Vihjeet 10.4.2025

9.4.2025

Lähtö 1 – A: 6,1,10 B: 8,4,3,12,2,7,13,11,9,5

6 Sale aloitti kevätkautensa viikko sitten Kuopiossa lupaavan suorituksen voimin. Ori eteni avauskierroksen aikana taustalta kärkiviisikon peesiin ja taisteli maalisuoralla tiukasti voitosta. Vastaava suoritus riittää tässä tehtävässä pitkälle. 1 Taivartti kelpaa A-hevoseksi hieman arvaamallakin. Ruuna avasi uransa toissa kesänä keulavoitolla ja vaikutti lupaavalta, mutta sen jälkeen on ilmiselvästi tullut ongelmia. Ojanperän tallista tullaan useimmiten menestysvalmiina viivalle, ja siihen luotetaan tässäkin tapauksessa. 10 Kukkarosuon Sälli oli viime syyskuun voitossaan ihan jäätävä, mutta sen jälkeen tuloksena on ollut vain hylkäyksiä. Ruuna voi epäonnistua jälleen, mutta on vauhtivarojensa puolesta tämän lähdön eliittiä.

Lähtö 2 – A: 2 B: 5,6,9,8,1,7,4,3
2 Hotline Luca palaa talvitauolta suoraan ainoaksi A-hevoseksi. Uran avausstartti pilaantui laukkaan, mutta Kaustisen keulavoitto ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Ori lopetti 16-vauhtia pitkällä askeleella ja pystynee kesäradalla pitkästi alle 20-tulokseen. Myös kovimmat haastajat palaavat tauolta. 5 Macho Melody teki viime kauden lopussa monta plusmerkkistä suoritusta ja vaikutti varmistuvan starttien myötä. Suosikin lyöminen takamatkalta voi olla liian kova pala, mutta vähintään kakkossijalle on saumoja. 6 Mr Blackbird oli vakuuttava etenkin tuoreimmassa voittostartissaan, kun ykkössija irtosi toiselta ilman selkää, eikä kaikki ollut pelissä. Nelivuotiaaksi kääntynyt ruuna voi olla talvitreenien jälkeen entistä parempi, ja saman voi sanoa muistakin pelihevosista.


Lähtö 3 – A: 9 B: 2,1,3,6,8,4,7,5

Rankingin kärkipäässä tasoerot ovat melko suuria. 9 Cool Flame olisi eturivin parhailta paikoilta jopa jättisuosikki, mutta nyt juoksun onnistuminen ei ole täysin omissa käsissä. Ruuna on napannut pelkkiä totosijoja Kimmo Aholan talliin siirtymisen jälkeen, ja ennen kaikkea kovatasoisissa porukoissa. Viime kauden kruunasi Kasvattajakruunun voitto, ja nyt viisivuotiaan on aika tähdätä kohti ylimpiä 75-divisioonia. 2 Boh Erre ei saanut vetää Kuopiossa porukkaa täysin rauhassa ja väsähti päätössatasella. Edellinen ykkössija lohkesi 12-vauhtisen päätöstuhannen voimin. Suosikin haastaminen edellyttää ruunalta huippusuoritusta. 1 Scorzone avaa auton takaa vauhdilla ja saanee sopivan peesijuoksun. Ruuna on kunnostautunut viime aikoina montén puolella, mutta toisaalta kahden viime kärrylähdön suorituksissa ei ollut mitään vikaa.

Lähtö 4, Toto5-1 – A: 7 B: 6,5,10,2,3,4,9,11,1,8
Voittoprosentilla 100 jatkava 7 Lancelot B.R. palaa puolen vuoden tauolta ja on heti suuri voittajasuosikki. Ori oli viime kesänä erittäin vakuuttava joka startissa ja voitti ensimmäisen kilpailunsa Suomen puolella samanmittaiselta tauolta. Nyt vastus ei ole aivan 75-tasoa. Keulaan ei taida olla asiaa ilman parin sisäpuolen valjakon suostumusta, mutta se ei ole elinehto voitolle. 6 Peppe Roc oli toissa kerralla kohtalainen keulasta ja paransi seuraavaan starttiin sen verran, että piti johtopaikalta pintansa helposti. Ruunalla ajetaan luultavasti mielellään suosikin takaa, ja sinne pääseminen tietäisi hyvää saumaa kakkossijaan.

5 Cover Prince saattaa pystyä vastaamaan Peppe Rocille alussa, jos startti onnistuu nappiin. Ruuna kiersi viimeksi kirivaiheessa kaikki paitsi yhden vastustajan ja ansaitsee kehuja. Suosikin lyöminen vaatii enemmän, jos sillä on kaikki kunnossa. 10 Millie de Veluwe on luokaltaan 75-tasoa, mutta parin viime startin suoritukset jäivät tasapaksuiksi. Takarivistä voittaminen tuntuu epätodennäköiseltä, vaikka tamma terävöityisi pykälän tai pari. 2 Lord of Tooma teki kuukausi sitten Rovaniemellä positiivisen suorituksen tätä kevyemmässä lähdössä. Ruuna saa hyvistä lähtökuopista asemat kärkihevosten tuntumasta ja pystyy totosijalle.

Lähtö 5, Toto5-2 – A: 9,4,6 B: 8,7,11,5,10,3,1,2,13,12
9 Hetimite avasi kautensa kelpo suorituksella, vaikka ei pystynyt puristamaan pitkän kirinsä päätteeksi voittomatsiin. Joensuun 75-lähdössä vastusta oli enemmän, ja ruuna eteni kierroksen kirillä kärkikaksikon tuntumaan. Nousukuntoa on ilmassa, ja tämä lähtö näyttää viimekertaista helpommalta. 4 Juhannes oli kahdessa viime startissa positiivinen tappioista huolimatta ja jatkaa nousuvireessä kohti kesää. Ruuna veti viimeksi Seinäjoella porukkaa tasaisella tahdilla ja hävisi vain kovakuntoiselle Lottopotti Peelle.

6 Varjohehku kulki viime Vermon starttien kirivaiheissa hieman päälle 24-vauhtia ja teki hyvät suoritukset, vaikka jäi molemmilla kerroilla toiseksi. Ravivarmuus on tamman paras puoli, ja totosija näyttää hyvin todennäköiseltä tässä tehtävässä. 8 Kuusirantanen ei vakuuttanut viimeksi kirivaiheessa, mutta toisaalta vastus oli parhaiden osalta hyvätasoinen ja alla oli aiempaa pidempi starttiväli. Ruuna on tottunut tekemään töitä ulkoradoilla ja pystyy nousemaan kärkikahinoihin, jos terävöityy hieman viime startista. 7 Kuuraparta ei ole päässyt kilpailemaan säännöllisesti viime kuukausina, kuten on asian laita monen muunkin pohjoisessa majailevan suomenhevosen kohdalla. Tuorein suoritus oli positiivinen tätä hieman helpommassa lähdössä. Voitto olisi pikkuyllätys.

Lähtö 6, Toto5-3 – A: 3,4 B: 6,8,9,2,1,7,10,11,5,12
3 Gatlin Zet kiri Kuopiossa päätöskierroksen 13,5-vauhtia ja kiersi kaikki vastustajansa. Ruuna oli oikein hyvä jo edelliskerralla Joensuussa, mutta paransi suoritustasoaan vielä pykälän verran. Suosikki on välillä turhan menohaluinen ja kokee välillä ongelmia kaarrejuoksussa, mutta kuntonäytöt nostavat sen silti ykkössuosikiksi. 4 Field’s Gimmick voitti Rovaniemellä keulasta ja tähtää tässä suosikin ohi samalle juoksupaikalle. Ruuna sai vetää viimeksi avauskierroksen 20-vauhtia ja irtosi maalisuoralla muusta porukasta väljällä tyylillä.

6 All In Pellini sai Rovaniemellä hieman lisämetrejä, mutta suoritus oli silti lievä pettymys. Viimeksi Bodenissa ruuna juuttui loppukurviin mentäessä ruuhkiin, vältti täpärästi kolaritilanteen ja kiri maalisuoran ulkokautta vauhdilla. Tuon suorituksen perusteella kunto on edelleen kohdallaan. A-kaksikon lyöminen niiden ulkopuolelta vaatii huippusuorituksen. 8 Holy Mole nousi maaliskuun Kuopion startin loppukaarteessa Gatlin Zetin taakse kirikaistalle ja lopetti aika lailla samaa vauhtia. Myös tuorein suoritus toiselta ilman selkää oli positiivinen. Kunnossa ei ole vikaa, mutta lähtöpaikka laskee osakkeita tuntuvasti. 9 Wildest Dreams suorittaa erittäin epätasaisesti, ja nyt alla on kaksi vaisua esitystä. Edelliset pari starttia olivat puolestaan vahvasti positiivisia. A-hevosten lyöminen olisi yllätys, vaikka ruunalla olisi hyvä päivä.

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka – A: 11,13 B: 9,8,15,7,10,12,6,5,16,3,4,2,1,14
11 Lumi-Vili on parantanut joka starttiin, eikä näyttänyt vielä viime voitossakaan siltä, että kaikki oli pelissä. Voittomarginaali ei ollut suuri, mutta kuski antoi hevosen tehdä työt, ja vauhti oli maalin kohdalla kovimmillaan. Tämä tehtävä näyttää pykälän verran vaativammalta, joten voittoputkessa jatkaminen vaatinee pientä parannusta. 13 Nevan Vesseli vaihtoi viime voiton jälkeen Kati Kaikkosen treeniin. Ruuna kulki Ylivieskassa päätöskierroksen 25,5-vauhtia, mikä on kova noteeraus näihin vastustajiin peilattuna. Laukkariski on edelleen merkittävä.

9 Pyrypolun Tande ei ole voittanut kertaakaan ja palaa pitkältä paussilta, mutta ansaitsee silti pelillistä mielenkiintoa. Orilla ajettiin rohkeasti ikäluokkatasolla, eikä potku ymmärrettävästi riittänyt parhaita vastaan. Tämä kausi voi olla rahallisesti paljon parempi, sillä viime kaudella nähdyt vauhdit riittävät kärkipäähän tätä ylemmissäkin rahasarjoissa. 8 Korven Lempi meni viimeksi koko matkan ravia, mikä on tamman kohdalla valitettavasti harvinainen asia. Tuloksena oli niukka tappio, mutta suoritusta ei voi moittia. Tammalla on rajut vauhtivarat voittosummaan nähden, mutta epävarmuus riivaa. 15 Larshil avasi vajaa kuukausi sitten Maiju Leppäjärven tallista ja oli varovaisen positiivinen. Ruuna laukkasi toisessa kaarteessa ja kulki loppumatkan hieman kärkihevosia kovempaa.

Lähtö 8, Toto5-5 – A: 3,11,5,9 B: 7,1,10,2,6,12,4
3 Second Opinion voitti viime kaudella viisi kuudesta startistaan ja vaikutti valmiilta kovempiin tehtäviin, mutta kausi katkesi ennen aikojaan yhden poisjäännin jälkeen. Nopea avaaja tähtää keulaan ja voi vetää perille saakka. Yli puolen vuoden tauko vaikeuttaa arviointia, mutta ainakin viime tauoltapaluussa ruuna oli heti voittovireessä. 11 Simply The Diamond näytti viimeksi toisessa ulkona voittajalta, mutta kiriinlähtö myöhästyi, eikä tamma ehtinyt terävästä loppuvedosta huolimatta ykköseksi. Vahva voittajaehdokas heikosta lähtöpaikasta huolimatta.

5 Goosebumps sai viimeksi hieman myöhäiset kiritilat ja vaikutti varovaisen lupaavalta. Kesäkelit ovat orille valtava plussa, sillä kengityksen keventäminen auttaa sitä merkittävästi. Nyt ajetaan ennakkotietojen mukaan ilman kenkiä, ja ori pitää huomioida peleissä aikaisin. 9 Kings Witch tsemppasi viimeksi toiselta ilman selkää hyvin ja oli positiivinen myös edellisessä startissa. Nyt vastus on hieman helpompi, ja tamma pystyy nousemaan korkealle, jos vauhdinjako sen mitenkään mahdollistaa. 7 Pappappero jumittui viimeksi kolmoskaistalle, eteni reippaaassa vauhdissa keulan rinnalle ja taipui ymmärrettävästi kirivaiheessa. Nyt alla on pieni latautumistauko, ja ruuna on seiskaradalta vain haastajaosastoa.

Lähtö 9 – A: 3,1 B: 6,4,5,8,2,9,11,12,10,7
3 Rusty Cage nousi Rovaniemellä kirikaistalle jo 1200 ennen maalia ja punnersi hyvin neljänneksi. Kaksi edellistä voittoa tulivat hieman helpommista lähdöistä. Lähtöratatuurit kääntyivät tähän paikkaan, ja ruuna on suosikki, vaikka keulaan ei taida olla asiaa. 1 Börjesin on ottanut paljon voittoja keulasta, ja tähän paikkaan luultavasti satsataan alusta alkaen. Kahden viime startin lähtöpaikat sanelivat taktiikan, ja ruuna teki molemmilla kerroilla positiivista työtä. 6 Nemea Nana aloittaa nelivuotiskautensa ja on heti pelihevosia. Tamma paransi kauden aikana otteitaan jatkuvasti ja saattaa pystyä tänä vuonna merkittävään sarjanousuun.

Lähtö 10 – A: 1 B: 10,7,2,4,5,3,6,12,8,11,9
1 Lucky de Joudes on ainoa A-hevonen ylisarjasta huolimatta. Orin vauhtivaroista saatiin näyte laukkaan pilaantuneessa uran avauskilpailussa, ja seuraavat kaksi voittoa tulivat erittäin ilmavaan tyyliin. Sisäradan lähtöpaikka on pieni kysymysmerkki, mutta riskejä on turha liioitella. 10 Got-U osallistui maanantaina harjoitusraveihin ja näytti 25-vauhtisessa hiitissä kaikin puolin hyvältä. Ruuna pystyy parantamaan vielä paljon, kun pääsee kunnolliseen starttirytmiin. Suosikin lyöminen näistä asetelmista voi olla liikaa vaadittu. 7 Antonius Victory ei ollut mitenkään häikäisevä viimeksi, mutta nyt mennään kesäbaanalla, mikä voi auttaa ruunaa paljon. Viime kesän parhaiden esitysten perusteella ruunassa on ainesta sarjanousuun.

Toto5-vihjesysteemit (120 / 400 riviä)

7 Lancelot B.R. (6,7)

9,4,6 + 8,7 (11,5)

3,4 + 6,8 (9,2)

11,13,9,8,15 (7,10)

3,11,5,9 (7,1)

Troikka L7 (20 riviä)

11 – 13,9,8,15,7 – 13,9,8,15,7

[Vihjeet: Teemu Hyvönen]