Vihjeet 4.11.2021
4.11.2021
Lähtö 1 – A: 7 B: 1,8,5,2,4,3,6
7 Nooran Patu on esittänyt porukan selvästi parhaita vauhteja ja on raviaskelilla pysyessään kiinni uransa avausvoitossa. Ruuna laukkasi Ylivieskassa maalisuoralla voittotaistosta, kun oli jo jäämässä hieman alakynteen. Loppua tultiin 32-vauhtia, ja vastaava suoritus riittää tässä kärkeen. 1 Hissun Ryti kulki keväällä uran avauskilpailussaan OK vauhteja, mutta kaksi laukkaa veivät saumat kärkeen. Seuraavassa startissa hevosen ravirytmi oli vielä enemmän hukassa. Viisivuotias vaikuttaa paalun parhaalta, vaikka mitään varmaa ei voi sanoa etukäteen. 8 Mahatma teki viimeksi tasaisen suorituksen keskijoukoista ja peri kakkossijan Nooran Patun laukattua. Ruuna voi yltää pienellä parannuksella kärkimatsiin.
Lähtö 2 – A: 1,4 B: 3,2,6,5
1 He Is Viktor eteni Seinäjoella aikaisin porukan vetäjäksi, kiihdytti päätöskierroksella tahtia ja voitti parilla hevosenmitalla parastaan antamatta. Toiseen peräkkäiseen keulavoittoon näyttää olevan hyvät mahdollisuudet. 4 Rajah Dream lopetti viimeksi 16-vauhtia ja oli hyvä kakkonen. Ruuna ei taida päästä lähtösuoralla suosikista ohi, ja voitto vaatii sen jälkeen väkevän loppukirin. 3 Express End sinnitteli Ylivieskassa kiihtyvässä vauhdissa kärjen takaa ihan hyvin. Otteet luultavasti parantuvat startti alla, ja sitä A-kaksikon lyömiseen vaaditaankin.
Lähtö 3 – A: 5 B: 3,6,2,4,1
Tällä kaudella 10 kertaa voittanut ja ainoastaan kovatasoisessa Kirppu-ajossa tappion kokenut 5 Pärttyl on jälleen iso suosikki. Ruuna voitti kaksi viimeisintä starttiaan keulahevosen ulkopuolelta vakuuttavasti ja kohtaa nyt hieman helpomman vastuksen. Lähtönopeuden puute ei haittaa pienessä lähdössä mitään, ja Jukka-Pekka Niskanen ajanee lähtösuoran jälkeen kohti keulapaikkaa. 3 Valtroks kiri Ylivieskassa keulan kannasta 23-vauhdilla voittoon ja oli positiivinen myös aiemmissa ehjissä suorituksissa. Ruuna saanee odotella tälläkin kertaa kiriinlähtöä loppukurviin saakka ja pystyy kakkossijalle. 6 Vinksahti laukkasi Seinäjoella maalisuoralla todennäköisen kolmossijan. Ruuna avaa voltista usein tahmeasti, mihin nähden pieni osallistujamäärä on plussaa. Kirikyky kantaa totomatsiin, jos laukka ei yllätä.
Lähtö 4, Toto5-1 – A: 5,10,2 B: 4,9,1,6,3,8,11,7
Bodenissa pitkältä paussilta palannut 5 Asterisque ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta startti teki varmasti hevoselle hyvää. Mauri Jaara kierrätti suojattinsa avauspuolikkaan täyttyessä keulaan, veti jatkossa rauhallista tahtia ja tuli maalisuoralla yhden kovakirisemmän ohittamaksi. Muu porukka jäi selvästi. Puolet starteistaan voittanut viisivuotias on ollut paras keulasta tai johtavan rinnalta. Pientä terävöitymistä on syytä tapahtua, sillä vastus ei ole tässä lainkaan väheksyttävää tasoa. 10 Enter Mayweather puski viimeksi 1200 metrin kirillä kolmossijalle ja oli hyvä myös edelliskerralla, vaikka matkavauhti suosi keulapään hevosia tuntuvasti. Vauhtikestävällä ruunalla voi ajaa aikaisin eteenpäin, jos kärkiporukka saa mennä alkumatkan rauhassa.
2 Cover Prince sai viimeksi 75-tasolla sujuvan juoksun kärjen takana, mutta ei pystynyt parantelemaan lopussa merkittävästi. Ruuna palaa yhden poisjäännin myötä kuukauden tauolta, millä tuskin on suurempaa merkitystä suoritustasoon. Ylisarjassa voittaminen vaatii joka tapauksessa hieman syksyn kisoissa nähtyä parempaa menoa. 4 Fancy Creek sai vetää viime voitossaan johtopaikalla ensimmäisen mailin täysin rauhassa. Sama tuskin toistuu tässä, vaikka ruuna keulaan pääsisikin. Viimeisimmän kilpailun suoritus oli vahvasti tipsinhajuinen, kun loppukurvin alussa tullut laukka vei Fancy Creekiltä kärkipään sijoituksen. 9 Boogiewoogie Laday on saanut pariin viimeiseen nätit sisäratajuoksut ja vaikuttaa nousukuntoiselta. Uransa voitokkaasti aloittanut ruuna ei ole päässyt vähään aikaan voittajakehään, mutta tuo asia voi korjaantua jo tässä startissa.
Lähtö 5, Toto5-2 – A: 10,3,8 B: 7,4,2,6,5,1,9
Paikallistason kakkossijalla pitkän taukonsa päättänyt 10 Vihjeen Vinha on kova tekijä voittosummaansa nähden. Ruuna ei ole päässyt viimeisten vuosien aikana kunnolliseen starttirytmiin, mutta menestystä on tullut siitä huolimatta lähes kaikista kilpailuista. Pari viime voittoa keulajuoksuilla ottanut ruuna osaa menestyä yhtä lailla toisten takaakin. 3 Ropertto sai viimeksi keulassa painetta lähes koko matkan ja taipui maalisuoralla selvästi. Suoritusta ei voi teilata täysin, mutta kyllä hevosessa on kapasiteettia paljon parempaankin.
8 Markantti jatkoi viime voitossaan luotettavaa työtään etenemällä 30,5-vauhtisen kirikierroksen voimin varmaan voittoon. Pari vastustajaa sortui maalisuoralla laukkaan, ja Markantti näytti jäävän päätössatasella odottelemaan muita. Vastus on nyt hieman viime kisoja kovempi. 7 Asfalttisoturi teki alkukaudesta hienoista sarjanousua ja palaa nyt toista kertaa peräkkäin mittavalta tauolta. Kajaanin suoritus päätöskierroksen kovassa vauhdissa oli aivan hyvä. Jos ruuna pystyy lähelle parasta tasoaan, on se tässä vakava totoehdokas. 4 Majatalon Säihke eteni Ylivieskassa aikaisin kakkossijalle, mutta kirikierroksella alkoi laukkailu. Ruuna riittää vauhtiensa puolesta tässä korkealle, mutta viime parin kisan hypyt arveluttavat.
Lähtö 6, Toto5-3 – A: 2 B: 6,5,4,3,7
2 Endless Story on keulat pitäessään kiinni voitossa, ja sisäradalta kaikkien torjumiseen näyttää olevan hyvät mahdollisuudet. Tamma hävisi viimeksi selvänä suosikkina, mutta antoi väkevän kuntonäytön ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen. Edelliset voitot tulivat keulasta maltillisilla matkavauhdeilla. Vastassa on viisi kyvykästä hevosta, eikä voitto ole suosikille mikään läpihuutojuttu, vaikka asetelmat puoltavat sitä tuntuvasti.
Hevosten keskinäiset kohtaamiset ovat vähissä, ja B-ryhmän voisi laittaa melkein mihin tahansa järjestykseen. 6 Mr Charger kiri Oulun ensimmäisessä Ponsse Cup -karsinnassa ulkokautta hyvin maaliin ja jäi kärkiparista vain valjakonmitan. Ruunan kyvyt ovat selvästi voittosummaa edellä, eikä finaalipaikka yllättäisi, jos vire on kohdallaan reilun kuukauden tauolta. 5 Mahatma Gee avaa pohjoisessa ja lukeutuu heti pelihevosiin. Ori ei riittänyt viimeksi Derbyn karsinnassa parempaan ja on juossut muutenkin kovemmissa porukoissa kuin tämän lähdön vastustajat. Toissa kerralla laukkaan mahdollisuutensa polttanut 4 Wallis ei pystynyt viime Äimäraution vierailullaan lainkaan omalle tasolleen. Tammassa on ainesta paljon parempaan, ja tässä voitto vaatiikin uran parhaan suorituksen.
Lähtö 7, Toto5-4, Troikka – A: 7 B: 9,11,4,1,12,13,14,2,3,5,16
7 Redberry osaa avata voltistakin hyvin ja on nopeat keulat saadessaan vaikea ohitettava. Tamma lähti viimeksi auton takaa vauhdilla, otti suoran keulapaikan ja voitti tasaisen matkavauhdin jälkeen varmaan tyyliin. Edellisessä startissa tuli laukka loppukurviin, eikä Redberry näyttänyt aivan sataprosenttiselta. Normaalisuorituksella Redberry on lähellä voittoa, eikä keulaan pääseminen ole mikään elinehto.
9 Montales on juossut pohjoisessa monta kakkossijaa ja ansaitsee pikkuhiljaa täysosuman. Ruuna teki kahdessa tuoreimmassa Äimäraution startissa tuliset loppukirit ja hävisi kahdelle hyvälle nousukkaalle. Juoksun onnistuminen takamatkan sisäradalta on paljon tuurista kiinni, mutta ainakin lähtönopeus auttaa hyviin asemiin pääsemisessä. 11 Kivarin Merengue palasi viimeksi kolmen kuukauden tauolta ja jäi sisäratajuoksun jälkeen totaalisen pussiin. Voimia oli taatusti tallella, ja nopeaan tammaan täytyy suhtautua sopivassa porukassa vakavasti. Lähtöpaikka parani poisjääntien myötä paljon. 4 Boulder Illusion on juossut viime aikoina isopalkintoisia lähtöjä, eikä potku ole riittänyt aivan parhaille. Torniossa ruuna eteni suotuisan juoksun jälkeen kolmanneksi. Paalulta totosijaan on saumoja, voitto vaatisi lisää puristusta kirivaiheeseen.
Lähtö 8, Toto5-5 – A: 1,5,8 B: 7,6,2,3
Aiempina vuosina vahvuudestaan tunnettu 1 Minto’s Don Juan on pätenyt viime voitoissaan lähtönopeudellaan, joka voi olla ratkaiseva asia tässäkin lähdössä. Ruuna sai vetää molemmissa taulun voitoissa oikein rauhallista tahtia ja kiihdytti päätöskierroksella hiljalleen alta pois. Nyt viivalla on monta hyvää vastustajaa, ja viime voittojen kaltaista huviajelua tuskin on tiedossa. Nelivuotiskautensa Kasvattajakruunun voittoon päättänyt 5 Moonlight Velvet riittää omissa rahasarjoissaan varmasti. Tamma ei pystynyt Turussa viisivuotisaiden Kasvattajakruunussa ulkokautta aivan kärkeen, kun kärkiporukka piti maalisuoralla vauhtinsa paremmin. Parhaaseen kuntoon voi olla vielä hieman matkaa pitkän paussin jäljiltä.
8 Royal Navy Neo voitti Suomen avauskilpailunsa keulasta niukasti, ja taustavoimat näkivät suoritustasossa vielä paljon parantamisen varaa. Parannusta vaaditaankin, kun tehtävä on sekä lähtöpaikan että vastuksen puolesta selvästi viime kertaa vaativampi. 7 Roberto Diver saattaa paukuttaa ulkoakin suoraan keulaan ja on muutenkin vaarallinen, jos kunto on kohdallaan pienen tauon jälkeen. 6 Thai Explosive laukkasi Turussa hakaustilanteessa ja palaa yhden poisjäännin jälkeen kuukauden tauolta. Ruuna on tarvittaessa nopea alussa, mutta pystyy myös teräviin lopetuksiin toisten takaa.
Lähtö 9, Troikka – A: 4 B: 7,3,2,5,1,6
4 Zogo Match avasi viime voitossaan lujaa keulaan ja jäi painamaan hetkeksi aikaa ohjille, mutta piti muut päätöspuolikkaalla helposti kurissa. Starttiväli on venynyt hieman, mutta sillä voi olla tämän hevosen kohdalla pelkästään positiivinen vaikutus. Keulavoittoa odotellaan. 7 Lastsundayinmay sai neljättä kertaa peräkkäin huonon lähtöradan ja palaa parin kuukauden huililta. Tamma teki kesällä pari hyvää suoritusta ja on kohdallaan ollessaan 75-tason hevonen. 3 Noble Boy S on mukana sopivammassa tehtävässä kuin vähään aikaan. Viime suoritus oli vain tasainen, ja nyt kilpailuväli on normaalia pidempi.
Lähtö 10 – A: 2 B: 1,4,5,3
3 Noble Ale paljasti viimeksi kykyjään, vaikka kärjisijat jäivät alkumatkan laukan jälkeen haaveeksi. Ruuna kulki askelvirheen jälkeen loppumatkan hieman päälle 17-vauhtia ja on tässä samanlaisena selkeä voittajaehdokas. 1 Silveera pystyy samoihin vauhteihin ja sisäradalta vähintään kakkossijalle. Tamma kesti viimeksi haastavan kelin ja paikan johtavan rinnalla aivan hyvin. 4 Shelina olisi vauhtiensa puolesta riittävä peli tähän porukkaan, mutta laukkapeikko riivaa sitkeästi. Ehkä pienen tauon aikana on löydetty ratkaisuja.
Lähtö 11, Troikka – A: 6 B: 5,4,2,1,3
6 Horsetail’s O’neil voitti viimeksi tosi vakuuttavasti ja meni päivän muuhun tulostason nähden kovan loppuajan. Porukan vähiten tienannut ruuna on selkeä ykköshevonen, vaikka voitto voi vaatia vielä viime kertaa paremman suorituksen. Harstadissa ja Lapin lähdöissä menestynyt 5 One Touch on tarpeeksi vauhdikas hevonen tähän seuraan. 4 Callela Lionel otti syksyn starteissa välillä alkumatkan laukkoja ja kulki muuten positiivisesti. Ruuna vaikuttaa olevan hiljalleen tuloillaan ja voi ottaa lähiaikoina uransa avausvoiton. Virettä on vaikea arvioida pieneltä paussilta.
Toto5-vihjesysteemit (45 / 270 riviä)
5,10,2 + 4,9,1 (6,3)
10,3,8 (7,4)
2 Endless Story (6,5)
7 + 9,11 (4,1)
1,5,8,7,6 (2,3)
Troikka L7 (20 riviä)
7 – 9,11,4,1,12 – 9,11,4,1,12
Troikka L9 (20 riviä)
4 – 7,3,2,5,1 – 7,3,2,5,1
Troikka L11 (6 riviä)
6 – 5,4,2 – 5,4,2
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]