Vihjeet 5.2.2024

5.2.2024

Lähtö 1 – A: 5 B: 4,2,1,3,9,7,8,6

5 Pase Kevätön aloitti uransa helpolla keulavoitolla helpossa porukassa ja oli viimeksi samalta juoksupaikalta ja samalla vauhdinjaolla kakkonen. Ruuna kiihdytti maalisuoralla tahtia ja tuli maaliin voimia tallella, mutta ei ihan pystynyt vastaamaan yhdelle ulkoa kirineelle. Kehittyvän oloinen nelivuotias pystyy palaamaan tässä seurassa voittokantaan. 4 Korven Lempi on esitellyt vauhtivarojaan monessa lähdössä, mutta laukat ovat syöneet menestystä. Tamma on suoraan tauolta pelihevosia, vaikka hyppyriski lienee edelleen suuri. 2 Koivikon Vixu lähti Joensuun välistartissa paalulta saman tien pakomatkalle ja voitti ylivoimaisesti. Ori pärjää vastaavana tässäkin, mutta laukkariski lienee isompi, kun lähtötilanteessa ympärillä on paljon hevosia.

Lähtö 2 – A: 6 B: 3,10,7,5,1,2,9,4,8,11
6 Ker Miel joutui tyytymään kahden voittostartin jälkeen kakkossijaan, kun keulassa juossut Fairy Wind oli ohittamaton. Ori teki silti hyvän suorituksen ja pystyy parantamaan starttien myötä vielä paljon. Paikka keulan rinnalla ei ole suuri este voitolle. 3 Börjesin teki hyvän viime kauden ja menestyi pääosin keulapaikalta. Nopealla avaajalla on jälleen hyvä sauma päästä johtoon, ja suosikin haastaminen on mahdollista, jos kunto on säilynyt puolentoista kuukauden tauon aikana. 10 Hannibal Ice jäi viimeksi painamaan keulassa hieman naruille ja näytti tippuvan loppukurvissa parhaiden kyydistä, mutta sinnitteli hyvin kakkoseksi. Ruuna kohta uusia vastustajia ja on vaikea vertailtava, mutta eiköhän vauhdit riitä tässäkin porukassa kärkipäähän.


Lähtö 3 – A: 5 B: 7,9,4,8,2,10,3,6,1

Tappioton 5 Supernainen on edelleen selvä suosikki, vaikka sarjat nousevat nopeaan tahtiin. Tamma voitti viimeksi osittain yhden vastustajan laukan myötä, mutta se ei himmennä suorituksen arvoa. Vauhti oli maalin kohdalla kovaa, ja varaa näytti jäävän hieman. Mahdollinen autolähdön harjoitus kannattaa katsoa ennen lopullisia pelipäätöksiä. 7 Lento-Kaarina teki syksyllä kelpo työtä ja saa niukan ykköshaastajan roolin parin kuukauden tauoltakin. Tamma ei voinut viime Oulun vierailullaan Supernaiselle oikein mitään, mutta pääsee starttaamaan nyt samalta viivalta. 9 Jussix on polttanut paljon palkintokauroja laukkoihin ja on vauhdeiltaan selvästi voittosummaansa edellä. Ruuna ei ole tässä kuumimpia pelihevosia epäonnistumisriskin vuoksi, mutta kyydit riittävät kaikkia vastaan.

Lähtö 4 – A: 1,7,5,4,9 B: 2,11,8,10,12,6,3
1 Mr Midnight on vaikean pelilähdön niukkaakin niukempi ykkösrankkaus, vaikka viime startista ei jäänyt kotiinviemisiksi kuin terveisiä. Juoksu meni tuolloin liian vaikeaksi, ja hevosen osaamisesta saa paremman kuvan aiempia kilpailuja tutkailemalla. Nyt vastus on sopivan näköinen, eikä ruuna jää ykkösradalta täysin muiden jalkoihin, vaikka keulojen pitäminen tuskin onnistuu. 7 Special Gun on erittäin kyvykäs tapaus tällaiseen lähtöön ja ansaitsee pelihuomiota viiden kuukauden tauosta huolimatta. Ruuna pystyy nousemaan vielä sarjoissaan, jos pääsee hyvään starttirytmiin. 5 Backwood’s Brandon yllätti viimeksi pelikansan vetämällä puolireippaalla tahdilla alusta loppuun. Vastusta on nyt ehkä hieman enemmän, mutta tempun toistaminen ei tulisi enää yllätyksenä.

Lähtö 5 – A: 4 B: 6,3,5,1,2,7
4 Kurri Jari Boko kohtaa helpomman vastuksen kuin viime kauden päätöskilpailussaan ja nousee muuten aika tasaisen näköisen porukan yläpuolelle. Ori teki lupaavan suorituksen Mikkelin maililla ja saa viime suorituksestaan täyden synninpäästön, kun kiristä tuli pitkä ja kärkihevoset painelivat koko kirilenkin lujaa. 6 Quick Vald sai viimeksi tarkan sisäratajuoksun ja oli lähellä voittoa, mutta yksi vastustaja puristi edelle juuri ennen maalia. Ruuna voittaa aika harvoin, mutta on kuntopuntarissa tämän lähdön kärkiosastoa. 3 Adde S.H. kohtasi Oulussa kovia ja tippui kärkikuvioista hyvissä ajoin. Ruuna pystyy paljon parempaan, jos palaset on saatu kohdilleen reilun kuukauden paussin aikana.

Lähtö 6, Toto4-1 – A: 10,4,5 B: 9,7,3,8,2,1
Neljättä peräkkäistä naulaa hakeva 10 Power Swirl kohtaa muutaman hyvän kilpasiskon ja saattaa joutua paljon enemmän tiukille kuin viime starteissa. Tuorein ykkössija tuli keulasta maltillisen matkavauhdin jälkeen täysin ylivoimaisesti. Jos startti juoksuradalta onnistuu, saattaa suosikki päästä etenemään nopeasti keulaan. 4 Rivercapes Way on tehnyt hyvää työtä sekä tammalähdöissä että haastajadivareissa. Viimeksi tamma teki toiselta ilman selkää riskin suorituksen ja löi keulahevosen, mutta kaksi vastustajaa tuli päätössatasella ohi. Ykköshaastaja on kuntopuntarissa aika samalla tasolla kuin Power Swirl.

5 Millie de Veluwe teki viimeksi lupaavan tauoltapaluun, vaikka Power Swirlin lyömiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Tamma eteni toisesta ulkoa varmaksi kakkoseksi ja pystyy pienellä parannuksella heittämään kunnon haasteen suosikille. Viisivuotiaaksi kääntyneellä tammalla on vielä paljon parannuspotentiaalia. 9 Exploding Anna sai viimeksi johtopaikan haltuunsa ilman isompaa revittelyä, mutta oli maalisuoralla aseeton, kun takana vaaninut Peppe Roc nasautti terävällä pätkällä edelle. Luotettavaa työtä tekevä tamma pystyy jatkamaan totokannassa, vaikka vastus on normaalia kovatasoisempi. 7 Bellatrix Club eteni Bodenissa kolmannesta ulkoa tasaiseen voittomatsiin ja oli varovaisen lupaava. Tässä tehtävässä pärjääminen vaatii pientä parannusta.

Lähtö 7, Toto4-2, Troikka – A: 11,8 B: 2,10,1,6,4,7,9,3,12
A-hevoset erottuvat tuoreimpien meriittiensä puolesta muista selvästi, mutta kun kummallakin on hankalat lähtöasemat, saattaa yllätys nähdä päivänvalon. 11 God Knows jatkaa kuuden voiton putkessa, ja jokainen ykkössija on tullut keulajuoksulla. Ruuna pärjäsi aiemmin myös selkäjuoksuilla, eikä se sinänsä ole iso este voitolle. Edestä lähtee kaksi nopeaa avaajaa, joten aikainen keulaan eteneminen on mahdollista tässäkin. 8 Interlude Ferm juoksi Kuopion divisioonafinaalissa toisella ilman selkää ja jaksoi maalisuoran alkuun saakka. Vahvuus on ranskalaisorin valtti, mutta noin kovassa lähdössä taipuminen annetaan anteeksi. Lähtöpaikka on tosi hankala, kun sisäpuolelta lähtee monta nopeaa avaajaa.

2 Peppe Roc näytti Rovaniemen voittostartissa parhaita puoliaan. Ruuna latasi auton takaa keulaan, luovutti paikkansa pois ja kiri maalisuoralla herkän näköisesti voittoon. Vastus on nyt selvästi kovempaa tasoa, joten voiton uusiminen vaatii hieman lisää, vaikka lähtöpaikka on loistava. 10 Jerome di Quattro matkasi viimeksi porukan viimeisenä, joutui kirissä aivan ulos, eikä pystynyt kärkinelikon vauhtiin. Edellisen startin taipuminen keulasta oli pieni pettymys. Vauhtikestävä ruuna odottelee takarivistä ylivauhtista juoksua. 1 Leon Coger hakee puolestaan tarkkaa juoksua kärkiporukassa ja voi yltää jumalten suosiessa jopa voittomatsiin. Ruuna oli kahden viime startin kirivaiheissa hieman tasainen, mutta pystyy kyllä parempaankin.

Lähtö 8, Toto4-3 – A: 1,2 B: 10,12,8,6,7,13,5,11,4,3
1 N.P. Kalle ei pysynyt viimeksi divisioonafinaalissa kärkiviisikon tahdissa perille saakka, vaikka alla oli hyvä sisäratajuoksu. Tuota esitystä ei kannata ajatella negatiivisesti, sillä vastus on nyt selvästi helpompi. Myös edellisen startin vastus oli hyvää tasoa, ja ruuna jäi kolmanteen sisälle voimia tallella pussiin. Voltin ykköseltä lähteminen ei ole suosikille kaikkein varminta hommaa, joten suoran keulapaikan pitäminen voi olla vaikeaa. Voittoon on silti ehjällä juoksulla isot saumat. 2 Ekin Huli antoi viimeksi muille lähtölaukan myötä tasoitusta noin 50 metriä, mutta kiri silti voittoon. Myös edellinen ykkössija tuli vakuuttavalla suorituksella. Ruunan nykykunto riittää tässä aivan kärkeen.

10 Hissun Liisi teki viimeksi kelpo suorituksen divarikarsinnassa toisesta ulkoa ja on varmistumaan päin, vaikka taulussa näkyy kolme laukkamerkintää. Tamma on vauhdeiltaan aika lailla A-kaksikon veroinen ja joutuu tekemään takamatkan vuoksi voiton eteen huippukuntoisen suorituksen. 12 Siirin Elli sai viimeksi porukan keskeltä tilaa maalisuoralla ja spurttasi hyvin perille. Suoritus oli kirkkaasti positiivinen, ja jos kunto on samalla tasolla vajaan kahden kuukauden paussilta, pystyy tamma kirimään mukaan kärkitaistoon. 8 Vipaliinu on startannut ikäänsä nähden vähän ja pystyy kehittymään edelleen. Tamma on ollut parempi vapaalta radalta, mutta näytti toisaalta viime vuonna osaavansa tulla takaakin. Voitto olisi lievä yllätys.

Lähtö 9, Toto4-4, Troikka – A: 3,11 B: 2,7,10,6,9,4,8,1,5
3 Fellaini Zet katkaisi Ilos Sansibarin voittoputken Kuopiossa ja teki sen täysin omilla ansioillaan. Ruunan aiemmat startit olivat 75-tasoa ja suoritukset järjestäen hyviä. Nyt vastus on ruunalle aika sopivan näköinen, mutta toisaalta viivalla on monta hevosta, jotka pystyvät pärjäämään huippukunnossa lauantailähdöissä. 11 Tim Jerry ei pystynyt toissa kerralla aivan parhaalle tasolleen, mutta viime startin laukanpaikkaus osoitti kovaa kuntoa. Ruuna kärsii nopeana avaajana takarivistä, ja sen myötä etu on vahvasti toisella A-hevosella.

2 Torrent d’Inverne aloittaa Iida Lanton tallista ja on erittäin mielenkiintoinen seurattava. Ruunan tuorein suoritus oli oikein lupaava, mutta mitään varmaa ei voi sanoa, kun alla on reilun kahden kuukauden paussi. 7 Ilos Silmarillion ei uhannut viimeksi kärkeä, mutta tuli joka tapauksessa päätöspuolikkaan kärkihevosia kovempaa. Ruuna parantanee startti alla ja riittää silloin korkealle, jos juoksunkulkuun tulee hieman muiden apua. 10 Cheap Thrills kohtasi viimeksi divisioonafinaalissa monta hyvää kilpuria ja pysyi säästeliään juoksun jälkeen kärkiporukassa maaliin saakka. Ruuna voi yllättää sopivalla reissulla ja suosikkien epäonnen myötä.

Lähtö 10 – A: 9,2 B: 3,11,1,10,8,6,4,5,7
Viimeksi tauolta palannut 9 Klingon King ei pystynyt kirimään suosikkina kärkeen, mutta saa osittaisen synninpäästön. Santtu Raitala raportoi lämmitysajon jälkeen orin olleen ylilatautunut, mikä luultavasti näkyi itse suorituksessa. Nelivuotiaan Ruotsin starttien näytöt ovat käypää valuuttaa tähän vastukseen verrattuna. 2 Stoneisle Tornado laukkasi viimeksi maalisuoralla mahdollisen kolmossijan. Edellinen voitto tuli keulasta maltillisen alkuvauhdin jälkeen. Tamma ei ole napsinut voittoja samaan tahtiin kuin alku-uralla, mutta vaikuttaa edelleen kehityskelpoiselta hevoselta. 3 Huron Bro aloittaa Suomen uransa ja on hankalasti veikattava. Kahden marraskuussa juostun Solvallan lähdön perusteella ori riittää vauhtiensa puolesta tällä tasolla varmasti.

Toto4-vihjesysteemit (12 / 48 riviä)

10,4,5 (9,7)

11,8 + 2,10 (1,6)

1,2 + 10,12 (8,6)

3 Fellaini Zet (11,2)

Troikka L7 (20 riviä)

11 – 8,2,10,1,6 – 8,2,10,1,6

Troikka L9 (20 riviä)

3 – 11,2,7,10,6 – 11,2,7,10,6

[Vihjeet: Teemu Hyvönen]