Pohjolan Hevosystävät ry:n hallitusehdokkaat
3.12.2025
Pohjolan Hevosystävät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään to 11.12.2025 klo 18:00 (kahvit klo 17:30 alkaen), Äimäraution raviradalla ravintola Äimänhovin tiloissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan kolme uutta hallituksen edustajaa erovuoroisten tilalle.
Hallitusehdokkaat esittäytyvät:
Antti Jaara
Yrittäjä, sekatyöläinen ja ratamestari.
Olen kasvanut raviurheilun parissa ja nähnyt lajia monelta eri kantilta: raviradan toimihenkilönä, hevosenomistajana, pelaajana sekä osallistunut keskusjärjestön päätöksentekoon.
Toimin 16 vuotta Oulun raviradan ratamestarina ja 5 vuotta Suomen Hippoksen nimeämänä pääratamestarina.
Pyrin Oulun raviradan hallitukseen koska koen, että minulla on laaja-alaista kokemusta, näkemystä ja ideoita raviurheilun
kehittämiseen.
Miia Multamäki
Olen intohimoinen hevosharrastaja, pienkasvattaja ja aktiivinen yhdistystoimija. Pyrin Pohjolan Hevosystävät ry:n hallitukseen uudelle kolmivuotiskaudelle, koska haluan edistää paikallista ravihevosharrastusta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Haluan tuoda yhdistykseen uusia ideoita tapahtumien järjestämisestä, nuorten harrastajien tukemisesta sekä alan näkyvyyden vahvistamisesta. Olen valmis tekemään töitä hevosten hyvinvoinnin ja aktiivisen jäsenyhteisön puolesta.
Petra Särkelä
Olen 45-vuotias tyrnäväläinen hevosyrittäjä. Hevosten kanssa olen toiminut pikkutytöstä saakka ja omaa tallia olen pitänyt reilut 20 vuotta. Minulla on työhevosia sekä yksi on myös startannut raveissa. Raviurheilu, ratsastus kuin myös työhevostoiminta on minulle tuttua hommaa. Varsinkin suomenhevoset ja perinteiden säilyttäminen on lähellä sydäntäni.
Olen iloinen ja sosiaalinen huumorikaveri. En pelkää tarttua toimeen ja hallitustyöskentely on minulle tuttua. Hallitukseen voisin tuoda mukanani vankan hevoskokemukseni sekä reippaan työskentely otteen.
Sari Vesala
Perheellinen 42-vuotias yrittäjä.
Hevoset ja raviurheilu ovat kuuluneet elämääni ala-asteelta asti, sekä harrastuksena että työnä. Vuonna 2008 ostin Tyrnävältä hevostilan, ja vuoden 2019 alkuun valmistui uusi talli jossa ravihevosten valmennusta ja hevosten laitekuntoutus toteutetaan.
Olen toiminut pienten seurojen hallituksissa tai hallitusten lähituntumassa nuoresta asti, tällä hetkellä toimin Tyrnävän hevosjalosyhdistyksen sekä Suomen hevoshierojien hallituksissa.
Lähtisin mielenkiinnolla mukaan, katsomaan olisiko minulla antaa jotain pohjolan hevosystäville ja alueen hevostoiminnalle.
