Vihjeet 13.9.2021
13.9.2021
2 Hetimite voitti Pihtiputaalla matalatasoisen lähdön keulasta varmasti ja jatkaa suosikkina, kun viivalla ei ole tälläkään kertaa ylivoimaisia. Kuukauden tauko lienee tehnyt aloittelevalle hevoselle vain hyvää. 4 Virin Viksu otti voittonsa minilähdössä keulan takaa. Ruuna esitti seuraavassa startissa kahden laukan lomassa hyviä vauhteja. Ehjällä suorituksella suosikin lyöminen on mahdollista. 3 Aika-Fantti voitti viime Oulun starttinsa keulasta, vaikka ravi meinasi hukkua loppua kohti. Viime startin pilasi alkulaukka. Ruuna pystyy parantamaan paljon, kun sen askellus saadaan kunnolla balanssiin.
Lähtö 2 – A: 5 B: 6,11,8,3,9,1,10,4,7,2
5 Zola Beat avasi kautensa voittamalla Kannuksessa keulasta täysin ylivoimaisesti. Tuomas Pakkanen kiihdytti vauhdin kolmannella puolikkaalla 15-lukemiin, mikä riitti kaikkien vastustajien hyydyttämiseen. Lopun tamma lasketteli hyvällä tyylillä ja olisi pystynyt tarvittaessa kovempaankin tulokseen. Vastusta on nyt enemmän ja voltin vitonen vastustaa, mutta lahjakkaan oloinen nelivuotias on silti ainoa A-hevonen. Mauri Jaaran väreistä avaava 6 Club Nord Love kohtasi viimeksi liian kovia, eikä pysynyt 13-vauhtisella päätöskierroksella parhaiden perässä. Uransa avausstartissa tamma kohtasi aika samanlaisen nollasarjavastuksen kuin tässä ja jäi alkulaukan jälkeen vielä voimia tallella pussiin. 11 Spotlight pääsi viimeksi vastustajan laukattua keulaan ja hallitsi varmasti perille. Oriin askellus oli vielä koelähdössä ja uran avauksessa hapuilevaa, mutta viime starteissa meno on näyttänyt jämäkämmältä.
Lähtö 3 – A: 2 B: 6,1,7,4,5,8,3
2 Ambrogio on tehnyt tällä kaudella hyvää työtä satula selässä, mutta avausvoitto antaa vielä odottaa itseään. Heinäkuussa Äimärautiolla ruuna veti porukkaa kovalla vauhdilla ja hävisi maalisuoralla kaksintaiston niukasti. Seuraavana oli vuorossa Prix de Teivo. Siellä ruuna eteni ensimmäsellä takasuoralla keulaan, menetti asemansa 500 jäljellä ja tavoitti maalisuoran kirillään lähdön voittajaa vielä tuntuvasti. Maililla keulajuoksu lienee automaattinen taktiikka. 6 Anaheim Kemp voitti Rovaniemellä tosi sopivan lähdön aivan puolivaloilla. Viime keskinäisessä kohtaamisessa Ambrogio oli selityksittä parempi. 1 Valter L.P.C. menetti Rovaniemen lähtösuoralla ja ensimmäisessä kaarteessa tolkuttoman määrän metrejä. Ruuna eteni vielä kaukaa takaa kakkoseksi Anaheim Kempiä uhkaamatta ja teki lupaavan suorituksen.
Lähtö 4, Toto5-1 – A: 3,4 B: 8,5,1,2,9,11,12,7,10
3 Enter Mayweather on viritetty huippuiskuun, eikä aiemmin päänvaivaa tuottaneista laukoista ole ollut viime starteissa tietoakaan. Hevonen on päässyt sen sijaan näyttämään kapasiteettiaan. Viime voitto irtosi keulahevosen ulkopuolelta 11-lopetuksessa suorastaan eleettömästi. Ruuna tuskin osallistuu hyvästä lähtöpaikasta huolimatta keulataistoon ja voi joutua juoksemaan tälläkin kertaa toisella ilman selkää, mutta suosikkiasema on silti takuuvarma. 4 Fancy Creek ohittanee pahimman kilpakumppaninsa alussa ja voi sitä kautta saada voiton kannalta ratkaisevan edun. Tamma ei voinut kaksikon viime kohtaamisessa paremmalleen mitään ja jatkoi Kajaanin helpommassa tehtävässä niukalla kirivoitolla.
8 Midleton on pitänyt Kaustisen 75-lähdön viidennen sijan jälkeen kuukauden verran taukoa. Ruuna eteni viime Oulun vierailullaan neljännestä ulkoa 13-vauhdilla voittoon. Kuntonäytöt ovat A-kaksikon tasolla, mutta lähtöpaikka vaikeuttaa tehtävää tuntuvasti. 5 Amorcito hävisi Ylivieskassa vain yhdelle ylivoimaiselle ja oli pienen hakaustilanteen jälkeen kelpo kakkonen. Killerin 75-lähdössä ruuna pääsi tulemaan sisäradan syövereistä pikkurahoille, eikä ollut maalin kohdalla väsynyt. 1 Outfield Olga teki Rovaniemellä nousukuntoisen suorituksen alkulaukan jälkeen. Tamma on saanut kaksi starttia alle tauon jälkeen ja pystyy loistoasemista yllätykseen.
Lähtö 5, Toto5-2 – A: 1,5 B: 6,7,4,2,8,3
1 Pikku-Ryti ei kilpaillut kesällä lainkaan ja avasi syyskautensa Kaukosen vesisateessa. Ruuna eteni kolmannesta ulkoa kakkossijalle, hävisi vain Niemen Eemilille ja teki aivan yhtä luotettavaa työtä kuin ennen taukoakin. Pikku-Ryti on aina lähtöviivalle päästessään pelihevosia ja on tottunut pärjäämään 75-tasolla saakka. Nyt tehtävä näyttää vastuksen puolesta selvästi tavallista sopivammalta. 5 Ponnen Aatos juoksi Kajaanissa koko matkan toista rataa pitkin, kun kärki piti yllä reipasta tempoa. Ori piti tahtinsa maaliin saakka ja pärjää vastaavilla otteilla tässäkin porukassa. Aiemmissa starteissa tuli pieniä laukkoja lähtösuoralla, mutta auton takaa starttaaminen näytti helpottavan noita ongelmia. Ori otti joka tapauksessa hitaan startin ja jäänee tässäkin alussa taustalle.
6 Björkeviking teki Killerin ja Oulun 75-lähdöissä noususuuntaista työtä ja laukkasi Kajaanissa keulan rinnalta viimeiseen kurviin mentäessä. Ori vaikuttaa olevan tuloillaan, eikä kohtaa nyt erikoisen kovaa vastusta. 7 Troll Sterk Viking laukkaili Kajaanissa itsensä hylkäykseen. Oulussa vastassa oli pari hyvää avoimen tason hevosta, eikä ruuna riittänyt 23-vauhtisella kirikierroksella aivan kärkeen. Tiina Koskisen tallista aloittava 4 Spik Loke on riittävä hevonen pohjoisen kylmäverikoitoksiin, mutta kuntopuoli on vielä iso arvoitus. Viime voitosta on jo aikaa, ja yrityshalussa on ollut usein parantamisen varaa.
Lähtö 6, Toto5-3 – A:8 B: 3,1,2,5,4,12,11,10,7
8 Zogo Match on kovan luokan kilpuri iltaravitasolle ja saa selvän suosikin aseman, vaikka lähtökohdat ovat kaikkea muuta kuin varmat. Ruuna palasi Vieremällä vajaan kahden vuoden kilpailutauolta ja laukkasi loppukurvissa kiritilaa hakiessaan. Voimia oli vielä silminnähden tallella, mutta hevosen ravi ei pysynyt ahtaassa paikassa kasassa. Vastus on nyt tuota kilpailua helpompaa tasoa, eikä voittoon välttämättä vaadita mitään huippukuntoista suoritusta. Lähtöpaikka ei ole nopealle avaajalle ylitsepääsemätön ongelma.
3 Roofer on ollut viime starteissaan sijoituksiaan parempi. Viimeksi ruuna tuli ensimmäisen kurvin laukan jälkeen sisäradalta terävästi maaliin ja oli lähellä ehtiä kolmossijalle. Aiemmissa mailin lähdöissä juoksunkulut eivät suosineet tasaista lähtijää. 1 Coys Rain kiri Tornion ylivauhtisella maililla hyvin perille ja jatkoi nousukuntoista menoaan Rovaniemellä, vaikka ei pysynyt kiihtyvässä vauhdissa aivan parhaiden perässä. Ruuna osaa avata auton takaa kovaa ja on saanut pitkästä aikaa kunnollisen lähtöpaikan ryhmäajoon. 2 Bajkal Graff ei pystynyt viimeksi pitkällä kirillä kärkeen, ja Torniossa kärkiparin vauhti oli maalisuoralla liikaa. Vastus näyttää nyt noita kahta kisaa sopivammalta ja lähtöpaikka on paras mahdollinen.
Lähtö 7, Toto5-4, Troikka – A: 8 B: 12,10,9,5,2,4,3,6,7,11
8 Chapitre Un koki Rovaniemellä tappion suurena suosikkina, mutta kyse oli enemmän vastustajien hyvyydestä kuin ruunan omasta epäonnistumisesta. Jukka-Pekka Niskanen kierrätti ajokkinsa aikaisin keulan rinnalle ja piti yllä tasaisen reipasta tempoa, mutta sisäradan kaksi ensimmäistä hevosta menivät päätössatasella menojaan. Nopealla avaajalla tuskin aletaan peruuttelemaan kasikaistalta. Keulaan pääseminen on mahdollista, mikä olisi iso etu takarivistä starttaavia kärkihaastajia vastaan.
12 Winners Lane menestyi Ruotsin puolella Petri Salmelan treenistä iltaravitasolla. Suomen uran avauskisa oli Einari Vidgrenin muistoajo, jossa nelivuotias laukkasi maalisuoran alussa kesken kärkitaiston. Tuon kisan kärkihevoset ovat näihin vastustajiin verrattuna ihan eri sarjan hevosia. 10 Castle In The Sky voitti Nordic Cupin kokonaiskisan ja voi pärjätä isosta sarjaharppauksesta huolimatta heti. Ruuna teki cup-lähdöissä uransa parasta työtä, vaikka ei kyennyt voittoihin. Alla on ennätys 2100 metrin matkalta, ja samanlainen 15-aika riittää tässäkin korkealle. 9 Let’s Go Legacy ei vakuuttanut Kannuksen kirivaiheessa, ja myös Oulun suoritus oli lähinnä tasainen. Vauhti oli tuossa lähdössä kylläkin kovaa alusta asti. Nopea avaaja ei pääse käyttämään parasta asettaan alussa. 5 Hillbilly Pete sen sijaan pääsee käyttämään nopeuttaan ja pystyy viime kertaa paljon parempaan sijoitukseen. Ruuna on tehnyt parhaat suorituksensa keulasta tai kärjen tuntumasta.
Lähtö 8, Toto5-5 – A:9,11 B: 8,7,6,3,2,12,4,5,1
Hyvätasoinen matala ryhmä päättää totovitosen. Osallistujilla on viiteen viimeiseen starttiin yhteensä 31 mitalisijaa. 9 Dream Together ei pystynyt Tammakriteriumin karsinnassa parhaimpaansa, mutta Joensuun suoritus oli kuntonäyttönä positiivinen. Tamma paikkasi alkulaukkansa hyvin ja eteni loppukurviin mentäessä aina keulapaikalle saakka, muttei aivan jaksanut pitää asemiaan perille. Tammassa on paljon potentiaalia parannukseen. 11 Funderbar palaa jälleen merkittävän mittaiselta tauolta. Ruuna otti voittonsa keulasta, mutta tulee kyllä muualtakin, jos kaikki on kohdallaan. Hevosen voittosummassa on kykyihin nähden vielä paljon ilmaa.
8 Sweetman voitti kesällä Lapissa kolme kertaa ja oli tuoreimmassa startissa vielä parempi, vaikka kolmanneksi jäikin. Vastus oli paljon voittokisoja kovempi, ja ruuna teki toiselta ilman vetoapua riskin suorituksen. Lähtöasemat ovat vaikeat, kuten monella muullakin pelihevosella. 7 Mission Of Soul kulki viimeksi Nuorten Sarjassa kirikierroksen 15-vauhtia ja kamppaili kolmanneksi. Suoritus oli hevosen uran paras, ja pikkuhiljaa alkaa olla avausvoiton vuoro. 6 Hidden Allure eteni viimeksi aikaisin keulan rinnalle, lopetti 12,5-vauhtia ja oli ihan pysäyttämätön. Kuskilla saattoi olla osuutta hevosen tasonnousuun, mutta se pitää joka tapauksessa huomioida peleissä tässäkin.
Lähtö 9, Troikka – A: 3 B: 10,6,7,4,12,2,5,11,8,1,2,9
3 Kivarin Quickstep voitti kaksi viime kilpailuaan vetämällä keulassa reipasta alusta loppuun. Vastustajat eivät yksinkertaisesti pystyneet samoihin vauhteihin, ja sama tilanne voi hyvin toistua tässäkin. Hyvältä lähtöpaikalta ruuna saanee keulat ilman suurempaa satsausta, ja pysynee sen myötä matkalla rauhallisena. 10 M.T.Neutron eteni viimeksi kiihdytyksen jälkeen keulaan ja voitti oikein varmasti. Lähtöasemat antavat suosikille ison edun, mutta vähintään kakkossijaan näyttää olevan isot mahdollisuudet. 6 Saint Gloria avaa kovaa ja voi yltää sisäradalle suosikin taakse päästessään kolmen joukkoon. Tamma sai viimeksi myöhäiset kiritilat ja lopetti kohtalaisesti.
Lähtö 10 – A: 1,4 B: 5,9,7,8,2,10,6,3,11
Hankasalmella tähtirajan alittanut ja vakuuttavan voiton ottanut 1 Cupido palaa yhden poisjäännin jälkeen reilun kuukauden tauolta. Jos ori pystyy viime kerran suoritustasolle, on muu porukka helisemässä. 4 Harjan Merivirta on tosin onnistuessaan kovan luokan peli voittosummaansa nähden. Toissa kerralla koko matkan ravaaminen onnistui, ja ruuna jätti muut jo ennen loppukaarretta. 5 Akimin teki viimeksi aika tasaisen suorituksen suoraan pitkältä tauolta. A-kaksikon lyöminen vaatii parannusta, mitä hevoselta voi tässä vaiheessa odottaa.
Toto5-vihjesysteemit (40 / 300 riviä)
3,4 + 8,5,1 (2,9)
1,5,6,7 (4,2)
8 Zogo Match (3,1)
8 + 12,10 (9,5)
9,11,8,7,6 (3,2)
Troikka L7 (20 riviä)
8 – 12,10,9,5,2 – 12,10,9,5,2
Troikka L9 (20 riviä)
3 – 10,6,7,4,12 – 10,6,7,4,12
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]