Vihjeet 7.9.2024

6.9.2024

Lähtö 1 – A: 2,7,1,4 B: 11,6,10,3,5,9,12,8

2 Whitelake’s First oli lähtörata-arvonnassa aiempaa onnekkaampi ja starttaa tasaisessa lähdössä ykköshevosena. Tamma kiri viimeksi neljännestä ulkoa hyvin maaliin, kun otetaan huomioon epäsopiva vauhdinjako. Voimia jäi käyttämättä. 7 Darwin P. voitti Torniossa yllättäjänä, mutta täysin omilla ansioillaan. Ruuna jäi toiselle ilman vetoapua, löi keulahevosen aikaisin ja piti varmasti ykköseksi. Juoksusta voi tulla jälleen kuluttava, ja vastus on hieman viime kertaa kovempi. 1 Patriotique teki kahteeen viime starttiin positiiviset suoritukset toiselta ilman selkää. Ruuna saa nyt sisäratajuoksun ja pystyy tilojen auetessa korkealle.

Lähtö 2 – A: 13,9,14,6 B: 2,10,12,1,5,16,11,4,3,15,8,7,3
Viime startissaan ensimmäisessä kaarteessa laukannut 13 Varjosi teki kahdessa voittostartissaan oikein hyvät suoritukset. Tamma on kuntopuntarin kärkihevonen, mutta juoksu voi mennä raskaaksi takamatkan juoksuradalta. 9 Vivakka eteni Vermossa pitkällä kirillä kakkoseksi ja hävisi vain puolireipasta vetäneelle keulahevoselle. Ylivieskan ykkössija tuli oikein helppoon tyyliin. Tamma sai paremman lähtöpaikan kuin suosikki ja on siksi tasaveroinen voittajaehdokas. 14 Pihlajan Hilma voitti kunkkariviikonlopun tammadivarin 600 metrin kirillä ja oli hyvä myös edellisessä keulavoitossaan. Tamma avaa voltista hyvin ja voi päästä nappistartilla nopeasti etupaalujen hevosten tuntumaan.


Lähtö 3 – A: 15,8,2,5,13 B: 11,3,1,9,4,6,7,10,16,12,14

15 Pastori teki Vermossa niin hyvän suorituksen, että on suosikki takamatkan takarivistäkin. Ruuna eteni 500 juostuna voimalla keulaan ja karkasi muilta 22,5-vauhtisella lopetuksellaan. Kesän otteet ovat olleet muutenkin oikein hyviä. 8 Laurilan Jokeri oli Vermossa hyvä kakkonen Pastorin takana ja tarjoaa nyt sille vetoapua aja-komennosta alkaen. Kaksikko saattaa erottua tässäkin lähdössä muista kirivaiheessa. 2 Hovilan Oiva menetti viimeksi keulapaikan loppukurvissa, mutta kontrasi maalisuoralla uudelleen voittoon. Keulajuoksu ja tasaisen kiihtyvä vauhti olisi hyvä taktiikka takamatkalaisia vastaan.

Lähtö 4, Troikka – A: 8,7 B: 11,3,2,14,9,16,12,1,4,10,13,15,5,6
8 Edima veti Ylivieskan voitossaan porukkaa reippaalla liekillä ja oli ihan jäätävä. Joensuussa matkavauhti oli hieman kevyempää, ja lujaa kirinyt Thai Profit pääsi lopussa ohi. Vauhtikestävällä tammalla voi ajaa aikaisin kohti kärkeä. 7 Jewel Maker kiri viimeksi päätöskilometrin ulkokautta peräti 11,5-vauhtia ja oli todella hyvä. Tamma osaa avata voltista lujaa ja voi päästä onnistuneella startilla keulaan saakka. 11 Millie de Veluwe joutui käyttämään Kaustisella paljon ruutia keulapaikan puolustamiseksi ja oli tappiosta huolimatta positiivinen. Tamma jatkaa ennätyskunnossa ja pystyy kirimään korkealle, jos saa hankittua kiihdytyksessä kelvolliset asemat.

Lähtö 5, Toto75-1 – A: 3,12,10 B: 7,8,11,1,2,4,6,5,9
3 Readly Eagle voitti lähtörata-arvonnan ja saa niukat suosikin paineet. Ori voitti viimeksi pykälää korkeammassa divarissa pippurisella loppukirillä. Lähtönopeuden puolesta suosikki on eturivin parhaita ja saattaa pystyä torjumaan kaikki ulkopuolelta kiihdyttävät. Keulapaikan hintalappu jää nähtäväksi. 12 Goodwin Zet jatkaa jätti-iskussa, mutta kovatasoisen divarifinaalin voittaminen radalta 12 on rankka tehtävä. Ruuna kestää aikaisen reissutuksen ja saattaa voittaa vaativalla juoksullakin.

10 Velocious Crowd One meni Mikkelissä avojaloin mailin kymppiä läpi ja kilpailee tässä ennakkotietojen mukaan samalla balanssilla. Tulinen loppukiri on orin paras ase, ja voittosaumat ovat suuret, jos eturivin hevoset eivät saa selvitettyä välejään ajoissa. 7 Xenon Leader on ollut koko ajan hyvä, lukuunottamatta viime montélähdön yllättävää laukkaa. Ruuna avaa auton takaa kovaa ja pystyy kelvolliset asemat saadessaan kärkipäähän. Keulaan pyrkiminen saattaa maksaa liikaa. 8 Sky Muscle on suorittanut tällä kaudella kykyjensä mukaisesti ja pystyy kasiradaltakin paljoon. Lähtönopeus on eturivin kärkiosastoa, joten ehkä orilla satsataan alkuun täysillä riskit tiedostaen.

Lähtö 6, Toto75-2 – A: 6,12,5 B: 1,3,10,8,7,4,2,9,11
Ennakkotietojen mukaan kengittä juokseva 6 Princess Stahl nappasi viime voittonsa avojaloin ja oli kerrassaan loistava. Tamma matkasi toisella ilman selkää, löi keulahevosen helposti ja piti takaa kirineet kurissa. Tuoreimmassa Seinäjoen startissa tamma kiri maalisuoran porukan parasta vauhtia ja ehti kolmanneksi. 12 Kerry’s Power eteni Vermossa puolimatkassa keulan rinnalle ja jyräsi vakuuttavaan voittoon. Ruuna epäonnistui Derbyn karsinnassa, mutta on tehnyt muuten loistotyötä. Näistä asemista voittaminen vaatii silti paljon.

5 Coconut Match ei saanut rauhoittaa viimeksi tahtia keulassa, ja saa sen vuoksi anteeksi tappion suursuosikkina. Edellinen voitto tuli toiselta ilman selkää hienolla esityksellä. Keulaan ei ole välttämättä nyt asiaa, mutta voittoon on saumoja muualtakin. 1 Queen Of Gold vaati viimeksi vauhtia edellä mainitulta ja taipui maalisuoralla hieman enemmän. Kelpo suoritus silti, ja nyt Elina Leinosella on mahdollisuus yrittää torjua kaikki lähtöauton irtoamisesta alkaen. Myös tarkka selkäjuoksu kärjen takana voi kantaa voittomatsiin. 3 Kenzo Benois ei voinut toissa kerralla Princess Stahlille mitään. Viimeksi ori sai mennä keulassa ehkä liiankin rauhassa, eikä pystynyt vastaamaan rinnalla juosseen rytminvaihdokseen. Ori on tässä yksi monista mahdollisista voittajista.

Lähtö 7, Toto75-3, Troikka – A: 13 B: 1,7,9,14,6,16,10,4,5,11,3,12,2,8,15
13 Wertti on kapasiteettinsa puolesta avoimen tason hevonen ja starttaa isona suosikkina, mutta laukkariskin vuoksi kyse ei ole ihan saletista voittajasta. Ori teki kunkkarilauantaina hurjan suorituksen ehtimällä kovan matkavauhdin jälkeen voittoon, vaikka laukkasi viimeisen takasuoran lopussa ja menetti kymmeniä metrejä. Myös viimeksi Teivossa tuli laukka, tällä kertaa lähtöön. Ori eteni jatkossa tasaisesti keulan rinnalle ja voitti puolivaloilla. Suosikki saattaa voittaa yhden laukan jälkeenkin.

1 Taraori kiritti viimeksi Werttiä päätöspuolikkaalla, mutta ei kyennyt tarjoamaan todellista haastetta. Ruuna sai edellisessä voittostartissa keulassa painetta läpi matkan ja piti ykköseksi hienolla suorituksella. Asetelmat ovat vahvasti kakkossuosikin puolella, mutta Wertin lyöminen ilman sen epäonnea taitaa olla liikaa vaadittu. 7 Profiili eteni Kirppu-ajossa kolmanneksi reilun kierroksen kirillä ja on tehnyt muutenkin vahvoja suorituksia. Sisärata ei ole etu, eikä orin maksiminopeus riitä suosikkia vastaan. Sijat 2-3 ovat mahdollisia, jos ori selvittää alun kunnialla. 9 Kinderi on tehnyt viime aikoina parempia suorituksia mailin matkalla kuin 2100 metrillä. Tuorein esitys keulasta oli ihan hyvä, mutta voittokin oli tarjolla. Voiton vienyt 14 Tangen Svenn jatkaa elämänsä iskussa, mutta takamatkan takarivistä ei ole luvassa huviajelua, ja etenkin kun edestä starttaa tasainen avaaja.

Lähtö 8, Toto75-4, Toto4-1 – A: 3 B: 1,2,7,9,10,4,5,6,8,11
3 Caru on suomenhevosten Expressin jättisuosikki ja pystyy voittamaan laukan jälkeenkin. Ori sai edetä karsinnassa rauhassa johtopaikalle ja näytti olevan lähinnä harjoituslenkillä. Suosikin kapasiteetista saatiin todellinen kuva Pikkupelimannin finaalissa, kun se vastasi Weikolle hienossa kaksinkamppailussa ja kirjasi uudet suomenennätyslukemat. Tämän lähdön voittaminen ei vaadi läheskään samantasoisia vauhteja.

Kakkossijasta saatetaan nähdä tiukka matsi. 1 Landen Toivo olisi toisesta sisältä lähellä hopeaa, mutta suosikin taakse pääseminen ei ole lainkaan varmaa. Ori juoksi karsinnassa keulan kannassa ja kiritti lopussa tallikaveriaan, numeroa 2 Kukkarosuon Veijo. Se teki karsinnassa reilun kahden kuukauden tauolta elämänsä parhaan suorituksen. 7 Alarik Huikea olisi saattanut päihittää karsinnassa molemmat Teemu Okkolinin valmennettavat, mutta loppukaarteen laukka noususta vei saumat. Kolmikon lähtöasemat ovat hyvin samanlaiset kuin karsinnassa. 9 Häijymies juoksi välissä nousijadivarikarsinnan ja teki kelpo loppukirin vaikeista asemista. Ori hakee tässä tarkkaa peesijuoksua ja sijoitusta kärjen tuntumassa.

Lähtö 9, Toto75-5, Toto4-2, Troikka – A: 5,9,7 B: 4,1,2,6,11,12,3,8,10
5 Main Stage matkasi Vermossa johtaneen Atupemin ulkopuolella ja piti kakkoseksi vahvalla suorituksella. Ori on ollut muutenkin hyvä jo pitkään ja starttaa suosikkina, vaikka juoksunkulkua on hankala ennakoida. Lähtö on tasokas, mutta ori saattaa yltää voittoon vaikka toiselta ilman vetoapua. 9 Hierro Boko löi Main Stagen Ylivieskassa saatuaan ottaa keulassa vauhtia kunnolla pois. Ruuna kiri Porin sprintterikisan finaalissa loppumetrit koko porukan kovinta vauhtia, mutta matka loppui kesken. Kova alkuvauhti olisi iso plussa.

7 Gareth Boko juoksi Porin finaalissa toisella ilman selkää ja taisteli voitosta perille saakka. Ori on ollut muutenkin koko ajan hyvä ja pystyy voittoon siinä missä muutkin suosikit, jos juoksu vain onnistuu. 4 Kyle Web sai viimeksi kuluttavan juoksun, eikä lopputulokseen kannata tuijottaa. Starttiraketti olisi keulasta vakava voitontavoittelija, mutta johtoon pääseminen ei taida onnistua ilman numeron 1 American Hero suostumusta. Se torjui Porissa Gareth Bokon ja Hierro Bokon keulasta niukasti. 2100 metrillä ruunalla saatetaan kokeilla selkäjuoksua, mikä nostaisi Kyle Webin menestyssaumoja huomattavasti.

Lähtö 10, Toto75-6, Toto4-3, Troikka – A: 2 B: 3,6,1,9,7,4,5,8,10,11,12
2 Arctic Emerald voitti kuukausi sitten Lahdessa 25000 euron lähdön loistavalla suorituksella. Ori puolusti keulapaikan 07,5-vauhtisessa avauksessa, sai jatkossa rinnalleen toisen prässääjän ja kesti kaikesta huolimatta voittoon. Karsinnan ykkössija tuli keulasta maltillisen matkavauhdin jälkeen, ja ori vaikutti ratkaisuhetkillä hieman nihkeältä. Sama tuskin toistuu finaalissa, ja Pekka Korven suojatti on iso voittajasuosikki. 3 Lil Runner on selkeä ykköshaastaja. Ori nousi Lahdessa taustalta aivan Arctic Emeraldin tuntumaan ja oli lähellä ohitusta myös karsinnassa. Suosikin lyöminen sen ulkopuolelta on tälläkin kertaa erittäin haastava tehtävä.

6 Madame de Vieki täräytti karsinnassa auton takaa keulaan, jatkoi suosikin takana ja jäi voimissaan pussiin. Tamma hakee alussa asemia ja voi hyvinkin päästä samalle juoksupaikalle kuin viimeksi. Silloin totosijaan on hyvät mahdollisuudet. 1 BWT Johnny B Goode eteni Oulun karsinnassa aikaisin johtoon, veti maltillista tahtia ja voitti 12-lopetuksellaan tyylikkäästi. Ruuna pystyy parantamaan vielä lisää ja saanee sisäradalta säästeliään juoksun, joten kolmen joukkoon sijoittuminen on mahdollista. 9 Goodbrother kulki karsinnassa alkulaukan jälkeen loppumatkan noin 15-vauhtia ja nousi hienosti kakkoseksi. Voittaja ehti karkuun, mutta Goodbrother saavutti sitä joka askeleella. Ruuna voi pystyä ehjällä suorituksella vaikka mihin.

Lähtö 11, Toto75-7, Toto4-4, Troikka – A: 7,1,5,2 B: 4,6,12,11,3,9,8,10
7 Excusez Moi avasi Suomen uransa niin vakuuttavalla suorituksella, että on divarifinaalin suosikki hankalista lähtökuopista huolimatta. Ori eteni 11-vauhtisella loppukirillä varmaan voittoon, eikä läheskään kaikki näyttänyt olevan pelissä. Ouluun asti tuskin lähdetään pakittelemaan, ja suosikki saattaa voittaa vaikka johtavan rinnalta. 1 Alma Cotter pystynee puolustamaan sisäradalta keulat, mikä olisi voittosaumojen kannalta iso asia. Tamma piti viimeksi keulat rajussa avauksessa, sai ottaa vauhtia pois ja voitti oikein varmasti. Nyt matkaa on 500 metriä enemmän, ja vauhti tuskin rauhoittuu missään vaiheessa merkittävästi.

5 Sands Gangster seurasi suosikkia viimeksi kirivaiheessa ja teki samanveroisen suorituksen, vaikka ei pystynyt tarjoamaan kunnollista haastetta. Ruuna on ollut jatkuvasti hyvä ja pystyy sopivalla juoksulla kauden avausvoittoon. 2 Inge B.Svärlig voitti Torniossa keulasta helposti puolireippaan matkavauhdin jälkeen. Ruuna joutui ottamaan Bergsåkerin kaatosateessa yhden välispurtin päästäkseen sisäradalle, eikä potku piisannut perille saakka. Hyvä totosauma, vaikka keulaan ei taida olla asiaa. 4 La Courabou sai viimeksi myöhäiset kiritilat sisäradalta ja tuli loppumetrit vauhdilla. Ruuna jatkaa elämänsä kunnossa ja pystyy sopivalla selkäjuoksulla korkealle.

Toto75-vihjesysteemit (108 / 1400 riviä)

3,12,10 + 7,8 (11,1)

6,12,5 + 1,3,10,8 (7,4)

13 Wertti (1,7)

3 Caru (1,2)

5,9,7 + 4,1 (2,6)

2 Arctic Emerald (3,6)

7,1,5,2 + 4,6,12,11 (3,9)

Toto4-vihjesysteemit (12 / 40 riviä)

3 Caru (1,2)

5,9,7 + 4,1 (2,6)

2 Arctic Emerald (3,6)

7,1,5,2 + 4,6,12,11 (3,9)

Troikka L4 (20 riviä)

8 – 7,11,3,2,14 – 7,11,3,2,14

Troikka L7 (20 riviä)

13 – 1,7,9,14,6 – 1,7,9,14,6

Troikka L9 (20 riviä)

5 – 9,7,4,1,2 – 9,7,4,1,2

Troikka L10 (20 riviä)

2 – 3,6,1,9,7 – 3,6,1,9,7

Troikka L11 (20 riviä)

7 – 1,5,2,4,6 – 1,5,2,4,6

[Vihjeet: Teemu Hyvönen]