Raviennakko 1.12.2025
27.11.2025
Äimäraution kolmen ravipäivän joulukuu käynnistyy maanantaina 1.12. ajettavien Opiskelijaravien merkeissä. Illan ohjelmassa on yksi ponilähtö ja yhdeksän totoravilähtöä. Ravien suurimmat setelit jaetaan divisioonakarsinnoissa. Kyvyt Esiin -divisioonakarsinnassa nähdään muun muassa Zorro Lane, Cassandra Orden ja Got-U. Haastajadivisioonakarsinnan tähtenä tuikkii Ruotsiin menestyksekkäät iskut elo-syyskuussa tehnyt ja kesän aikana muun muassa Oulun Kuninkuusraveissa voittanut Overhead Panel. Mari Leinosen valmennettava on tienannut tänä vuonna jo lähes 28 000 euroa palkintorahoja. Vastaansa ruuna saa muun muassa Callela Xplosionin, Pappapperon, Negroamaron sekä Mondriaan Bokon.
Overhead Panel tähdittää Haastajadivisioonakarsintaa

Overhead Panel voitti elokuussa Oulun Kuninkuusraveissa. Kuva: Mia Mäki-Maunus
Ravien suurimmat setelit jaetaan divisioonakarsinnoissa. Kuudentena lähtönä 2 500 euron ensipalkinnolla ajettavassa Kyvyt Esiin -divisioonakarsinnassa nähdään monta mielenkiintoista hevosta. Antti Ojanperän valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama Zorro Lane on aloittanut uransa komealla tyylillä, voittaen seitsemästä kisastaan peräti viisi ja sijoittuen kahdesti toiseksi. Menestystä on tullut myös länsinaapurista Bodenin kaviouralta. Tommi Ala-Nikkolan ohjastama ja valmentama Cassandra Orden puolestaan on voittanut urallaan jo seitsemän kertaa, muun muassa viimeksi Seinäjoella. Kotiradan Jouni Karppisen treenaama Got-U hakee lähdössä jo kauden viidettä voittoaan. Tuukka Varis ottaa tällä kertaa ensituntumaa Got-U:n ohjiin.
2 500 euron ensipalkinto odottaa myös seitsemäntenä lähtönä ajettavan Haastajadivisioonakarsinnan voittajaa. Lähdön tähtenä tuikkii Ruotsiin menestyksekkäät iskut elo-syyskuussa tehnyt ja kesän aikana muun muassa Oulun Kuninkuusraveissa voittanut Overhead Panel. Mari Leinosen valmennettava on tienannut tänä vuonna jo lähes 28 000 euroa palkintorahoja. Luottokuski Tuukka Varis tarttuu Äimäraution illassa Overhead Panelin ohjiin. Vastaansa ruuna saa muun muassa tällä kaudella neljästi voittaneen Callela Xplosionin, kauden neljättä voittoaan hakevat Pappapperon ja Negroamaron sekä syyskuussa Torniossa divisioonakarsinnan voittaneen Mondriaan Bokon.
Sunspirit hakee uransa viidettä voittoa Nuorten Sarjassa

Sunspirit ravasi voittoon viimeksi Oulussa. Kuva: Mia Mäki-Maunus
Ravien toisena lähtönä ajettavassa Nuorten Sarjassa voittaja palkitaan 2 000 eurolla. Kisaan lähtee mukaan muun muassa viimeksi Oulussa voittoon ravannut Sunspirit. Hanna-Kaisa Marjalan valmennettava on voittanut uransa seitsemästä kisasta hienosti neljä. Ohjastuksesta vastaa maanantaina aiempien kisojen tapaan Ville Pohjola. Sunspirit saa Nuorten Sarjassa vastaansa Prince Casperin, BWT Keeponrunningin, Ewe’s Wickyn, Highlight Flashin ja Backwood Fionan.
Ravien muissa lähdöissä kaviouralla nähdään muun muassa lahjakas ja suvukas nelivuotias Lumi-Ässä, yli puolet uransa starteista voittanut Tilun Touko, neljättä peräkkäistä voittoa saalistava Ptolemaeus Boko, kuudesti tällä kaudella voittanut Lumi-Vili sekä kauden viidensiä voittojaan hakevat Rusty Cage ja Bravo Amy. Ponilähdössä yhtä vaille kaikki kauden kilpailunsa voittanut Mäntylahen Kakapo saa vastaansa Rekan, Frida Fighterin, Running Bearin ja Little Hole In Onen.
