Raviraportti 1.10.2024

3.10.2024

Äimäraution tiistai-illassa ravattiin syksyn ensimmäinen Ponsse Cup -karsinta. Voittoon ravasi Santtu Raitalan ohjastama ja Eija Sorviston valmentama Pappappero. Lämminverisen avoimessa lähdössä paras oli vahvasti kirinyt Dozen of Oysters. Kaksikon lisäksi oikean Toto5-rivin muodostivat kultakantaan palannut A Kind of Magic S sekä Scorzone ja Uhmapeli. Illan muut voittajat olivat Luottomies, Mr Blackbird, Kilihakka, Nirvana Newport ja Paparazzi Zon. Santtu Raitala ajoi illan aikana kolme voittoa, valmentajista Eija Sorvisto ylsi kahteen täysosumaan.

Luottomies irtosi hallittuun voittoon

Illan avauslähdössä paras oli Victor Björkrothin ohjastama Luottomies. Ori lähti etusuoran alussa 4. ulkoa kolmannen kiertoon ja jyräsi etusuoran päässä toisen radan veturiksi. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Luottomies eteni kärkeen ja hallitsi lopulta 32,5-lopetuksessa tapahtumia varmaan tyyliin perille saakka. Voitto oli Jatta Saarisen valmennettavalle uran viides ja kuluvan kauden kolmas.

Etusuoralla porukan perältä kolmannen kiertoon noussut Meleko Viksu kipusi viimeisellä takasuoralla sijalle kolme ja pudotti sisemmille radoille. Loppukaarteessa Jukka-Pekka Niskasen ajokki eteni johtavan tuntumaan, mistä seuraili lopussa varmasti kakkoseksi, uhkaamatta kuitenkaan voittajaa. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa taipuvan takaa kiriin noussut Maiden punnersi taustalla kolmanneksi, häviten selvästi edellisille.

Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Milliminna pudotti loppukaarteessa sisäradalle ja pujotteli maalisuoralla toista rataa pitkin kohtalaisella otteella nelosrahoille. Etusuoran päässä johtavan rinnalta kärkeen edennyt Rannan Voitto menetti paikkansa päätöspuolikkaan käynnistyessä ja oli lopulta taustlala kohtalainen viides. Santtu Raitalan ajokki kuittasi viimeiset rahat. Pelihevosiin lukeutunut Strategi menetti etusuoran päässä keulapaikan ja taipui jatkossa kauas kulisseihin. Hittavainen puolestaan laukkaili alkumatkasta hylkyyn.

Mr Blackbird jatkoi hyviä otteitaan

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Timo Niemelän ohjastama ja valmentama Mr Blackbird. Ruuna juoksi johtavan takana, mistä jäi viimeisellä takasuoralla 3. sisälle ja nousi nopeasti toiselle radalle. Loppukaarteessa Mr Blackbird eteni keulahevosen tuntumaan ja jyräsi 17,5-lopetuksessa varmaan voittoon. Niemelän suojatti on aloittanut uransa hienosti kahdella voitolla ja yhdellä kakkossijalla.

Etusuoran päässä 2. ulkoa kiriin lähtenyt Watchme Blizz pommitti viimeisellä takasuoralla kärkeen ja oli lopussa hyvä kakkonen, vaikkei mitään voittajalle mahtanutkaan. Keulapaikan viimeisellä takasuoralla menettänyt Saga Orden nousi vielä maalisuoralla sisäradalta kirikaistoille ja lopetti ihan asiallisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Save My Day kiri taustalla kohtalaisesti neljänneksi, häviten varsin selvästi edellisille.

Toisella radalla ilman vetoapua aloittanut ja etukaarteessa selän eteensä saanut Cereza Negro alkoi jatkossa menettää otettaan terävimpään kärkeen ja riitti lopulta kaukana taustalla viidensille rahoille. Edellisen tuntumassa Lexus Photo tuli ihan asiallisesti vauhtinsa pitäen perille porukan hänniltä ja ohitti loppumetreillä MAS Heiressin, kuitaten viimeiset rahat.

Kilihakka vastaili varmaan voittoon

Kolmannessa lähdössä voiton vei Kilihakka. Santtu Raitalan ajokki eteni takakaarteessa kärkeen ja kellotti avauskierroksen 29-vauhtia. Kolmannen puolikkaan Kilihakka jatkoi 29,5-kyytiä ja hallitsi lopulta 29,5-lopetuksesa tapahtumia vakuuttavaan tyyliin. Voitto oli Kimmo Oikarisen valmennettavalle vuoden viides ja koko uran kahdeksas.

Alun johtanut Suplahus sai johtavan takaa voittotaiston suhteen liian myöhään mahdollisuuden ja kuittasi kakkosrahat. Koskelan Elina pääsi tuikkaamaan 3. sisältä kolmanneksi, kunnolliset kiritilat jäivät haaveeksi myös Ville Pohjolan ajokille. Boveri kamppaili johtavan rinnalta kohtalaisesti neljänneksi ja viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirimerkin saanut Markantti jyräsi asiallisella otteella viidenneksi.

Kuudenneksi sijoittunut Markku Elmeri ei saanut kunnollista kirimahdollisuutta 2. ulkoa, muttei toisaalta saanut myöskään erityisen isoa pykälää silmään loppumetreillä sisäradalle siirryttyään. Loppukaarteessa 4. sisältä toiselle radalle vaihtanut Mahatma seuraili edellisten tuntumassa tasaisesti viimeisille rahoille. Loppukaarteessa kirikaistoille hakeutunut ja hetkeä myöhemmin laukan ottanut R.R. Jylhä olisi ravatessaan saattanut taistella rahasijoista.

A Kind of Magic S teki paluun kultakantaan

Ravien neljännessä lähdössä paras oli A Kind of Magic S. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 14,5 – 16,0 – 13,5. Maalisuoralla 14-lopetuksessa sai parilta haastajalta tiukan vastuksen, mutta piti niukkaan voittoon. Ykkössija oli Janne Isometsän valmentamalle voitokkaalle menijälle kauden ensimmäinen. Samalla ruuna sivusi omaa ennätystään tuloksella 14,8ake.

Johtavan takaa maalisuoralla kiritilat löytänyt Vince Q.C. kiritti hyvin voittajaa ja oli mainio kakkonen. Donna As kiri 2. ulkoa mukaan tasaiseen rintamaan ja oli hyvä kolmas. Gateway Damgård sinnitteli toisen radan veturin paikalta kohtalaisesti neljänneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Zola Beat kiri lopussa edellisen tuntumaan viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut Irvin Star siirtyi loppukaarteessa takaisin sisäradalle ja otti kiertelemättä viimeiset rahat.

Scorzonelle kauden kuudes täysosuma

Viidennessä lähdössä ykkösrahat kuittasi Scorzone. Ruuna nousi kierros jäljellä 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni loppukaarteeseen tultaessa keulahevosen tuntumaan toiseksi. Maalisuoralla Scorzone jyräsi vahvan kirin päätteeksi selvään voittoon. Kärkisija oli Tuomas Vasalan ohjastamalle ja valmentamalle ruunalle jo kauden kuudes.

Viimeisellä takasuoralla aivan porukan hänniltä kirinsä aloittanut Exploding Anna tuli hankalista asemista vahvasti perille ja ehti toiseksi. Etusuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt X.O.X.O. oli varsin sinnikäs kolmas. Viimeisellä takasuoralla 4. sisällä asemiaan menettänyt Electric Eye Am hakeutui loppukaarteessa ulkoradoille ja tuli varsin positiivisella otteella loppua, ehtien neljänneksi. Keulassa väliajoin 12,5 – 14,5 – 14,0 kellottanut Cover Prince putosi 17,5-lopetuksessa viidenneksi. Cheap Thrills tuli taustalta pitkällä kirillä mukavasti perille ja kuittasi viimeiset rahat.

Pelihevosiin lukeutunut Anxious to Matters pääsi viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa 2. ulos, mistä oli lähinnä tasainen. Tim Jerry kurkotti pitkällä kirillään loppukaarteessa jo neljänneksi, mutta taipui lopussa kahdeksanneksi. Pelisuosikki The Great Kemp peruutteli alussa porukan hännille, mistä kiri ihan asiallisesti vauhtinsa pitäen perille, muttei haastavista asemista pystynyt nousemaan taistoon rahasijoista.

Uhmapeli vahva johtavan rinnalta

Kuudennessa lähdössä paras oli Uhmapeli. Ville Koiviston ajokki jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä vyöryi viimeisellä takasuoralla kärkeen. Maalisuoralla 27-lopetuksessa Uhmapeli piti vastustajansa varmoin ottein kurissa ja kuittasi kauden kolmannen kärkisijan. Petri Klemola vastaa voittajan valmennuksesta.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Ypäjä Luotsi kehitti maalisuoralla riuskan loppuvedon ja ohitti useamman vastustajan, nousten lopulta toiseksi. Viimeisellä takasuoralla taipuneen keulahevosen takana asemiaan menettänyt Leijan Liito nousi jatkossa toiselle radalle ja tuikkasi sisärataa pitkin uudestaan kärkikuvioihin. Lopussa Jukka Torvisen ajokki seuraili ihan mukavalla otteella kolmanneksi.

Etukaarteessa 3. ulkoa kirimerkin saanut Siirin Veeti tuli ihan asiallisesti maaliin saakka ja riitti neljänneksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua jäänyt Salaliitto sinnitteli lopussa viidenneksi. Alussa laukannut Tähtitie otti kaukana kulisseissa viimeiset rahat. Pelihevosista Hetimite menetti mahdollisuutensa jo alkumatkasta laukkoihin ja hylättiin. Ksar puolestaan laukkasi loppukaarteessa nelossijalta hylkyyn. Ravilla Antti Ala-Rantalan ajokki olisi mahdollisesti ilmoittautunut tototaistoon.

Pappappero kiri vahvasti Ponsse Cup -karsinnassa

Ponsse Cup -karsinnassa paras oli Pappappero. Santtu Raitalan ajokki juoksi 4. ulkona ja sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Loppukaarteessa Pappappero kurkotti toista rataa pitkin kakkoseksi ja lähti maalisuoralla haastamaan keulapaikalta karkumatkalle yrittänyttä Rose Doreeta. Maalin lähestyessä Pappappero vyöryi rinnalle ja varmoin ottein edelle. Täysosuma oli Eija Sorviston valmennettavalle kauden ja samalla myös koko uran neljäs.

Johtavan rinnalta viimeisellä takasuoralla johtoon jyrännyt Rose Doree oli hyvä kakkonen ja kuittasi toisen finaalitiketin. Taustalla vasta viimeisellä takasuoralla pääjoukkoon edennyt Duda teki vahvan kirin ja nousi ylivoimaisen kärkiparin takana loppusuoran lyhyestä laukasta huolimatta kolmanneksi. Xanthis Illusion oli 3. ulkoa tasainen neljäs. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Best Photo meni jatkossa sisäradalle ja sinnitteli maalisuoralla viidenneksi.

Guts N’Glory kiri taustalla haastavista asemista asiallisesti kuudenneksi ja sai viimeiset rahat. Myös Dassler Combo teki kaukaa kulisseista sijoitustaan paremman loppukirin ja riitti seitsemänneksi. Standalone Royalty oli sisäratareissun päätteeksi tasainen kahdeksas. Paljon pelattu Yandere Leader menetti viimeisellä takasuoralla asemiaan keulasta taipuneen Callela Evelynin takana, muttei kyllä tilat löydettyään esittänyt itsekään ihmeitä.

Dozen of Oysters kiersi kaikki

Ravien kahdeksantena lähtönä ajetun lämminveristen avoimen koitoksen voitti Dozen of Oysters. Jukka Torvisen ajokki lähti etusuoralla aivan porukan perältä kolmannen kiertoon ja syöksyi viimeisellä takasuoralla selästä omaan vauhdikkaaseen hyökkäykseensä. Loppukaarteessa Dozen of Oysters kipusi kolmanneksi ja heitti maalisuoralla kärkiparin takaa uudestaan kiriin. Terävä loppuveto nosti Antti Ojanperän valmennettavan kärkeen ja kauden viidenteen voittoon.

Keulassa väliajoin 11,5 – 14,5 – 14,0 kellottanut Radetzky oli pitkään kiinni voitossa, mutta joutui 11,5-lopetuksessa tyytymään loppumetreillä kakkossijaan. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Quick Vald seuraili mukavasti kolmanneksi. Loppukaarteessa johtavan takaa toiselle radalle vaihtanut No Limit Royalty tsemppasi ihan asiallisesti neljänneksi, häviten vain niukasti edelliselle.

Mr Golden Quick kiri taustalla sisäratareissun päätteeksi kohtalaisesti viidenneksi, häviten reilusti kärkinelikolle. Edellisen takana juossut Farzad Boko tuli loppumetrit kaksikosta terävämmällä otteella, muttei ehtinyt ohittaa. Antti Ala-Rantalan ajokille viimeiset rahat. Pelisuosikki Selmer I.H. ei jaksanut 4. ulkoa pitkällä kirillä nousta taistoon rahasijoista.

Nirvana Newport kamppaili niukkaan voittoon

Ravien yhdeksäs lähtö meni Santtu Raitalan ja Nirvana Newportin nimiin. Tamma juoksi 3. ulkona, mistä pääsi etusuoran päässä 2. ulos. Loppukaarteessa Nirvana Newport jäi ilman vetoapua ja runttasi aivan loppumetreillä niukkaan voittoon. Ykkössija oli Eija Sorviston valmennettavalle uran kolmas. Voitto oli Raitalalle illan kolmas ja Sorvistolle illan toinen.

Etusuoralla 2. ulkoa kirimerkin saanut ja loppukaarteessa johtavan rinnalta kärkeen runtannut Wik’s Noe Nee Pee taisteli maalisuoralla sinnikkäästi voitosta, mutta jäi niukasti toiseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut ja viimeisellä takasuoralla kärkeen edennyt Nick Nack Newport menetti nopeasti paikkansa, mutta seuraili lopussa vielä positiivisella otteella kolmanneksi.

Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt ja loppukaarteessa 4. sisältä itsensä löytänyt Elaine Laurelton otti sisäratareissun päätteeksi kiertelemättä nelosrahat. Viimeisellä takasuoralla keulapaikan menettänyt Bedas Love nousi maalisuoralla toiselle radalle ja putosi lopulta viidenneksi. Goosebumps oli pitkällä kirillään porukan perältä ihan asiallinen kuudes, mutta jäi niukasti rahasijojen ulkopuolelle.

Kunnolliset kiritilat hieman myöhään löytänyt Rawit lopetti varsin mukavasti edellisen tuntumaan seitsemänneksi. Liian myöhään tilat löysi myös sisäradalla juossut Shelby Ray, joka ei ehtinyt enää tilat saatuaan parannella sijoitustaan.

Paparazzi Zon jyräsi voittoon

Illan päätöslähdössä voiton vei Paparazzi Zon. Antti Ala-Rantalan ajokki eteni etusuoralla toista rataa ilman vetoapua ja sai jatkossa selkiä eteensä. Viimeisellä takasuoralla ruuna pääsi 3. ulkoa 2. ulos, mistä kiri loppukaarteessa kakkossijalle. Maalisuoralla Paparazzi Zon eteni kärkeen ja irtosi lopulta selvään voittoon. Ykkössija oli Timo Rintasen valmennettavalle kauden neljäs.

Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Friday Miracle nousi jatkossa toiselle radalle ja kiri lopussa ihan asiallisesti kakkoseksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua jäänyt Lex Loyalty meni loppukaarteessa 2. sisälle, mistä nousi maalisuoralla ulos ja lopetti kohtalaisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta kärkeen edennyt Midnight Treasure yritti loppukaarteessa lähteä karkumatkalle, mutta tuli jatkossa tavoitetuksi ja jäi lopulta neljänneksi.

Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle noussut Satin Spirit otti tasaisen esityksen päätteeksi viidennet rahat. Highness Boost kiri porukan hänniltä kohtalaisesti perille ja riitti viimeisille rahoille. Amiraal Kinglop kadotti ravinsa ja laukkasi viimeisellä takasuoralla piikkipaikalta hylkyyn. Pelihevosista Reginna Tooma menetti mahdollisuutensa pahaan alkulaukkaan ja keskeytti.

Äimän Tähdet
Tatu Ek: Pappappero
Teemu Hyvönen: A Kind of Magic S
Juuso Väyrynen: Pappappero
Facebook-äänestys: Pappappero