Raviraportti 12.7.2021

13.7.2021

Äimärautiolla ravattiin maanantai-iltana Ennätysten Illan merkeissä. Ilta tarjoili peräti 30 uutta ennätystä. Ravien ohjastajahahmo oli kolmen voiton Ville Pohjola. Täysosumat tulivat Enter Mayweatherin, Armani Pressin ja Luna De Paris’n rattailla. Muissa Toto5-kohteissa voitot menivät Hissun Pamelalle ja Honey Bee Webille. Lämminveristen avoimella maililla voiton vei rataennätystä lähennellyt Cupido Sisu.

R.R. Kisu vaikeuksien kautta voittoon

Ravien avauslähdössä R.R. Kisu kiihdytti heti kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 26,5 -26,5. Maalisuoralla Aki Järvelän ajokki piti tilanteen hallinnassaan maaliin saakka ja nappasi uransa kolmannen voiton oikein hallittuun tyyliin. Tero Makkosen valmennettava kirjautti voittotuloksen 27,0aly. Vaikeuksien kautta voittoon oli homman nimi, sillä ennen hyväksyttyä lähtöä R.R. Kisu oli varsin ylienergisen oloinen ja aiheutti viivästystä aikatauluun.

Loppukurvissa 2. ulkoa kiriin ponnistanut Onni Dahlia kiri asiallisella otteella kakkoseksi. Reilu kierros jäljellä 2. sisältä johtavan rinnalle noussut Margetta jaksoi kolmanneksi. 3. ulkona juossut Helmi-Huki pudotti loppukurvissa sisäradalle ja seuraili taustalla tasaisesti viimeisille rahoille. Satiinin Sato kadotti raviaan ja laukkasi loppukurvissa. Hyppyyn saattoi palaa viimeinen rahasija.

Minskaus vailla vastusta

Toisessa lähdössä voittoon pinkoi Juha Länsimäen ohjastama Minskaus. Tamma kiihdytti kärkipaikalle ja veti tasaista 24,5-vauhtia, irroten lopulta selvään voittoon. Kärkisija oli Hannu Pitkäsen valmennettavalle kauden toinen ja uran 14:s.

Alussa laukannut Tarun Tuhkimo teki porukan hänniltä hyvän kirin ja kipusi kakkoseksi. Loppukurvissa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Jumiini kuittasi kolmosrahat. Carmikas jaksoi toisen radan veturin paikalta viimeisille rahoille.

Cupido Sisu murskaava

Lämminveristen avoimella maililla Cupido Sisu pommitti heti pitävään piikkiin. Ruuna kellotti 10,5-avauksen jälkeen täyden tonnin 11,5-lukemiin ja oli maalisuoralla 11,5-lopetuksessa täysin murskaava. Santtu Raitala ohjasti Petri Salmelan valmennettavaa, joka otti tässä kauden kolmannen voittonsa tuloksella 11,5aly.

Taustalta 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon lähtenyt Hesiod nousi maalisuoran avautuessa kakkoseksi ja oli lopulta taustalla oikein varmasti toinen. 3. ulkona juossut Shotproof eteni Hesiodin peesissä loppukaarteessa 2. ulos, mistä seuraili kolmanneksi. 3. sisältä hieman myöhään tilat löytänyt Ypäjä Hereiam lopetti viimeisille rahoille.

Enter Mayweather palasi vihdoin voittokantaan

Toto5-avauksessa Enter Mayweather nappasi ansaitun voiton. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä lähti etusuoran alussa kolmannen kiertoon. Jatkossa Ville Pohjolan ajokki palasi takaisin 3. ulos, mistä iski loppukaarteessa nelossijalta kirikaistoille. Loppua Enter Mayweather kiri parhaalla otteella ja Mari Leinosen valmennettava otti lopulta hallitun voiton. Ykkössija oli ruunalle ensimmäinen lähes kahteen vuoteen.

Fancy Creek teki 2. ulkoa asiallisen kirin ja nousi lopussa kakkoseksi. Kivarin Merengue oli johtavan rinnalta sinnikäs kolmas. Keulassa reipasta vauhtia pitänyt Kiss Sånna jaksoi 14,5-lopetuksessa neljänneksi. Caldera Amour nousi taustalta asiallisella lopetuksella viimeisille rahoille. Pelihevosista Miss Mythos oli 2. sisältä oikein vaisu.

Armani Press keulavoittoon

Toisessa Toto5-kohteessa Ville Pohjola narutteli voiton Armani Pressillä. Ruuna kiihdytti kärkeen ja kellotti 12-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen täyden tonnin 13,5-lukemiin. Maalisuoralla Armani Press rullasi 11-lopetuksessa oikein vakuuttavaan voittoon. Ykkössija oli Erkki Paason valmennettavalle jo kauden viides.

Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Poulter kiertyi jatkossa toisen radan veturiksi ja kamppaili lopussa hyvin toiseksi. Lastsundayinmay seuraili 2. sisältä kolmanneksi. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Surprise Leader eteni jatkossa 2. ulos, mistä nousi loppukaarteessa jälleen ulkoradoille ja lopetti neljänneksi. George Birdland ei saanut loppusuoralla kunnollista mahdollisuutta ja oli viides maalissa.

Hissun Pamela alusta loppuun

Toto5-kolmosessa voiton vei keulassa juossut Hissun Pamela. Tamma eteni alussa kärkeen ja kellotti avauspuolikkaan 23,5-vauhtia. 25-vauhtisen täyden tonnin jälkeen Tuomas Pakkasen ajokki hallitsi tapahtumia 24,5-lopetuksessa varsin varmaan tyyliin ja otti kauden kolmannen voiton. Hissun Pamelan valmennuksesta vastaa Timo Väisänen.

Etusuoralla 3. sisälle pudottanut Säihkeen Säväys nousi etusuoran päässä toiselle radalle ilman vetoapua ja kamppaili lopussa hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos edennyt Essin Säväys kipusi loppukurvissa neljänneksi ja piti asemansa maaliin saakka. Aavan Superi otti kaukana kulisseissa viimeiset rahat.

Luna De Paris viimeisteli Ville Pohjolan hattutempun

Toto5-nelosessa Pohjolan pidot jatkuivat, kun Luna De Paris ravasi keulavoittoon. Tamma kiihdytti kärkipaikalle ja rauhoitti 11-avauksen jälkeen täyden tonnin väliajaksi 13,0. Maalisuoralla Luna De Paris hallitsi tapahtumia 12,5-lopetuksessa vakuuttavaan tyyliin ja otti kauden kolmannen voittonsa. Ennätystään parannelleen tamman valmennuksesta vastaa Maria Vinkka.

Loppukurvissa 3. sisältä kiritilat löytänyt Zell Memento lopetti hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin heittänyt Scorzone tuli hyvällä otteella perille saakka ja oli kolmas. Alfas Finans kiri sisäratareissun päätteeksi tasaisesti neljänneksi. 2. ulkona juossut Amorcito kohtasi viimeisellä takasuoralla liikenneruuhkia ja lopetti taustalla hyvin viidenneksi tilat saatuaan. Destination One taipui 2. sisältä viimeisille rahoille. Paljon pelatun Four on the Floorin tehtävä muodostui mahdottomaksi kun paikkaa parijonosta ei löytynyt.

Honey Bee Web kiri kärkeen

Toto5-rivi paketoitiin Honey Bee Webin voitolla. Mauri Jaaran ajokki juoksi 3. ulkona, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla 2. ulos. Maalisuoran avautuessa Honey Bee Web löysi kiritilat ja leiskautti lopussa varmoin ottein kärkeen. Voitto oli Hanna-Kaisa Marjalan valmennettavalle kauden ensimmäinen ja samalla myös ensimmäinen sitten marraskuun 2019.

Keulassa väliajoin 12,0 – 16,0 kellottanut Foxy Flame oli 15,5-lopetuksessa toinen ja teki ylisarjassa hyvän esityksen. Alkumatkan kolmatta kiertänyt Baby Challenger pudotti etukaarteessa pääporukan hännille toiselle radalle. Maalisuoralla Ville Pohjolan ajokki löysi kiritilat ja lopetti hyvin kolmanneksi. Mindreader oli johtavan rinnalta sinnikäs neljäs. 2. sisälle pussiin jäänyt Big Bowl oli viides. Kaukana taustalla No Elle Gran kuittasi viimeiset rahat. Pelihevosista Mick Windcape otti laukan ensimmäisessä kaarteessa ja hylättiin jatkossa liioista laukoista.

Giant Leap paras piikkipaikalta

Ravi-ilta päättyi Kari Alapekkalan ohjastaman Giant Leapin voittoon. Tamma avasi kärkeen ja kellotti 13,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen täyden tonnin 15-lukemiin. Maalisuoralla Giant Leap hallitsi 13,5-lopetuksessa tapahtumia vakuuttavaan tyyliin ja otti uransa viidennen voiton. Tapio Kinnunen vastaa tamman valmennuksesta.

Johtavan taakse pussiin juuttunut Ida Luxi seuraili kakkoseksi ja Zolace kiri 2. ulkoa tasaisesti kolmanneksi. New Day otti 3. ulkoa viimeiset rahat. Paljon pelattu Kaynote Windcape menetti mahdollisuutensa laukkaan jo ennen lähtölinjaa. Alussa laukannut ja jatkossa johtavan rinnalle kiertynyt Jerome di Quattro kadotti lopussa raviaan ja laukkasi. Hyppyyn paloi ainakin varma totosija.

Äimän Tähdet:

Harri Haavisto: Enter Mayweather
Teemu Hyvönen: Enter Mayweather
Juuso Väyrynen: Enter Mayweather
Facebook-äänestys: Hissun Pamela