Raviraportti 16.8.2021

17.8.2021

Äimärautiolla ravattiin maanantai-iltana Oulu Express -karsinnat. Lämminveristen karsintalähdössä voiton vei Veli-Pekka Toivasen ohjastama Nineeleven. Suomenhevosten puolella paras oli Mikko Niemistön Fransson. Toto64-kierroksen menestysohjastaja oli Santtu Raitala, joka narutteli ykkössijat Uncialla, Main Stagella ja Zolacella. Oikean Toto64-rivin täydensi Armando. Lämminveristen avoimen koitoksen vei nimiinsä Minto’s Don Juan.

Lin Marille uran avausvoitto

Ilta käynnistyi Taisto Knuutin ja Lin Marin voitolla. Tamma juoksi taustalla 3. ulkona ja eteni viimeisellä takasuoralla kolmanneksi. Jatkossa Lin Mari lähti tavoittamaan karkumatkalla ollutta kärkikaksikkoa ja kipusi loppukurvissa näiden tuntumaan. Maalisuoralla Lin Mari syöksyi kolmatta rataa pitkin mukaan kärkitaistoon ja leiskautti lopussa varmaan tyyliin uransa avausvoittoon.

Etusuoran avautuessa johtavan rinnalle kiertynyt R.R. Diana oli oikein sinnikäs kakkonen. Etusuoralle kaarruttaessa keulaan marssinut Mäkimeirami kamppaili 33,5-lopetuksessa ihan asiallisesti kolmanneksi. Ensimmäisellä takasuoralla laukannut Maisamiina kiri taustalla viimeisille rahoille, häviten selvästi kärkitriolle. Selkeä pelisuosikki Kukkarosuon Vieno laukkasi ensimmäisellä takasuoralla hylkyyn.

Nompparilla kiri kärkeen

Toisessa lähdössä terävin oli Mika Jauholan ohjastama ja valmentama Nompparilla. Tamma lähti etusuoralla 5. ulkoa ponnistelemaan ulkoratoja pitkin kohti kärkeä. Reilut 500 jäljellä Nompparilla jyräsi kärkipaikalle saakka ja hallitsi maalisuoralla tapahtumia varmaan tyyliin perille saakka. Voitto oli Nompparillalle kauden kolmas ja uran seitsemäs.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa laukkaavan takana hieman asemiaan menettänyt ja kolmannelle radalle vaihtanut E.V. Arto palasi jatkossa toiselle radalle, mistä syöksyi maalisuoran avautuessa kiriin ja lopetti hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin heittänyt Aavan Superi kiertyi päätöspuolikkaan käynnistyessä toiselle radalle ilman vetoapua, mistä kamppaili kohtalaisesti kolmanneksi. Riutan Taika teki porukan perältä ihan asiallisen kirin ja nousi neljänneksi.

Johtavan takana taivalta taittanut Oralunastus putosi viimeisellä takasuoralla keskijoukkoihin, mistä hakeutui loppukaarteessa väljemmille vesille ja tuli aivan asiallisella otteella maaliin saakka. Jonkin verran peliäkin kerännyt Perhon Liito oli keulapaikalta varsin pehmeä ja jäi kauas taustalle. Noriina menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan, Onni Dahlia puolestaan laukkasi viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta.

Minto’s Don Juan alusta loppuun

Lämminveristen avoimen lähdön vei nimiinsä Kari Alapekkalan ajama Minto’s Don Juan. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti keulapaikalla väliajoin 13,5 – 17,5 – 16,0. Maalisuoralla Minto’s Don Juan hallitsi tapahtumia varsin vakuuttavaan tyyliin ja lopetti 10,0-vauhtia. Voitto oli Minna Piirosen valmennettavalle kauden toinen ja koko uran puitteissa jo 38:s.

Leader Brodde kiri 3. ulkoa riuskalla otteella kakkoseksi. Hazelhen Hermes teki 2. ulkoa vahvan kirin ja kuittasi kolmosrahat. Sahara True Lies seuraili 2. sisältä parhaan kykynsä mukaan neljänneksi. Etusuoralla johtavan takaa toiselle radalle vaihtanut First Class Lady ei jaksanut lopussa puristaa mukaan kärkitaistoon ja oli lopulta viides maalissa.

Uncia tykitti kärkeen

Neljännessä lähdössä voittoon ravasi Santtu Raitalan ajama Uncia. Ori juoksi 2. ulkona, mistä nousi loppukaarteessa kolmannelle radalle ja pommitti maalisuoralla vahvalla loppuvedolla kärkeen. Voitto oli Antti Ojanperän valmennettavalle jo kauden kuudes.

Ensimmäisellä takasuoralla ulkoratojen kautta kärkeen kierrellyt Giro Sting jatkoi takakaarteessa 2. sisälle. Etusuoralla Tapio Kalajan ajokki eteni jälleen kärkeen ja kamppaili piikkipaikalta lopussa aivan asiallisesti toiseksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin heittänyt Baron Box tuli hyvin perille ja oli kolmas. Etusuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Zio Paperone Jet jaksoi neljänneksi.

Takakaarteessa keulaan edennyt Ranch The Rock jatkoi etusuoralla 2. sisälle, minne jäi pussiin ja oli viides maalissa. Loppukurvissa 3. sisältä ulos noussut Cover Princess kiri rintaman takana asiallisesti maaliin saakka ja kuittasi viimeiset rahat. Kärkirintamaa mukavasti seuraillut Capricorn Lindy jäi loppumetreillä niukasti ulos rahoilta.

Armando jyräsi vahvasti ykköseksi

Viides koitos meni Niko Riekkisen ohjastaman Armandon nimiin. Ruuna lähti etusuoralla 3. ulkoa kirikaistoille ja jatkoi loppukaarteessa selästä neljännen kiertoon. Maalisuoralla Armando jyräsi kärkeen ja piti lopussa rinnalle vyöryneen Titteri Rokin niukasti kurissa maaliin saakka. Voitto oli Pertti Rissasen valmennettavalle uran neljäs ja kuluvan kauden kolmas.

Etusuoralla 4. ulkoa kirikaistoille navigoinut Titteri Rok pinkoi vahvalla otteella maaliin saakka ja nousi lopussa aivan voittajan rinnalle, jääden kuitenkin kakkoseksi. Laukka yllätti heti maalin jälkeen. Etusuoran alussa 2. ulkoa kolmannen kiertoon navigoinut Pranko ei jatkossa päässyt enää sisemmille radoille ja oli oikein sitkeä kolmas. 3. sisältä etusuoran päässä toiselle radalle vaihtanut Markantti nousi maalisuoralla 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja seuraili tasaisesti neljänneksi.

Alkumatkan kolmatta kiertänyt Loisto-Veikko eteni kierros jäljellä toisen radan veturiksi, mistä siirtyi viimeisellä takasuoralla kärkeen. Loppusuoralla Ville Pohjolan ajokki putosi viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla keulapaikan menettänyt Lemmen Viemä riitti jatkossa taustalla kuudenneksi. Kaukana taustalla Hertta-Loviisa lunasti viimeiset rahat. Kuun Säihke laukkasi maalisuoralla kärkirintamasta, hyppyyn palanutta sijoitusta on hankala arvioida. Pelihevosista Moto Moto menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.

Fransson ylivoimainen Oulu Express -karsinnassa

Suomenhevosten Oulu Express -karsinnassa voittoon ravasi Mikko Niemistön ohjastama ja valmentama Fransson. Ori nousi ensimmäisellä takasuoralla johtavan takaa toiselle radalle ja eteni kärkeen. Etusuoralla Fransson menetti kärkipaikan Satasen Onnille, mutta nousi loppukaarteessa jälleen toiselle radalle ja irtosi voittomatsiin edellä mainitun kanssa. Voittotaisto päättyi Satasen Onnin laukkaan ja Fransson irtosi lopulta oikein helposti karsintavoittoon. Ykkössija oli lahjakkaalle aloittelijalle uran neljäs ja sivussa syntyi uusi ennätystulos 27,0ake.

Etusuoralla keulaan marssinut Satasen Onni laukkasi maalisuoralla voittotaistosta, mutta selvitti raville ja oli oikein varma kakkonen. Alkumatkan johtanut I.P. Sisu oli kaukana taustalla sisäratareissun päätteeksi kolmas ja Tatuari punnersi sen tuntumassa toista rataa pitkin neljänneksi. Karelia kiri taustalla tasaisesti viidenneksi, Luraus riitti sisäratareissun päätteeksi viimeiselle finaalisijalle.

Nineeleven vakuuttava lämminveristen OEX-karsinnassa

Lämminveristen Oulu Express -karsinnan vei nimiinsä Veli-Pekka Toivasen ohjastama Nineeleven. Ori juoksi 3. ulkona, mistä sai viimeisen takasuoran alussa kirimerkin ja vyöryi loppukaarteessa kärjen rinnalle. Maalisuoralla 13,5-lopetuksessa Nineeleven irtosi vakuuttavaan voittoon ja kellotti samalla uuden komean ennätystuloksensa 14,9ake. Ykkössija oli Jani Oinosen valmennettavalle uran toinen.

Goddess Go seuraili 4. ulkoa kirivaiheessa voittajaa ja oli oikein hyvä kakkonen. Johtavan takaa viimeisellä takasuoralla toiselle radalle vaihtanut Too Smooth For You kiri taustalla asiallisesti kolmanneksi, häviten selvästi kärkikaksikolle. Stick Match teki aivan porukan hänniltä jykevän kirin ja nousi lopussa neljänneksi. 2. ulkoa viimeisen takasuoran alussa kirimerkin saanut MAS Felipe jyräsi 400 metriä ennen maalia kärkeen, mutta taipui maalisuoralla viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut Meadow Miracle kiri taustalla asiallisesti kuudenneksi. Pelihevosista Charly Du Tremble väsyi keulasta hännille, sama kohtalo oli toista rataa ilman vetoapua juosseella Kyle Webillä.

Main Stage leikitteli stayer-matkalla

Kahdeksannen lähdön vei nimiinsä Santtu Raitalan ajama Main Stage. Antti Ojanperän suojatti lähti 1700 metriä ennen maalia kolmannen kiertoon ja jyräsi päätöskierroksen käynnistyessä johtoon. Maalisuoralla Main Stage rullasi 15-lopetuksessa komealla tyylillä oikein helppoon voittoon.

Maalisuoralla 3. sisältä vapaat tilat löytänyt Scorzone työntyi terävästi kakkoseksi. Kierros ennen maalia keulapaikan suosikille luovuttanut Radetzky nousi maalisuoralla toiselle radalle ja menetti liikkeen seurauksena todennäköisesti kakkossijan. Vagabond Vik teki aivan porukan hänniltä vahvan kirin ja nousi lopussa neljänneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Ridgehead Laurette punnersi tasaisesti viidenneksi. Bring Me Bajern tuli sisäratajuoksun päätteeksi ihan pirteästi perille ja riitti viimeisille rahoille.

Zolace murskaava, Raitalalle hattutemppu

Ilta päättyi Santtu Raitalan kolmannen voiton merkeissä, kun Eija Sorviston valmentama Zolace nappasi ykkösrahat. Tamma eteni ensimmäisen takasuoran avautuessa kärkeen ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 16,0 – 19,0 – 17,5. Maalisuoralla Zolace irtosi 12-lopetuksessa näyttävästi vastustajiltaan ja otti uransa neljännen voiton.

Maalisuoralla 2. ulkoa kiriin heittänyt Scream My Dream lopetti kakkoseksi, Brollan sinnitteli johtavan rinnalta kolmanneksi. Boulder Predator ei päässyt 3. sisältä käyttämään kaikkea kiriruutiaan, mutta riitti neljänneksi. 2. sisällä juossut Dee Storm jaksoi taustalla tasaisen esityksen päätteeksi viidenneksi. Etusuoran päässä 4. ulkoa kirinsä aloittanut Gintonic riitti viimeisille rahoille. Taustalla Taiga Caramell lopetti porukan perältä lujaa, muttei aivan ehtinyt taistoon rahasijoista.

Äimän Tähdet:
Harri Haavisto: Nineeleven
Teemu Hyvönen: Nineeleven
Juuso Väyrynen: Armando
Facebook-äänestys: Fransson