Raviraportti 19.7.2021

20.7.2021

Äimäraution maanantai-illassa ravattiin kymmenen lähdön Ratsastajaravit. Montén SM-karsinnassa paras oli Maria Kurttilan ratsastama Aaprahami. Muissa Toto5-kohteissa voitot menivät Amorcitolle, George Birdlandille, Giro Stingille ja Ida Luxille. Viimeksi mainitun ohjastaja Ville Pohjola oli illan ainoa kaksoisvoittaja, kun myös Lystilän Lento voitti oman lähtönsä.

Solonen murskaava keulapaikalta

Illan avauslähdössä voittoon ravasi Niko Jokelan ohjastama Solonen. Ruuna eteni heti alkumatkasta kärkipaikalle hallinnoimaan tapahtumia ja kiristi 38-vauhtisen avauskierroksen jälkeen tempoa. Viimeisen takasuoran alussa Solonen karisti vastustajat kannoiltaan ja kellotti kolmannen puolikkaan 34,5-lukemiin. Maalisuoralla 37-lopetuksessa Anna Athanasioun valmennettava oli täysin vailla vastusta ja nappasi uransa avausvoiton.

Taustalla toista rataa pitkin ensimmäisenä juossut R.R. Diana kipusi reilut 500 metriä ennen maalia kolmanneksi ja puristi maalisuoralla ylivoimavoittajan takana ihan asiallisesti toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle radalle vaihtanut Turolaine nousi jatkossa kakkoseksi, mutta jäi loppusuoran kirikamppailussa lopulta kolmanneksi. Paljon pelattu Toivon Kukka laukkasi lähtösuoran päässä ja jatkossa ensimmäisellä takasuoralla uudestaan. Santtu Raitalan ajokki kuittasi kulisseissa laukkojen sävyttämässä lähdössä nelosrahat. Pelisuosikki Strategi juoksi 2. sisällä, mistä hiljensi viimeisellä takasuoralla ja oli lopulta kaukana kulisseissa viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt.

Elaine Laurelton vakuuttava kärkipaikalta

Toisessa lähdössä paras oli koko matkan johtanut Elaine Laurelton. Tamma kiihdytti kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 19,5 – 19,0 – 20,5 ja irtosi 18,5-lopetuksessa hienolla tyylillä selvään voittoon. Heikki Astikainen vastaa tamman valmennuksesta, suoraviivaisen taktiikan hevosen rattailla suoritti Riku M Lindgren.

Etusuoran päässä pääpoppoon häntään edennyt Hip Hop Au Vent jäi loppukurvissa 2. ulkoa ilman vetoapua. Maalisuoralla Victor Björkrothin ajokki kiri taustalla varmasti kakkoseksi, häviten toki selvästi voittajalle. Etusuoran päässä 3. sisältä 3. ulos vaihtanut Passion Beyonce tuli loppua ulkoratoja pitkin kohtalaisesti perille ja riitti kolmanneksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua jäänyt Mr Ezgo meni loppukurvissa sisäradalle ja seuraili lopussa tasaisesti viimeisille rahoille. Johtavan rinnalla juossut Stringendo Sun laukkasi 900 metriä ennen maalia ja hylättiin.

Lystilän Lento palasi voittokantaan

Kolmannessa lähdössä ykkösrahat kuittasi Ville Pohjolan ohjastama Lystilän Lento. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä sai viimeisellä takasuoralla kirimerkin. Maalisuoralla Risto Pirttimaan suojatti eteni oikein hallitusti ykköseksi ja otti tässä jo kauden kahdeksannen voittonsa. Koko urallaan Lystilän Lento on voittanut jo 11 kertaa.

Keulassa väliajoin 30,0 – 30,0 – 30,5 kellottanut Vieskerin Sävel oli 25-lopetuksessa hyvä kakkonen. Toista rataa ilman vetoapua juossut Lumi-Rami jaksoi kolmanneksi. Niemen Julius kuittasi 2. sisältä nelosrahat, mutta hävisi oikein reilusti edellisille.

Amorcito spurttasi kärkeen

Toto5-avauksessa paras oli Jukka-Pekka Niskasen ohjastama Amorcito. Ruuna juoksi 3. sisällä, mistä pääsi etusuoran avautuessa 2. sisälle. Loppusuoran alussa Amorcito löysi kirikaistat ja spurttasi terävällä lopetuksella hallittuun voittoon. Ykkössija oli Jukka Kerolan valmennettavalle kauden ensimmäinen ja koko uran viides.

Etusuoran alussa toisen radan veturiksi noussut Fancy Creek kamppaili hyvin kakkoseksi. 4. sisällä taivalta taittanut Birthday Cloud nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle radalle ja hakeutui jatkossa kirikaistoille. Mikko Ojanperän ajokki tuli haastavista asemista oikein positiivisesti perille ja riitti kolmanneksi. Caldera Amour kuittasi sisäratareissun päätteeksi nelosrahat. Exploding Anna jyräsi aivan porukan hänniltä asiallisesti viidenneksi ja sai rahaa.

Keulassa 11-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Fairstorm putosi lopussa kuudenneksi. Reilusti pelieuroja kerännyt Cankus Xport yritti takajoukoista kierroksen kiriä, mutta lannistui jo varhain ja jäi hännille.

George Birdland pitkästä aikaa voiton makuun

Toinen Toto5-kohde meni Tuomas Pakkasen ohjastaman George Birdlandin nimiin. Ruuna juoksi 2. sisällä, mistä löysi maalisuoralle kaarruttaessa kiritilat. Loppusuoralla George Birdland kiri hallitusti kärkeen ja palasi pitkän kuivan kauden jälkeen kultakantaan. Edellisestä voitosta ehti vierähtää lähes kolme vuotta. Ruunan valmennuksesta vastaa Tero Meriläinen.

Amanda Rose teki aivan porukan hänniltä terävän kirin ja nousi lopussa kakkoseksi. Loppukaarteessa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Four on the Floor nousi maalisuoralla toiselle radalle ja tuli asiallisesti perille saakka, riittäen kolmanneksi. Kivarin Raindance kiri 3. ulkoa kelpo otteella neljänneksi. Paljon pelattu Poulter oli kirivaiheessa 2. ulkoa tasainen ja riitti viidenneksi. Mountain Hooligan taipui keulasta kuudenneksi.

Giro Sting kontrolloi tapahtumia kärkipaikalta

Amatööriohjastajien SM-osalähdössä voiton vei Tapio Kalajan ohjastama Giro Sting. Ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla 15-avauksessa kärkeen ja kellotti jatkossa täyden tonnin 16,5-lukemiin. 17,5-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Giro Sting kamppaili 14,5-lopetuksessa varmaan voittoon. Ykkössija oli ruunalle kauden neljäs.

Etusuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Fifth Avenue Vice laskeutui vajaat 700 metriä ennen maalia toisen radan veturiksi ja kamppaili siitä oikein vahvasti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirimerkin saanut Capricorn Lindy heitti maalisuoralla omaan kiriinsä neljännelle radalle ja lopetti pirteästi kolmanneksi. Giant Leap sinnitteli 2. sisältä neljänneksi. 3. sisältä myöhään tilat löytänyt Chapitre Un kuittasi viidennet rahat.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa 3. ulos jäänyt ja hetkeä myöhemmin kiriin lähtenyt Macchiato otti tasaisen esityksen päätteeksi viimeiset rahat. Jonkin verran pelieurojakin kerännyt Maize ei pystynyt taustalta parannuksiin.

Aaprahami vei nimiinsä kauden viimeisen montén SM-karsinnan

Montén SM-karsinnassa voiton vei Maria Kurttilan ratsastama Aaprahami. Ruuna nousi etusuoran alussa 3. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni etukaarteessa johtavan tuntumaan toiselle radalle ilman vetoapua. Viimeisellä takasuoralla Aaprahami pudotti johtavan kantaan, mistä nousi päätöspuolikkaan käynnistyessä jälleen toiselle radalle. Maalisuoralla Kimmo Oikarisen valmennettava hankki varmasti yliotteen johtaneesta ja irtosi lopulta täysin ylivoimaiseen voittoon.

Etusuoralla kärkeen edennyt ja viimeiselle takasuoralle lopulta kolmossijalla kaartunut Jenkkihymy nousi loppumetreillä kakkoseksi, mutta hävisi selvästi voittajalle. Vajaa kierros ennen maalia keulaan marssinut Mopoheikki hiljensi voimakkaasti maalisuoralla ja varmalta näyttänyt kakkossija vaihtui kolmossijaan ja oli vaihtua jopa nelossijaan, kun kaukaa taustalta vaikeista asemista kirinyt Vilma Lyydiakin ehti aivan tuntumaan. Todella selvien erojen lähdössä Kiirilla ja Tuurin Toive ottivat taustalla viimeiset rahat. Paljon pelattu Buugi laukkasi lähtösuoralla ja päätyi jatkossa keskeytykseen.

Ida Luxi kiri niukkaan voittoon

Toto5-päätöksessä kärkeen kiri Ville Pohjolan ohjastama Ida Luxi. Tamma kärkkyi viimeisellä takasuoralla kirimerkkiä 3. ulkona ja sai sen lopulta loppukaarteessa. Maalisuoralla Ida Luxi kiri mukaan voittotaistoon ja käänsi sen aivan loppumetreillä niukasti edukseen ja palasi pitkästä aikaa voittokantaan. Taisto Tomperin suojatin edellinen voitto oli peräisin joulukuulta 2018.

Lifestyle Indian oli johtavan rinnalta sinnikäs kakkonen. Etusuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Honey Bee Web hakeutui loppusuoralla kirikaistoille ja spurttasi asiallisesti kolmanneksi. Maalisuoralla 2. sisältä 2. ulos noussut Zolace jäi pussiin ja kuittasi nelosrahat. Ottens Gasell teki takajoukoista varsin pirteän kirin ja sai viidennet rahat, joskin rauhallinen 21-lopetus helpotti tehtävää. Boulder Predator taipui keulasta viimeisille rahoille. Paljon pelikansan luottamusta kerännyt Brollan yritti 2. ulkoa reilun kierroksen kiriä, mutta taipui jo varhain.

Redberry jyräsi kärkeen

Yhdeksännessä lähdössä paras oli Santtu Raitalan ajama Redberry. Tamma juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi maalisuoralla kärkeen ja piti lopussa hallitusti kurissa ulkopuolelleen kirineen haastajan. Voitto oli Erkki Salmelan valmennettavalle uran toinen. Redberry on jäänyt urallaan toistaiseksi vain kertaalleen ulos kolmen parhaan joukosta.

Maalisuoralla 2. sisältä kirikaistoille hakeutunut Foxy Flame lopetti hyvin kakkoseksi eikä hävinnyt voittajallekaan paljoa. Loppukaarteeseen tultaessa 4. ulkoa 3. ulos päässyt Perry Breezer kiri lopussa suuremmin kiertelemättä asiallisesti kolmanneksi. 5. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin heittänyt Allison April kohtasi jatkossa liikenneruuhkia, mutta pinkoi loppua oikein positiivisella otteella ja ehti neljänneksi. Too Rude For You kiri 2. ulkoa kohtalaisesti viidenneksi. Keulassa väliajoin 16,0 – 17,0 – 19,0 kellottanut Brexit putosi 18-lopetuksessa viimeisille rahoille. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin noussut Gitano Thieben laukkasi 500 metriä ennen maalia ja menetti mahdollisuutensa.

Hertta-Loviisa avasi uransa voittosaldon

Ravit päättyivät Markku Hautalan ohjastaman ja valmentaman Hertta-Loviisan voittoon. Tamma nousi etukaarteessa 3. sisältä 3. ulos ja jatkoi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon. Maalisuoralla Hertta-Loviisa kiri niukasti kärkeen ja nappasi uransa avausvoiton.

Etusuoralla hänniltä kirikaistoille noussut Markantti jyräsi loppukaarteessa kärjen rinnalle ja kamppaili maaliin saakka voitosta, jääden kuitenkin niukasti toiseksi. Loppukaarteessa johtavan rinnalta keulapaikan perinyt Virkun Hohto jaksoi kolmanneksi. Etusuoralla 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Virkun Vikkelä riitti neljänneksi, häviten selvästi edellisille. Taustalla Turon Muru oli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Lemmen Viema laukkasi viimeisellä takasuoralla keulapaikalta hylkyyn.

Äimän Tähdet:
Harri Haavisto: George Birdland
Teemu Hyvönen: Amorcito
Juuso Väyrynen: Solonen
Facebook-äänestys: Aaprahami