Raviraportti 25.1.2025

27.1.2025

Äimäraution lauantai-iltapäivän suurimmat setelit menivät Siirin Veetille ja King of Djazzille. Ravipäivän muissa Toto75-kohteissa voittoihin ravasivat Shiny Princess, Siirin Enni, Always My Wheels, Peppe Roc ja Al’s Boozy Suzy. Iltapäivän voittajakattauksen täydensivät R.R. Johtaja, Warrior Princess, Pappappero ja Wilman Piika.

Nurmoset ja Krapu kylmäverikoitosten kuumat nimet

Siirin Veeti / Iikka Nurmonen. Kuva: Mia Mäki-Maunus

Kylmäveristen osalta iltapäivän suurimmat setelit jaettiin Pronssi- vastaan Hopeadivisioonakarsinnassa. Lähtö oli yhden hevosen mykistävää näytöstä, kun Siirin Veeti ei jättänyt muille mitään mahdollisuuksia. Iikka Nurmosen ajokki marssi takakaarteessa kärkeen ja repi jatkossa reippaasti eroa vastustajiinsa. Lopussa etumatka hieman hupeni, mutta voitto irtosi silti täysin murskaavaan tyyliin. Ossi Nurmosen valmentama ruuna on voittanut kauden kolmesta kisasta kaksi ja sijoittunut kertaalleen toiseksi. Tammikuun aikana Siirin Veeti on kerännyt jo 12 000 euroa palkintorahoja, joten kausi on lähtenyt käyntiin upealla tyylillä.

Nurmosen talliin tuli mainetta ja mammonaa myös Tammadivisioonan karsinnasta, kun Wilman Piika ravasi voittoon. Siirin Veetin kasvattaja Tapani Krapu puolestaan pääsi Nurmosten tapaan kahden voiton makuun Siirin Ennin voiton myötä. Ville Pohjolan ajokki otti Nousijadivisioonakarsinnassa niukan voiton mainion kirin päätteeksi. Illan neljäs suomenhevosvoittaja oli avauslähdön R.R. Johtaja, joka muodosti komean nimikaksarin toiseksi sijoittuneen Pääluottamusmiehen kanssa.

Lämminveristen ykkössarjassa ruotsalaisjuhlat

King of Djazz / Santtu Raitala. Kuva: Mia Mäki-Maunus

Lämminveristen kärkisarjana ajettu Hopeadivisioonakarsinta oli ruotsalaisvieraiden näytöstä. Voittotaisto käytiin keulassa juosseen Bravo Sabotagen ja 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähteneen King of Djazzin kesken. Railakkaassa 10-lopetuksessa Santtu Raitalan ajama King of Djazz vyöryi väkisin kärkeen ja otti komean esityksen päätteeksi 6 000 euron arvoisen ykkössijan. Sandra Eriksson vastaa ruunan valmennuksesta. Santtu Raitalalle voitto oli iltapäivän toinen. Ravien kolmannessa lähdössä pihtiputaalainen kannusti Pappapperon hienoon kirivoittoon.

Raitalan ja Nurmosen ohella myös Hannu Torvisella oli kahden voiton iltapäivä. Ensimmäisen voiton Torvinen narutteli toisessa lähdössä, kun Kari Lehtosen valmentama Warrior Princess kontrolloi tapahtumia keulapaikalta maaliin saakka. Toinen voitto tuli ravien seitsemännessä lähdössä Always My Wheelsin rattailla. Myös Juha-Pekka Laurilan valmennettava otti voittonsa keulapaikalta.

Aiemmin mainittujen Siirin Ennin, Always My Wheelsin, Siirin Veetin ja King of Djazzin lisäksi oikean Toto75-rivin muodostivat Shiny Princess, Peppe Roc ja Al’s Boozy Suzy. Tuukka Variksen ohjastama Shiny Princess liitelee tällä hetkellä mahtivireessä, sillä voitto oli Rebekka Vertaisen valmennettavalle kuudes seitsemään viimeisimpään kisaan. Tällä kertaa voitto irtosi 12-lopetuksen päätteeksi piikkipaikalta. Petteri Joen ohjastama ja valmentama Peppe Roc puolestaan suoritti johtavan takaa tulisen kirin ja ohitti lopussa ruotsalaisvieras Hotspot Simonin. Victor Björkrothin ajama Al’s Boozy Suzy otti hallitun voiton keulajuoksun päätteeksi. Pekka Visuri vastaa pitkästä aikaa kultakantaan palanneen tamman valmennuksesta.

Seuraavat ravit Äimärautiolla maanantaina 3. helmikuuta kello 18.