Raviraportti 27.8.2021
29.8.2021
Äimäraution perjantai-illassa ravattiin Lumijoki-ravit. Iltaa värittivät Heinäpään Herruus -osalähdöt, joissa voitot menivät Jukka-Pekka Niskasen Chapitre Unille, Maria Kurttilan Enter Mayweatherille ja Antti Teivaisen Ämpärille. Niskanen ja Teivainen olivat illan kaksoisvoittajia, toiset täysosumat tulivat Hidden Allurella ja Prankolla. Illan isoimmat setelit menivät Radetzkylle ja Nuorten Sarjan voittaneelle Vikun Arvolle.
Aika-Fantille uran avausvoitto
Perjantain ravien ensimmäisessä lähdössä voiton vei Jarmo Saarelan ohjastama Aika-Fantti. Ruuna kiihdytti heti kärkipaikalle ja kellotti väliajoin 41,0 – 38,0 – 37,0. Maalisuoralla Kati Kaikkosen valmennettava vastaili varmaan voittoon. Ykkössija oli viisivuotiaalle uran ensimmäinen ja samalla syntyi uusi ennätystulos 37,2ke.
Maalisuoran alussa johtavan takaa toiselle radalle vaihtanut Vilimun Vihellys puristi kakkoseksi. Johtavan kantaan edellisen paikalle edennyt Törmän Pamaus jäi pussiin ja oli kolmas. Etusuoran päässä johtavan takaa toisen radan veturiksi vaihtanut Turolaine oli tasainen neljäs. Suosikeista Normaali Noora ja Madonna pilasivat mahdollisuutensa laukkojen myötä jo alkumatkasta.
Hidden Allure vakuuttavalla tyylillä kultakantaan
Toisessa lähdössä Antti Teivainen kannusti Hidden Alluren uran ensimmäiseen voittoon. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi viimeisellä takasuoralla kärkeen. Maalisuoralla reippaassa 12,5-lopetuksessa Sari Vesalan valmennettava rullasi hienolla tyylillä voittoon ja kellotti samalla uudet ennätyslukemat 17,4.
Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt ja pian keulaan siirtyneen Hidden Alluren rinnalle kiertynyt A Kind Of Magic oli ihan asiallinen kakkonen. Maalisuoran avautuessa 2. sisältä ulos noussut Sharp Dressed Man seuraili tasaisesti kolmanneksi. 3. ulkona juossut Starwoods Jewel nousi loppukaarteessa neljänneksi ja piti selvien erojen lähdössä asemansa maaliin saakka. Honey Trix oli taustalla tasainen ja kuittasi viimeiset rahat.
Vikun Arvo ylivoimainen Nuorten Sarjassa
Suomenhevosten Nuorten Sarja meni Vikun Arvon nimiin. Hannu Hietasen ohjastama ja valmentama ori juoksi 3. sisällä, mistä pääsi etusuoralla 2. sisälle ja vaihtoi pian toiselle radalle. Kierros jäljellä Vikun Arvo siirtyi kärkeen ja oli lopulta haastajien laukatessa täysin ylivoimainen. Voitto oli oriille uran ensimmäinen.
Etusuoralla johtavan takaa toiselle radalle noussut Rommi Rohkee otti hetkeä myöhemmin laukan. Viimeisellä takasuoralla Veli-Erkki Paavolan ajokki kipusi kakkoseksi. Maalisuoran laukka vesitti haaveet voitosta, mutta raville selvittäminen pelasti kakkosrahat. Kaukana kulisseissa Sinisalama peri kolmannen sijan, kun Pilssin Taika laukkasi lopussa kakkossijalta. Taustalla Säpikäs sai vähäväkisessä lähdössä viimeiset rahat.
Chapitre Un murskaava
Ensimmäinen Heinäpään Herruus -osalähtö meni Jukka-Pekka Niskasen nimiin, kun Chapitre Un ravasi voittoon. Ruuna kiihdytti kärkipaikalle, missä piti yllä varsin reipasta tahtia ja kellotti väliajoiksi 11,5 – 13,5 – 13,0. Maalisuoralla 14-lopetuksessa Chapitre Un karkasi ylivoimaiseen voittoon. Kärkisija oli Hannu Koistisen valmennettavalle uran kolmas.
Pekka Korven ohjastama Lake’s Bella nousi viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja lopetti ihan mukavasti kakkoseksi. Jorma Kontion ajama Maize riitti johtavan takaa kolmanneksi. Mauri Jaaran naruttelema Holy Victory Koks teki porukan hänniltä jykevän kirin ja nousi neljänneksi. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Janita Antti-Roikon ajama Let’s Go Legacy oli tasainen viides. Santtu Raitalan naruttelema Chevy To The Levy oli sisäratareissun päätteeksi ja tasainen ja kuittasi kuudennet rahat. Pelihevosista Antti Teivaisen ajama Artie B.Zet laukkasi loppukaarteessa kesken kirin, mutta ei olisi kyllä todennäköisesti taistellut ihan kärkisijoista ravillakaan.
Pranko jyräsi kärkeen
Myös viidennessä lähdössä mentiin Jukka-Pekka Niskasen komennossa, Sanna Loukusan valmentaman Prankon viedessä ykkösrahat. Ruuna kipusi etusuoralla kaukana kärkiparin takana sijalle kolme ja tavoitti loppukaarteeseen tultaessa kärkikaksikkoa. Maalisuoralla ruuna ponnisteli kirikaistoille ja nousi loppumetreillä niukkaan voittoon. Ykkössija oli Prankolle uran neljäs ja kuluvan kauden kolmas.
Johtavan takana juossut Jets Velho nousi loppukurvissa 2. sisältä johtavan kupeelle ja kamppaili hyvin toiseksi. 4. sisällä kaukana taustalla juossut Markantti nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja jatkoi loppukurvissa kirikaistoille. Loppua Jorma Kontion ajokki kiri vahvalla otteella ja nousi edellisen kanssa jakamaan kakkosrahat. Kaukana taustalla toista rataa ilman vetoapua juossut Akimin punnersi tasaisesti neljänneksi. Taustalla 2. ulkona taivalta taittanut Aaton Yllätys oli tasainen viides.
Hilpukka riitti sisäratareissun päätteeksi kaukana kulisseissa kuudenneksi. Laukannut Saran Velitouho ja R.R. Santeri ottivat selvien erojen lähdössä kaukana taustalla viimeiset rahat. Vranssiina laukkasi maalisuoralla keulapaikalta ja menetti mahdollisen kärkisijan.
Vahva Enter Mayweather kamppaili voittoon
Toisessa Heinäpään Herruus -osakisassa Maria Kurttila narutteli voiton Enter Mayweatherillä. Ruuna taittoi taivalta toiselle radalla ilman vetoapua, mistä teki umpirehdin esityksen ja jyräsi maalisuoralla 11-lopetuksessa väkivahvasti kärkeen. Voitto oli Mari Leinosen valmennettavalle uran viides ja tämän kauden toinen.
Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Fancy Creek löysi maalisuoran alussa kiritilat ja nousi Jorma Kontion kannustamana asiallisesti kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Jukka-Pekka Niskasen Dirk Diggler Sisu tuli hyvin perille saakka ja oli kolmas. 4. ulkona juossut Pekka Korven Zola Soft pääsi viimeisellä takasuoralla 3. ulos ja seuraili maalisuoralla 2. ulkoa neljänneksi. Exploding Anna oli 2. ulkoa tasainen viides. Antti Teivaisen ajama suosikki Flex To Wheels taipui keulasta kuudenneksi.
Radetzky jyräsi rehdisti perille
Seitsemännessä lähdössä voittoon kierteli Matti Nisosen ohjastama ja valmentama Radetzky. Ruuna pommitti ensimmäisellä takasuoralla kirikaistoille ja eteni takakaarteessa vetämään toisen radan letkaa. Maalisuoralla Radetzky ei varsinaisesti näyttänyt voittajalta, mutta innostui lopussa taistelemaan oikein sinnikkäästi ja vyöryi loppumetreillä väkisin kärkeen. Ykkössija oli voitokkaalle menijälle jo kauden viides.
Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt Edfromed rauhoitti 13,5-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 15,0 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 16-vauhtia. Maalisuoralla 12,5-lopetuksessa Edfromed riitti kakkoseksi. Alun johtanut Whogonow nousi keulapaikan vaihtuessa toiselle radalle ja sai jatkossa selän eteensä. Kiritilat jäivät lopussa haaveeksi ja voimia jäi runsaasti varastoon. Mountain Hooligan seuraili 2. sisältä tasaisesti viidenneksi. Four on the Floor riitti pitkällä kirillä viimeisille rahoille. Varsin pirteästi perille tullut George Birdland jäi niukasti ulos rahoilta. Pelihevosista Special Present ei esittänyt kirivaiheessa ihmeitä.
Ämpäri karkasi vastustajiltaan
Kolmannessa Heinäpään Herruus -osalähdössä ykkösrahat kuittasi Antti Teivaisen ohjastama Ämpäri. Ruuna laukkasi alussa lyhyesti ja jyräsi jatkossa johtavan rinnalle. Viimeisellä takasuoralla Ämpäri marssi kärkeen ja hallitsi maalisuoralla 25,5-lopetuksessa varmoin ottein maaliin saakka. Täysosuma oli Reijo Vuorenmaan valmennettavalle kauden toinen ja koko uran kuudes.
Valtaosan matkasta ulkoratoja kierrellyt Maria Kurttilan Felisia rymisteli viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalle ja tuli vahvasti maaliin saakka. Maalisuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Miia Salmisen Lankori lopetti mukavasti kolmanneksi. Pekka Korven ajama Mustasukka laukkasi alkuun ja teki jatkossa häntäjoukoista positiivisen esityksen. Taipuneen johtohevosen takana viimeisellä takasuoralla asemiaan menettänyt Jukka-Pekka Niskasen Liimatan Väiski löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti positiivisesti kuudenneksi. Jorma Kontion ajama suosikki Loisto-Veikko menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.
Irvin Star liiteli loppusuoraa parhaiten
Illan yhdeksännessä lähdössä voittoon tykitti Victor Björkrothin ohjastama Irvin Star. Ruuna juoksi 5. sisällä, mistä pujotteli viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Loppukaarteessa Irvin Star syöksyi seitsemänneltä sijalta ulkoradoille ja tuli maalisuoraa selvästi parasta kyytiä, nousten varmaan voittoon. Kärkisija oli Marika Åstrandin valmennettavalle kauden ja samalla myös koko uran kolmas.
M.T.Neutron taisteli toisen radan veturin paikalta sinnikkäästi kakkoseksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Langen’s Hound Dog lopetti asiallisesti kolmanneksi. Sisäradalta maalisuoralla kiriluukun löytänyt Blaze Beluga lopetti sähäkästi neljänneksi. Alun johtanut ja maalisuoralla 2. sisältä toiselle radalle vaihtanut Steam Vici ei päässyt etenemään täysin vapaasti lopussa, mutta sai rahaa.
Westside Lord helppoon voittoon
Ravit päättyivät Santtu Raitalan ohjastaman Westside Lordin voittoon. Anu Paavolan valmennettava nousi etusuoran alussa 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni jatkossa toisen radan veturiksi. Maalisuoralla Westside Lord jyräsi eleettömästi kärkeen ja nappasi uransa kolmannen ykkössijan ennätystuloksella 16,9ake.
Johtopaikalla väliajoin 14,0 – 17,5 – 15,0 kellottanut Rockabye Baby jaksoi 16,5-lopetuksessa toiseksi. Maalisuoran alussa 2. sisältä ulos noussut Nice Hill lopetti tasaisesti kolmanneksi. Loppukurvissa 3. ulkoa hyökännyt Readly Power kiri tasaisesti neljänneksi. Bambina Press riitti tasaisen sisäratajuoksun päätteeksi viimeisille rahoille.
Äimän Tähdet:
Harri Haavisto: Chapitre Un
Teemu Hyvönen: Chapitre Un
Juuso Väyrynen: Radetzky
Facebook-äänestys: Enter Mayweather