Raviraportti 27.9.2021

28.9.2021

Äimäraution maanantai-illan suurimmat setelit vei Hannu Torvisen ohjastama Roughenough Vice. Katja Savilakson valmennettava otti komean kirivoiton Ponsse Cup -karsinnassa. Torvinen oli Toto5-kierroksen kaksoisvoittaja, kun myös Immersive Workout hoiti oman tehtävänsä kunnialla. Muissa Toto5-kohteissa voitot menivät Felisialle, Flying Duckille ja Pitch Perfectille. Torvisen lisäksi myös Kari Alapekkala narutteli kaksi voittoa, ykkössijat tulivat Spotlightilla ja Minto’s Don Juanilla. Illan sitkeimmästä esityksestä vastasi rajun 07,5-avauksen kestänyt Armani Press.

Kaikki helppoa Spotlightille

Ravien avauslähdössä voitto meni Kari Alapekkalan ohjastamalle ja valmentamalle Spotlightille. Ori lähti ensimmäisellä takasuoralla parantelemaan asemiaan kolmannelta sijalta ja eteni takakaarteeseen mentäessä kärkeen. 21,5-vauhtisen täyden tonnin jälkeen Spotlight jatkoi kolmannen puolikkaan 17,5-kyytiä ja irtosi 15,5-lopetuksessa oikein helppoon voittoon. Ykkössija oli Spotlightille uran toinen.

Maalisuoralle kaarruttaessa 2. ulkoa kiriin lähtenyt Callela Lionel lopetti asiallisesti kakkoseksi. Alef Q.L. taisteli toisen radan veturin paikalta kolmanneksi. Lähtösuoran päässä laukannut Noble Ale eteni jatkossa pääpoppoon häntään, mistä kiri lopussa taustalla varsin mukavalla otteella perille ja sai viimeiset rahat. Alussa haparoinut Hip Hop Au Vent jäi taustalla sisäratareissun päätteeksi vailla kunnollista kirimahdollisuutta. Maalisuoran avautuessa johtavan takaa toiselle radalle hakeutunut Chopin Blues laukkasi loppusuoran alussa ja menetti kärkipään sijoituksen.

Sanahelinä kiri niukkaan voittoon

Toisessa lähdössä voiton vei Tuomas Pakkasen ohjastama ja valmentama Sanahelinä. Tamma sai mukavat juoksuasemat 2. ulkoa, mistä nousi maalisuoran alussa kiriin kolmannelle radalle. Loppusuoralla Sanahelinä jyräsi mukaan tasaiseen voittotaistoon ja niittasi loppumetreillä niukasti kärkeen. Voitto oli tammalle uran kuudes ja kuluvan kauden neljäs.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Jullen Eko taisteli sitkeästi kakkoseksi, eikä hävinnyt paljoa voittajallekaan. Maalisuoran alussa 3. sisältä ulos noussut Nompparilla lopetti hyvin kolmanneksi. Loppukaarteessa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Vinksahti tuli ulkoratoja pitkin vahvalla otteella maaliin ja riitti neljänneksi. Maalisuoran alussa 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Noriina ei päässyt lopussa kirimään vapaasti ja tyytyi seurailemaan viidenneksi. Keulassa väliajoin 32,0 – 30,5 – 26,5 kellottanut Kuuraparta putosi 25-lopetuksessa kuudenneksi.

Paljon pelattu Kleppe Spödå oli kirivaiheessa 3. ulkoa vain tasainen ja jäi seitsemänneksi. Valtaosan matkasta taustalla kolmatta rataa ravannut Virin Urho laukkasi päätöspuolikkaan alussa ja tippui pääjoukon kelkasta. Suurempi menestys olisi ollut tällä kertaa tiukassa ravillakin.

Alapekkala tuplasi illan voittosaldon

Kolmannessa lähdössä Kari Alapekkala narutteli Minto’s Don Juanilla illan toisen voittonsa. Ruuna kiihdytti kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 14,0 – 17,0 – 13,5. Maalisuoralla reippaassa 10-lopetuksessa haastajat putosivat kyydistä ja Minna Piirosen valmennettava karkasi selvään voittoon. Kärkisija oli konkariruunalle jo uran 39:s.

Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Shotproof ei uhannut voittajaa, mutta oli varma kakkonen. Maalisuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt Elliot Web seuraili asiallisesti kolmanneksi. Reilut 500 jäljellä 3. ulkoa kiriin lähtenyt Orlando Knick tuli asiallisesti perille, mutta joutui tyytymään reippaassa lopetuksessa nelossijaan. Kuumimpien suosikkien takana jonkin verran pelieuroja kerännyt Capitol Hill taipui toisen radan veturin paikalta kuudenneksi.

Immersive Workout vastaili keulavoittoon

Nordic Haastajadivisioonakarsinnassa voiton vei Hannu Torvisen ohjastama Immersive Workout. Tamma tykitti ensimmäisellä takasuoralla vauhdikkaasti kohti kärkeä jyräsi takakaarteessa kärkeen. Maalisuoralla 14-lopetuksessa pari vastustajaa kiri tuntumaan, mutta Immersive Workout vastaili varmaan voittoon. Tamman valmennuksesta vastaa Miika Tenhunen.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Zio Paperone Jet tuli hyvin perille saakka ja oli toinen maalissa. Fifth Avenue Vice teki 4. ulkoa ryhdikkään kirin ja nousi lopussa kolmanneksi, häviten vain niukasti edelliselle. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 3. ulos vaihtanut Starling Chick löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti taustalla ihan mukavasti neljänneksi. Maize oli 2. ulkoa tasainen viides.

Paljon pelattu Uncia pudotti toisen radan veturin paikalta loppukurvissa sisäradalle ja sinnitteli lopussa viimeisille rahoille. Pelisuosikki Cazador juuttui kolmannen kiertoon ja otti laukan reilu kierros ennen maalia. Uusi laukka viimeisellä takasuoralla.

Roughenough Vice Ponsse Cupin sankari

Ponsse Cup -karsinnassa voittoon ravasi Hannu Torvisen ohjastama Roughenough Vice. Ruuna juoksi 4. ulkona, mistä sai kirimerkin kierros ennen maalia. Viimeisellä takasuoralla Roughenough Vice jatkoi jo neljännelle radalle ja tykitti vajaat 600 jäljellä keulahevosen tuntumaan toiselle radalle. Maalisuoralla Roughenough Vice jyräsi keulahevosen kumoon ja piti myös ulkoa kirineen Tim Jerryn kurissa. Väkevä esitys toi Katja Savilakson valmennettavalle jo uran kahdeksannen voiton.

Etusuoran päässä 3. ulkoa 2. ulos päässyt Tim Jerry nousi viimeisellä takasuoralla taipuvan vetoavun takaa ulkoradoille. Loppukaarteessa Niko Jokelan ajokki laskeutui 2. ulos, mistä jatkoi maalisuoran avautuessa kiriin kolmannelle radalle ja lopetti hyvin kakkoseksi. Tim Jerry kuittasi samalla myös tiketin Ponsse Cup -finaaliin. 2. sisältä myöhään tilat löytänyt Queen’s Visa seuraili kärkikaksikon peesissä virtavan näköisenä kolmanneksi. Mr Charger suoritti 3. sisältä varsin napakan kirin ja nousi lopussa neljänneksi. Keulassa 09,5-avauksen jälkeen tempoa rauhoittanut Volcano taipui 15-lopetuksessa viidenneksi.

Felisia jyräsi kärkeen

Nordic Kyvyt Esiin -divisoonakarsinnassa paras oli Pekka Vehviläisen ohjastama Felisia. Tamma liittyi etusuoralla 4. ulkoa kolmannen radan jonoon ja jäi viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua. Maalisuoralla Felisia jyräsi sitkeän kirin päätteeksi kärkeen ja nappasi kauden kolmannen voittonsa. Tamman valmennuksesta vastaa Jussi Isokoski.

Lähtösuoralla laukannut Virin Karpaasi juoksi jatkossa 4. sisällä, mistä nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle. Päätöspuolikkaalla Mauri Jaaran ajokki nousi porukan hänniltä kirikaistoille ja jyräsi lopussa väkevästi kakkoseksi. Keulassa väliajoin 25,5 – 30,0 – 27,5 kellottanut Riuska-Poju kadotti raviaan loppumetreillä, mutta pysyi askelillaan ja riitti 27-lopetuksessa kolmanneksi.

Loppukaarteessa 2. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Larvan Pramia lopetti asiallisesti viidenneksi ja sai viimeiset rahat. Suursuosikki Tuliopaali jäi pussiin johtavan taakse. Vaille kirilatua jäi myös loppukaarteessa 3. ulkoa 2. ulos päässyt Tähdenteli. Alussa laukannut Onni Dahlia teki jatkossa vahvaa esitystä, mutta laukkasi kärjen tuntumasta kolmannelta radalta viimeisellä takasuoralla uudestaan ja menetti mahdollisuutensa.

Flying Duck liiteli keulavoittoon

Seitsemännessä lähdössä voittoon ravasi Mikko Peitsahon ohjastama ja valmentama Flying Duck. Tamma tykitti ensimmäisessä kaarteessa kärkipaikalle ja rauhoitti 10,5-avauksen jälkeen täyden tonnin 14,5-lukemiin. 15,5-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Flying Duck liiteli muilta karkuun ja otti 12,5-lopetuksessa komean voiton. Reilun 200 kisan konkarilla ehti kulua edellisestä voitosta yli kolme vuotta, joten täysosuma maistui taatusti makealta.

Ensimmäisellä takasuoralla 3. ulkoa kirimerkin saanut Cheap Trills otti jatkossa asemat keulan kupeelta, mistä jaksoi asiallisesti toiseksi. Global Wildlife otti 2. sisältä kolmosrahat. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Scorzone ei saanut lopussa kiritiloja, mutta riitti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa kirikaistoille heittänyt Jonathan Boko tuli juosten maaliin saakka ja oli viides. Party Hard seuraili 3. sisältä viimeisille rahoille, saamatta kunnollista kirilatua. Alussa hännille jäänyt Enter Mayweather teki kulisseissa asiallisen kirin kaukaa hänniltä, mutta joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan. Pelihevosista MAS Dominant otti pahan alkulaukan ja menetti mahdollisuutensa.

Pitch Perfect ohittamaton piikkipaikalta

Nordic Haastajadivisioonakarsinnassa ykkösrahat kuittasi Niko Jokelan ohjastama Pitch Perfect. Tamma latasi lujaa matkaan ja kellotti avauspuolikkaan 11-vauhtia. Jatkossa tempo rauhoittui tuntuvasti ja Pitch Perfect pysäytti kellot täyden tonnin kohdalla 17-lukemiin. 17,5-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Timo Lahden valmennettava hallitsi tapahtumia varmoin ottein 10,5-lopetuksessa ja otti uransa yhdeksännen voiton.

Maalisuoralla johtavan takaa toiselle radalle noussut Montales kiritti hyvin voittajaa, mutta ohi ei ollut asiaa. Taustalla Quite A Star otti sisäratareissun päätteeksi kolmannet rahat. Midleton teki porukan hänniltä hyvän kirin ja nousi lopussa aivan edelliseen tuntumaan. 3. ulkona juossut Let’s Go Legacy joutui aloittamaan kirinsä loppukaarteessa aivan porukan perältä ja tuli juosten maaliin, kuitaten viimeiset rahat. Cover Princess tuli taustalla 2. ulkoa vauhtinsa pitäen perille saakka. Paljon pelattu Gognap menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.

Majatalon Säihke palasi kultakantaan

Illan yhdeksännessä lähdössä voittoon ravasi Marko Pellisen ohjastama Majatalon Säihke. Ruuna nousi ensimmäisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle ja pokkasi etusuoralla piikkipaikan. 34,5-vauhtisen täyden tonnin jälkeen Majatalon Säihke jatkoi kolmannen puolikkaan 27-vauhtia ja hallitsi tapahtumia 31,5-lopetuksessa oikein varmaan tyyliin. Voitto oli Paula Ruonalan valmennettavalle uran toinen. Ruunan edellisestä voitosta ehti vierähtää hyvä tovi, sillä se oli peräisin joulukuulta 2019.

Viimeisellä takasuoralla viidenneltä sijalta asemiaan parantelemaan lähtenyt Markantti jyräsi loppukaarteessa kolmanneksi ja edelleen maalisuoran alussa kakkoseksi. Majatalon Säihkettä Markantti ei tavoittanut, mutta oli hyvä toinen. Viimeisen takasuoran alussa seitsemänneksi noussut Saran Velitouho ohitteli vastustajia mukavaan tahtiin loppukaarteessa ja kiri maalisuoralla ulkoratoja pitkin asiallisesti kolmanneksi.

Etusuoralla keulapaikan luovuttanut Proviisio sinnitteli 2. sisältä neljänneksi. Edellisen rinnalla Lemmen Viemä taisteli tasaisesti viidenneksi ja ulkoa laukkojen rasittamat Hovineitonen ja Rommi Rohkee puristivat tasaisesta rintamasta kuudenneksi ja seitsemänneksi. Viimeisen takasuoran alussa toisen radan veturin tontilta sisäradalle laskeutunut Eskolan Jans seuraili taustalla viimeisille rahoille, saamatta kiritiloja lopussa. Pelihevosista Harjan Merivirta otti alkulaukan ja pysytteli jatkossa taustalla.

Armani Press kesti kaiken

Kymmenes lähtö meni hurjan esityksen tehneen Armani Pressin nimiin. Ruuna yritti alussa keulaan 07,5-avauksessa, mutta tyytyi lopulta paikkaan 2. sisällä. Etusuoran päässä Armani Press nousi jälleen toiselle radalle ja jyräsi päätöspuolikkaan käynnistyessä kärkeen. 15-lopetuksessa Armani Press sai tiukkaa haastetta Zogo Matchilta, mutta kamppaili urheasti maaliin saakka ja otti komean voiton. Ykkössija oli Erkki Paason valmennettavalle jo kauden seitsemäs.

Zogo Match jäi 2. ulkoa päätöspuolikkaan alussa ilman vetoapua ja kamppaili lopussa hyvin kakkoseksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä 2. sisälle päässyt Sahara True Lies löysi loppukaarteessa vapaan kiriladun ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. 07,5-avauksessa keulapaikkaa puolustanut Zultanio menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla, mutta kamppaili vielä lopussa viimeisille rahoille. Trouble Leader lopetti ulkoratoja pitkin lujaa, mutta ehti vain viidenneksi.

Steam Vici alusta loppuun

Ravit päättyivät Jani Suonperän ohjastaman Steam Vicin voittoon. Ruuna avasi kärkeen, missä kellotti väliajoin 16,0 – 19,0 – 15,5. Maalisuoralla 15,0-lopetuksessa Steam Vici piti vastustajat maaliin saakka kurissa ja kuittasi ykkösrahat. Voitto oli Pentti Rantalan valmennettavalle kauden ja samalla myös koko uran kolmas.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin noussut Blaze Beluga tuli hyvällä otteella maaliin saakka ja riitti kakkoseksi. Match To Wheels taisteli toisen radan veturin paikalta asiallisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle ja loppukaarteessa kiriin hakeutunut Smokin Ride kiri taustalla ulkoratoja pitkin neljänneksi. Selkeä suosikki Kivarin Quickstep ei pystynyt porukan hänniltä nousemaan viidettä sijaa korkeammalle, mutta tuli kuitenkin vauhtinsa pitäen maaliin saakka.

Äimän Tähdet:
Harri Haavisto: Armani Press
Teemu Hyvönen: Flying Duck
Juuso Väyrynen: Armani Press
Facebook-äänestys: Armani Press