Pohjolan Hevosystävät ry hakee toiminnanjohtajaa

24.3.2023

Pohjolan Hevosystävät ry:n tehtävänä on ylläpitää mahdollisimman laajaa ja korkeatasoista ravikilpailutoimintaa Oulun Äimäraution raviradalla ja toimia alueen ravialan ammattilaisten ja harrastajien sekä hevoskasvattajien edunvalvojana. Yhdistys järjestää vuosittain noin 30 ravikilpailupäivää sekä lukuisia muita hevosurheiluun liittyviä tapahtumia. Äimärautio toimii monipuolisena tapahtuma-areenana myös hevosurheilun ulkopuolisille tapahtumille, aina koiranäyttelyistä konsertteihin, moottoriurheilutapahtumiin ja yritysten virkistyspäiviin. Vuonna 2025 Pohjolan Hevosystävät ry. järjestää Suomen suurimman vuosittaisen raviurheilutapahtuman, Kuninkuusravit.

Toiminnanjohtaja hoitaa yhdistyksen ja sen omistamien tytäryhtiöiden juoksevaa hallintoa lain sekä yhtiön hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toiminnanjohtajan roolissa vastaat paitsi toiminnasta ja taloudesta myös henkilöstöasioista.

Toiminnanjohtajan roolissa korostuvat johtaminen, strategiatyö sekä verkostoituminen eri sidosryhmien kanssa. Toiminnanjohtaja kehittää organisaatiota ja toimintaa rohkeasti sekä vastaa liiketoiminnan kannattavuudesta.

Edellytämme toiminnanjohtajalta kykyä tulosvastuullisten tehtävien sekä projektien johtamiseen. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sidosryhmien kanssa, kykyä itsenäiseen päätöksentekoon sekä hyviä viestintä- ja esiintymistaitoja.

Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva ja tehtävässä on 6 kuukauden koeaika. Hakuaika tehtävään päättyy 31.3.2023. Lähetäthän hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen hallitus@oulunravit.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa hallituksen puheenjohtaja Elina Peltola 050-3597078 perjantaisin 3.3., 17.3., ja 24.3. klo 14-16.