Vihjeet 15.1.2024
14.1.2024
Lähtö 1 – A: 7 B: 3,9,11,10,1,2,6,8,5,4
7 Rusty Cage kulki Bodenissa kirikierroksen aikaan 16,5 ja eteni 700 metrin kirillä kolmanneksi. Edellisen startin voittoisa suoritus toiselta ilman selkää oli hieman parempi. Ruuna on suorittanut luotettavasti ja pystyy voittamaan tämän porukan, vaikka seiskarata tietää ylimääräistä työntekoa. 3 Yandere Leader päätti kolmivuotiskautensa voittamalla Tammasarjan toiselta ilman vetoapua. Vastus on nyt hieman vaativampaa tasoa, mutta tamma pystyy parantamaan rutiinin karttuessa vielä paljon. 9 Dassler Combo antoi viimeksi hyvän kuntonäytön alkulaukkansa jälkeen kulkemalla loppumatkan alle ennätyksensä. Ruunan tilipussi ei karttunut viime kaudella ihan odotetulla tavalla, mutta vauhtien puolesta kantti kestää lievässä ylisarjassakin.
Lähtö 2 – A: 1 B: 7,10,6,12,3,4,5,2,11,8
1 Saga Ray ei voinut Seinäjoella mitään reipasta tahtia vetänyttä keulahevosta vastaan, ja kakkossijakin meni päätössatasella tiukille. Suoritus oli taipumisesta huolimatta linjassa edellisten kanssa, ja tällä kertaa tammalla on hyvä sauma hallita lähtöä alusta loppuun. 7 Hip Hop Au Vent nappasi viimeksi uransa arvokkaimman voiton keulahevosen rinnalta vakuuttavasti. Ruuna menestyi viime vuonna montéssa hienosti sijoittumalla kahdeksassa startissa joka kerta totoon. Pieni arvoitus kuukauden tauolta. 10 Horsetail’s O’Neil jäi viime kärrylähdössä loppukurvissa pussiin, eikä lopputulokselle kannata antaa minkäänlaista painoarvoa. Ruuna on ollut viime aikoina terävämpi montén puolella ja pystyy tässä porukassa totosijalle. Saga Rayn lyöminen vaatii pientä parannusta.
Lähtö 3 – A: 7,4,6,11,8 B: 5,10,9,3,1,12,13
Vaikean näköinen lähtö, jossa iso osa hevosista ei ole näyttänyt viime starteissa parhaita puoliaan. 7 Kemas Lady on juossut tätä kovemmissa porukoissa ja olisi huipputikissä vaikea voitettava. Tamma pääsi viimeksi sujuvasti keulaan ja kiristi päätöskierroksella tahtia, mutta ei pystynyt vastaamaan päätössatasella ulkoa kirineille. Ei suurempia moitteita, mutta parempiakin suorituksia on nähty. 4 Like di Serafino yritti viimeksi 75-lähdössä hänniltä ulkokautta, mutta tehtävä oli mahdoton keulahevosen kiihdytettyä selvästi vauhtia. Tamma on riittävä peli tähän porukkaan, jos onnistuu välttämään lähtölaukan voltin kakkoselta. 6 Aphrodite de Milo on pelihevosia heikosti istuvasta sarjasta huolimatta. Tamma ei kestänyt viimeksi 75-tasolla paikkaa toisella ilman selkää, mikä oli täysin ymmärrettävää. Edelliset kaksi suoritusta olivat plusmerkkisiä, ja samanlainen meno voi riittää tässä voittoon saakka.
Lähtö 4 – A: 3 B: 6,1,4,7,5,2
3 Ilos Sansibar on talvikeleillä parhaimmillaan, sillä maksiminopeuden puute on sen selkein heikkous. Alla on neljä peräkkäistä voittoa, joista toiseksi viimeisin tuli pronssidivisioonafinaalissa. Ruuna voitti viimeksi pari hyvää avoimen tason hevosta ilman suurempia ongelmia ja jatkaa suosikkina, vaikka tehtävä on hieman viimekertaista kovempi. 6 Anything For You ei pysynyt viimeksi kärkiparin vauhdissa sisäratajuoksun jälkeen, mutta suoritus oli silti positiivinen, ja nyt vastus on pari pykälää helpompi. Ruunalla on vielä annettavaa näissä pohjoisen avoimissa lähdöissä. 1 Farzad Boko on saattanut taulunsa sekavaan tilaan, mutta ainakin marraskuun Seinäjoen startin esitys oli positiivinen, vaikka totosija jäi haaveeksi. Ruuna tuskin pystyy tässä vaiheessa huipputasolleen, mutta kärkitaistoon yltäminen tuskin vaatii sitä.
Lähtö 5, Toto4-1 – A: 3,5,7 B: 10,4,8,9,6,2,1
Viidettä peräkkäistä voittoa hakeva 3 Koskelan Valtti on tehnyt luotettavaa työtä, eikä ole joutunut antamaan ykkössijojen eteen kaikkeaan. Nyt vastassa on pari kovakuntoista hevosta, joille vastaaminen kirivaiheessa vaatii enemmän vauhtia kuin viime kilpailuissa. Keulaan pääseminen näyttää todennäköiseltä. 5 Ulvin Elvis voitti viimeksi nousijadivarin finaalin toiselta ilman selkää ja oli oikein hyvä. Vauhdinjako oli etupainotteinen, ja ruuna punnersi päätössatasella niukasti ohi keulahevosen. Vastaavat otteet riittävät pitkälle tässäkin.
7 Uhmapeli teki Seinäjoella riskin suorituksen selvästi enemmän tienanneita vastaan ja jätti taakseen mm. Siirin Valtsun. Ruuna sijoittui aiemmin kärjen tuntumaan 75- ja 65-lähdöissä ja pystyy tässä tehtävässä voittoon asti, jos suorittaa samalla tasolla kuin viimeksi. 10 Kukkarosuon Veera teki viime vuoden loppupuolella pari hyvää suoritusta tammadivareissa ja voi pärjätä onnistuneella juoksulla myös ruunia vastaan. Voitto vaatinee A-hevosten keskinäistä nahistelua jo ennen kiripuolikasta. 4 N.P. Kalle ei pysynyt viimeksi maalisuoralla kärkiporukan kyydissä, ja tässä pärjääminen vaatii pientä parannusta.
Lähtö 6, Toto4-2 – A: 5,3,9,10 B: 8,6,4,1,2,7,11
Muutama osallistuja kilpaili vuoden lopussa Kuopion 75-finaalilähdössä ja esiintyi positiivisesti. 5 Tangen Svenn ei saanut tuossa startissa koskaan mahdollisuutta sisäradalta, mutta seuraavan lähdön voittoisa suoritus oli tosi lupaava. Ruuna kiihdytti keulassa vauhtia jo toisessa kurvissa ja piti Ville Kallen sekä kumppanit vakuuttavasti takanaan. 3 Leijan Liito nappasi Kuopiossa arvokkaan kolmossijan sisäratajuoksulla ja hävisi vain kahdelle voittokoneelle. Ruuna on tehnyt uransa parasta työtä Teuvo Nikulaisen talliin siirtymisen jälkeen ja pystyy lyömään onnistuneella juoksulla nämä vastustajat.
9 Tinderi kiri Kuopiossa ulkokautta ihan hyvin perille, vaikka ei pystynyt lähellekään kärkiparin vauhtiin. Vauhtikestävä ruuna on parhaimmillaan talvikeleillä, ja kuntokäyrä osoittaa kohti yläviistoa. Myös 10 Virin Urho kiri Kuopiossa ulkokautta hyvin perille ja osoitti riittävää kuntoa tässä lähdössä pärjäämiseen. Ori ei loista pätkänopeudellaan, mutta jaksaa mennä puolireipasta vauhtia pitkään. 8 Pärttyl tippui Kuopiossa kärjen kyydistä loppukurvissa ja laukkasi maalisuoralla korkeintaan rahasijan. Aikainen reissutus toiselle ilman selkää oli liian rankka taktiikka noin kovatasoiseen lähtöön. Ruunaa ei voi tuomita täysin, ja tehtävä on nyt hieman helpompaa tasoa. Voltin vitonen nostaa tosin laukkariskiä merkittävästi.
Lähtö 7, Toto4-3, Troikka – A: 6,9,2 B: 4,5,3,12,8,10,1,11,7
6 Capriccio d’Amore pääsi etenemään viimeksi keulaan, muttei saanut rauhoittaa tahtia kovin pitkään ja tuli maalisuoralla takanaan juosseen vastustajan ohittamaksi. Ruunan suoritus oli silti oikein hyvä, ja se saa tässä hyvätasoisessa lähdössä niukan suosikin aseman, vaikka keulaan pääseminen ei ole varma asia. Se ei tosin ole elinehto voitolle. 9 La Courabou voitti viimeksi sopivan lähdön keulasta pintakaasulla ja jatkaa hienossa vireessä. Takarivi on selkeä miinus, ja voittoon asti nouseminen vaatii muiden apua juoksunkulkuun. Silti kuntonsa ja kapasiteettinsa puolesta A-hevosia.
2 Xenon Leader on pärjännyt ikäluokkatasolla saakka ja nousee suoraan tauoltakin mukaan A-ryhmään. Ruuna nappasi tuoreimman voittonsa pitkällä kirillä vakuuttavasti ja kohtaa nyt hieman kovemman vastuksen. 4 Smokin Boy oli toissa kerralla sijoitustaan parempi ja jäi Kuopion divarifinaalissa rintaman taakse jumiin voimat tallella. Ruuna pääsi pitkästä aikaa kunnon lähtöpaikalle ja on yllätysvalmis sopivalla juoksulla. 5 Cod A’la Doc ei saanut viimeksi divarifinaalissa kunnollista kirisaumaa johtavan takaa, ja jossiteltavaa jäi jopa voiton suhteen. Ruuna osaa avata auton takaa kovaa ja vastata ulkopuolelta avaavalle suosikille, jos kuski päättää yrittää sitä. Joka tapauksessa tiedossa on taas reissu kärkiporukassa.
Lähtö 8, Toto4-4, Troikka – A: 4,6,8 B: 5,1,9,2,3,11,10,7,12
Euronelkkua pelaavien vaikeudet jatkuvat päätöskohteessa. 4 Bond Eagle on niukka ykköshevonen luokkansa vuoksi, vaikka iskukyky on hieman arvailujen varassa. Ori pääsi etenemään viime startissaan keulaan, mutta ei pystynyt vastaamaan maalisuoralla ulkoa kirineille lainkaan. Avaus meni hieman pitkäksi, mutta ei ori ollut silti parhaimmillaan. 6 Tim Jerry kiri viimeksi ulkokautta hyvin perille ja palaa nyt kilparadoille kuukauden paussilta. Lähtönopeus on kunnossa, mutta kova satsaus alkuun voi tietää kaasuhanan hirttämistä kiinni, kuten toissa kilpailussa.
8 Torrent d’Inverne teki Rovaniemen avoimessa lähdössä lupaavan suorituksen. Ruunalla satsattiin alkuun täysillä, ja keulapaikka irtosi alle kympin avauksessa. Voittoon ei ollut lopulta mitään saumoja, mutta ruuna kesti hyvin kolmanneksi. Lähtöpaikka laskee kurssia, ja kova alkuvauhti muiden toimesta olisi iso plussa. 5 Power Swirl yllätti viimeksi pelikansan tammalähdössä ja teki tätä ennen pari lupaavaa suoritusta. Nyt vastassa on oriita ja ruunia, mutta tehtävä ei vaikuta ainakaan merkittävästi viime kertaa kovemmalta. 1 Downshifter ja 9 Cheap Thrills hakevat nappijuoksua ja pystyvät jopa voittoon, jos edelle rankatut hevoset epäonnistuvat.
Toto4-vihjesysteemit (18 / 90 riviä)
3,5,7 (10,4)
5,3 + 9,10,8 (6,4)
6 Capriccio d’Amore (9,2)
4,6,8 + 5,1,9 (2,3)
Troikka L7 (20 riviä)
6 – 9,2,4,5,3 – 9,2,4,5,3
Troikka L8 (20 riviä)
4 – 6,8,5,1,9 – 6,8,5,1,9
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]