Vihjeet 20.5.2023
19.5.2023
Lähtö 1 – A: 11 B: 1,12,7,2,4,5,9,10,6,3,8
11 Ekin Huli juoksi Joensuussa muilta jalat alta ja voitti yli 50 metrin marginaalilla. Ruuna kulki kirikierroksen 26-vauhtia ja on vaikea lyötävä tässäkin, jos meno maistuu muiden takaa samalla tavalla. 1 Vikun Arvo voitti Joensuussa edellä mainitun hienon kaksinkamppailun jälkeen. Tempun toistaminen vaatinee nyt kovempia vauhteja. Myös tuorein Kuopion suoritus oli positiivinen, vaikka kärkiparin tavoittaminen ei onnistunut. 12 Vipaliinu meni Rovaniemellä suoraan tauolta alle 30-ajan ja vaikutti lupaavalta. Tämä tehtävä on vaativampi sekä vastuksen että lähtöpaikan osalta. Suosikin haastaminen vaatii selkeää parannusta, mihin tammassa on kyllä ainesta.
Lähtö 2 – A: 4,7 B: 8,9,6,1,2,5,3
4 Lex Lincoln teki Härmässä tappiosta huolimatta uransa parhaan suorituksen. Ori kiersi avauspuolikkaalla kolmatta pitkin keulan rinnalle ja tsemppasi 13-lopetuksessa vahvasti kakkoseksi. Vastaava suoritus olisi kovaa valuuttaa tässä lähdössä. 7 Okeanos juoksi viimeksi koko matkan toista rataa pitkin ja eteni lopussa selvään voittoon. Joensuussa kiritilat aukesivat myöhässä, ja voimia oli maalin kohdalla jäljellä runsaasti. 8 Northwind Magna paikkasi Seinäjoella ensimmäisen takasuoran laukkansa tosi hyvällä suorituksella. Kärkihevosten tavoittaminen ei onnistunut, mutta tamma tavoitti askelvirheensä jälkeen keulaa monta kymmentä metriä.
Lähtö 3 – A: 6,7 B: 5,3,9,12,8,1,11,10,4,2
6 Rivercapes Frozen riittää ikäluokkansa avoimissa tammalähdöissä asti ja on tavallisessa rahasarjassa suosikki, vaikka juoksun onnistumisesta ei ole takeita. Tamma kiri viimeksi parijonosta alle 12-vauhtia maaliin, mutta se ei riittänyt kärkipäähän, kun keula lopetti yhtätoista. Edellinen voitto tuli helpommasta lähdöstä keulajuoksulla vakuuttavasti. 7 Aguero teki Mikkelin kovavauhtisella maililla laatusuorituksen porukan perältä. Ylivauhti periaatteessa suosi takahevosia, mutta kiertämisen tuomat lisämetrit ovat noin kovassa kyydissä painava taakka kannettavaksi. Startti saattoi viedä nelivuotiasta paljon eteenpäin. 5 Gutsy Elvira juoksi kahdessa viime kilpailussaan keulan takana ja teki molemmilla kerroilla hyvää työtä. Juoksusta tulee todennäköisesti suosiollinen tälläkin kertaa, joten totoputken jatkumiseen on hyvät saumat.
Lähtö 4, Troikka – A: 2,3 B: 6,8,1,4,11,10,5,12,9,7
2 Informed Am otti viimeksi 10-avauksessa keulat, rauhoitti toisella puolikkaalla tahtia ja lasketteli lopussa vakuuttavasti alta pois. Lähtö on nyt kauttaaltaan kovatasoisempi, mutta ruuna on keulapsyykillä silti rankingin kärkihevonen. Pilvenmäki Specialin karsinnan voittanut 3 La Courabou laukkasi finaalissa maalisuoran alussa. Vieremän startissa keulahevosen ohi ei ollut asiaa, mutta suoritus toiselta ilman selkää oli silti plusmerkkinen. Nyt tiedossa on hyvä reissu kärkiporukassa. 6 Matteo de Veluwe näytti viimeksi koko matkan nihkeältä parijonossa, mutta jäi kuitenkin maalisuoralla hienoisesti pussiin. Ruuna teki hyvän täyden matkan ennätyksen ja riittää kuntonsa puolesta tässä kärkeen, jos juoksu menee putkeen hieman vaikeista lähtökuopista.
Lähtö 5, Toto75-1 – A: 4 B: 3,5,1,8,7,11,2,10,9,6
4 Bond Eagle jäi viimeksi toiselle ilman selkää, mikä oli lopulta liikaa kovavauhtisessa lähdössä. Ori taipui maalisuoralla pääporukan viimeiseksi, mutta saa suorituksestaan puhtaat paperit. Tämä porukka näyttää sopivammalta, ja keulaan pääseminen näyttää vahvasti mahdolliselta. 3 Ilos Silmarillion voi olla ripeämpi kiihdytyksessä, mutta sillä on ajettu valtaosin selkäreissuja. Tuorein suoritus kolmen kuukauden tauolta oli oikein lupaava, kun kiripuolikas sujui hieman alle 10-vauhtia. Ruuna on pärjännyt pohjoisen lauantailähdöissä jatkuvasti, ja totosijaan on hyvät saumat tässäkin.
5 Knocking Match aloitti pohjoisessa hyvällä esityksellä ylivauhtisessa lähdössä ja ohitti viimeisen vastustajan heti maalipaalun jälkeen. Ruuna avaa auton takaa kovaa, mutta suosikin ohittaminen sen ulkopuolelta voi olla liikaa vaadittu. 1 Cover Prince ei pysty nopeimpien kyytiin alussa, mutta voi saada pikkutuureilla onnistuneen juoksun. Ruuna otti Vieremällä hallitun voiton toiselta ilman selkää ja kohtaa nyt merkittävästi tasokkaamman vastuksen. 8 Tim Jerry palasi Härmässä pieneltä tauolta tositoimiin ja voitti laatusuorituksella. Lähdöstä tuli pullaavan keulahevosen vuoksi melko kovatempoinen, ja ruuna piti päätöskierroksella vauhtinsa parhaiten. Ruuna riittää tässä kyllä kaikille, mutta lähtöpaikka pudottaa sen haastajaleiriin.
Lähtö 6, Toto75-2 – A: 8,6,12 B: 5,3,9,10,7,11,2,1,4,13
8 Siirin Veeti teki Kuopiossa tappiosta hulimatta ehkä koko uransa parhaan suorituksen. Ruuna kiri päätöskierroksen kolmannesta ulkoa 23-vauhtia, mutta joutui tunnustamaan Helkan Urhon paremmakseen päänmitan marginaalilla. Startin onnistuminen juoksuradalta on tärkeää, ja suosikki on normaalilla juoksulla kiinni voitossa. 6 Hissun Kalle teki Seinäjoen divisioonafinaalissa hyvän suorituksen keulasta ja voitti Rovaniemellä johtavan ulkopuolelta vakuuttavasti. Kuntonäytöt kestävät vertailun Siirin Veetiin nähden.
12 Fransua paikkasi Kuopiossa ensimmäisen takasuoran laukkansa väkevällä suorituksella. Vieremällä ruuna meni koko matkan ravia ja eteni varmaan voittoon ulkokautta kirimällä. Ehjä suoritus ei ole tämän hevosen kohdalla todennäköinen asia, mutta kunnon puolesta Fransua pystyy haastamaan tässä kaikki vastustajat. 5 Kultaseppä eteni Rovaniemellä pitkällä kirillä Hissun Kallen tuntumaan ja teki suurin piirtein yhtä hyvän suorituksen. Kovalla totoprosentilla kilpaileva ruuna riittää tällä tasollakin. 3 Vihjeen Vinha antoi Kuopiossa keulahevoselle kovaa painetta, eikä kyennyt päätöspuolikkaalla vastaamaan ulkoa kirineille. Suoritus oli plusmerkkinen, vaikka Siirin Veeti karkasi lopussa kymmenien metrien päähän. Nyt ruuna pääsee heti mukaan kärkiporukkaan, ja ehkä keulaan saakka.
Lähtö 7, Toto75-3, Troikka – A: 10,8,15 B: 11,14,1,3,2,16,9,4,6,5,13,7,12
10 Fellaini Zet oli viimeksi kierros juostuna kaukana kärjestä kovan alkuvauhdin jälkeen ja jäi kirivaiheessa kiinni liikenneruuhkiin. Kilpasarjan karsintalähdössä ruuna teki hyvän kierroksen mittaisen kirin ja taisteli vielä päätössatasella tiukasti voitosta. Ruuna saa niukat suosikin paineet, vaikka lähtöpaikka on haastava. 8 Interlude Ferm voitti kolme ensimmäistä karsintaa ja oli viimeisessäkin ihan hyvä, vaikka ei pystynyt nousemaan aivan kärkeen. Voitokasta viisivuotiasta ei sovi unohtaa, vaikka voittoputki katkesi.
15 Al’s Boozy Suzy voitti neljännen karsinnan rehellisesti kiertämällä valtaosan vastustajista ulkokautta. Härmässä tammalla hirtti kaasu kiinni keulassa, eikä lopun taipumisesta voi antaa isoja miinuspisteitä. Lähes tasavertainen voittajaehdokas kahden edelle rankatun kanssa. Vuoden takaista voittoaan puolustamaan lähtevä 11 Boulder Illusion ei pystynyt Rovaniemen vauhtimaililla lähellekään kärkeä, mutta pidemmät matkat sopivat hevoselle paljon paremmin. Ruuna on paras ilman kenkiä, ja viimeisin karsintasuoritus oli oikein hyvä. 14 Exploding Anna teki hyvää työtä kaikissa karsintalähdöissään pitkältä takamatkalta. Ylivieskan voittosuoritus oli ehkä koko kauden paras, vaikka vastus oli aiempaa helpompaa tasoa.
Lähtö 8, Toto75-4, Toto4-1 – A: 5,7,4,12,16 B: 8,15,1,10,3,2,13,14,6,9,11
5 Tähen Usvatar ei pystynyt jatkamaan Mikkelissä voittoputkeaan, mutta vaikea suoritusta on mennä moittimaan. Tamma juoksi koko matkan toista rataa pitkin ja paransi ennätystään sekuntikaupalla. Viime voitot tulivat vapaalta radalta, ja Santtu Raitala tähdännee tässä aikaisin kohti parhaita paikkoja. 7 Varjosi palasi Ylivieskassa tauolta lupaavalla suorituksella. Kahdelta pakilta startannut tamma eteni tasaisesti kohti kärkeä ja jaksoi kiihdyttää vauhtia perille saakka. Tammassa on ainesta vielä isoon parannukseen.
4 Wilman Piika sai edetä Kajaanissa sujuvasti toisesta ulkoa ja voitti laukkaavan vastustajan kirittämänä selvästi. Tammalla näytti olevan vielä hyvin voimia varastossa maalin kohdalla. Pienen paalun takaa on luvassa onnistunut juoksu. 12 Walene teki viimeksi tosi väkevän laukanpaikkauksen ja jatkaa selvästi tauluaan parempana. Kauden avausvoitto ei yllättäisi, vaikka tällä tasolla kahdelta takamatkalta ykköseksi nouseminen on aina vaikeaa. Myös 16 Hissun Liisi pystyy kuntonsa puolesta kiertämään kärkitaistoon. Laukkaherkkyys on tamman suurin heikkous, eikä tässä tehtävässä ole varaa kovin suuriin lisätasoituksiin.
Lähtö 9, Toto75-5, Toto4-2, Troikka – A: 5,7,3 B: 2,9,11,10,8,1,4,12,6
5 Just Massive paikkasi Bodenissa alkulaukkansa vahvasti ja jäi vielä maalisuoralla lievästi pussiin. Seinäjoella ravi maistui alusta loppuun, ja 1200 metriä pitkä voimakiri kantoi selvään voittoon. Vitosradalta juoksun onnistuminen ei ole lainkaan varmaa, ja tämän lähdön voittaminen voi vaatia vielä viime kertoja kovempaa kuntoa. 7 Gianluca avasi Gävlessä Matti Nisosen tallista jäämällä voimissaan pussiin. Ruuna näytti koko ajan hyvältä ja rankataan Suomen uran avauksessa A-porukkaan, vaikka vertailu on hieman hankalaa.
3 Ingela K. avasi toissa kerralla Porissa alle nollaysiä, eikä saa lopun taipumisestaan moitteita. Viimeksi lähtöpaikka saneli taktiikan, ja tamma kiri päätöspuolikkaalla kaikkien paitsi keulahevosen ohi. Ilman muuta A-hevosia hyvistä lähtökuopista. 2 Cod A’la Doc on reilun kuukauden starttivälillä pieni arvoitus, mutta riittää kyllä luokkansa puolesta tässä porukassa korkealle. Viime voitot tulivat keulajuoksuilla ja etupainotteisilla vauhdinjaoilla. Vastus on nyt kovempaa tasoa kuin noissa starteissa. 9 Nemea Kaka joutui pakittelemaan viimeksi tosi kovassa porukassa taustalle, ja se startti oli siinä. Tamma menestyi aiemmin ikäluokkatasolla, ja sellaiset hevoset tuppaavat pärjäämään ”tavallisissa” 75-sarjoissa.
Lähtö 10, Toto75-6, Toto4-3 – A: 13 B: 8,14,10,5,11,12,9,1,7,4,3,6,2
13 Nyland lähti Uumajan mailille vaikeista asemista ja ohitti kirissä kaikki paitsi keulahevosen. Seinäjoella ori eteni kirilenkin alussa keulaan ja voitti helposti. Tuoreimmat kuntonäytöt ovat kovaa valuuttaa tässä porukassa, ja voitto häämöttää, jos ori ei juutu pahoihin liikenneruuhkiin. 8 Virin Urho eteni Rovaniemellä aikaisin keulaan, piti vauhdin tasaisen kovana ja otti vakuuttavan voiton. Oriin nopeus ei riitä tässä montaa hevosta vastaan, ja Markus Porokka saattaa tehdä aikaisia ratkaisuja lähtötohinoista selviämisen jälkeen.
14 Ellin Sisu kiersi viimeksi kirivaiheessa kaikki edellä juosseet, eikä kaikki ollut pelissä 23-vauhtisella kirikierroksella. Edellisessä startissa ori ei voinut Nylandille oikein mitään. Voitto edellyttää pientä parannusta, mihin hevosessa on varmasti ainesta. 10 Pärttyl menetti Tornion loppukurvin laukkaan todennäköiset kakkosrahat. Lystilän Lennon tavoittaminen ei näyttänyt tuossa vaiheessa todennäköiseltä. Rattaille palaava Santtu Raitala ajoi ruunalla edellisessä startissa tyylipuhtaan voiton. Nyt edelle rankattujen lyöminen yllättäisi hieman. 5 Harjujen Roomeo vaikuttaa paalun parhaalta. Oriin vauhti ei oikein riittänyt Mikkelin maililla, mutta edellinen Kuopion suoritus kertoi vahvasta kunnosta.
Lähtö 11, Toto75-7, Toto4-4, Troikka – A: 1 B: 7,8,3,4,9,2,6,5
Number Onessa saatetaan mennä alusta alkaen täysiä, mikä avaa mahdollisuuksia myös lähtöratalotossa hävinneille valjakoille. 1 Skyfall Shine on lähtöpaikan turvin ainoa A-hevonen, mutta ei mikään jättisuosikki. Ruunalla on hyvä sauma puolustaa keulat, mikä nostaisi voittosaumoja tuntuvasti. Toki voittoon on saumoja muualtakin. Viime Lahden startissa tuli tappio hyvällä suorituksella toiselta ilman vetoapua. 7 Run For Royalty viimeisteli Finlandia-ajoon vakuuttavalla voitolla ja 08-lopetuksella. Finlandiassa tehtävä oli takarivistä jo alkujaan erittäin haastava, eikä ori saa hännille jäämisestä moitteita. Näin ulkoa voittaminen vaatii joko rajua satsausta alkuun tai kovaa ylivauhtia muiden toimesta.
8 American Hero on lähtökohdiltaan aivan samanlaisessa tilanteessa tallikaverinsa kanssa. Viime startissa tuli niukka keulatappio selästä iskeneelle hevoselle. Kunto ei ole vielä huipussaan, mutta suunta on oikea. 3 Radetzky osaa avata auton takaa tosi kovaa, mutta suosikista ei välttämättä ole asiaa edelle. Ruuna juoksi viimeksi Solvallassa keulan takana ja pysyi totokolmikon vauhdissa maaliin saakka. Parannusta lienee luvassa. 4 Just A Flirt on riittävä hevonen avoimella tasolla, kun matkana on maili. Ruuna oli tauoltapaluussaan matkavauhdin uhri ja teki hyvän loppukirin ulkopareista. Nopeus on kunnossa, mutta ei välttämättä riitä keulaan saakka.
Toto75-vihjesysteemit (180 / 1350 riviä)
4 Bond Eagle (3,5)
8,6,12 (5,3)
10,8,15 + 11,14,1 (3,2)
5,7,4,12,16 (8,15)
5,7,3 (2,9)
13 Nyland (8,14)
1 + 7,8,3,4 (9,2)
Toto4-vihjesysteemit (15 / 75 riviä)
5,7,4,12,16 (8,15)
5,7,3 (2,9)
13 Nyland (8,14)
1 + 7,8,3,4 (9,2)
Troikka L4 (20 riviä) 2 – 3,6,8,1,4 – 3,6,8,1,4
Troikka L7 (20 riviä) 10 – 8,15,11,14,1 – 8,15,11,14,1
Troikka L9 (20 riviä) 5– 7,3,2,9,11 – 7,3,2,9,11
Troikka L11 (20 riviä) 1 – 7,8,3,4,9 – 7,8,3,4,9
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]