Vihjeet 21.3.2022

20.3.2022

Lähtö 1 – A: 4,6,8 B: 5,2,9,1,11,12,3,10,7

4 Flower’s Prayer juoksi koelähtönsä ilman muiden kiriapua, lopetti 16,5-vauhtia ja näytti kaikin puolin valmiilta nollasarjoihin. Ruuna pystyy ehjällä suorituksella heti voittoon. 6 Club Nord Pro laukkasi Torniossa kaksi kertaa ja tavoitti viimeisen 1200 metrin aikana kärkeä selvästi. Vauhtiensa puolesta ruuna riittää tässä varmasti, kun turhat hypyt jäävät vain pois. 8 Next To Wheels laukkasi kokeessa toisessa kaarteessa johtopaikalta. Ruuna kiihdytti lopussa vauhtia perille saakka ja pystynee parantamaan uran avauskisassa ajallisesti paljon.

Lähtö 2 – A: 6,13,5,1,9 B: 15,8,7,12,11,4,2,3,10,14
Suvukas 6 Novelle juoksi koelähdössään toisessa sisällä ja näytti olevan täysin sunnuntaihölkällä. Hevosen vauhtivaroista ei jäänyt selkeää kuvaa, mutta 40-ajasta saattaa tippua tarpeen vaatiessa paljon. 13 I.P. Maine kiri viimeksi open stretchin kautta kohti kakkos-kolmostaistoa, mutta ravi mureni juuri ennen maalia. Voimia näytti olevan vielä jäljellä ja vauhti oli hiljalleen kiihtymään päin ennen laukkaa. Vaikea arvioitava parin kuukauden tauolta, vauhdit riittävät korkealle. 5 Hevarin Kalle teki kokeessa kelpo suorituksen Novellen tuntumassa. Uran avauskilpailussa tuli kaksi laukkaa, joista jälkimmäinen meni pitkäksi. Ruuna oli vielä kolmas maalissa ja osoitti vielä koelähtöä parempia vauhteja. Ravilla kaikki on mahdollista tässä porukassa.


Lähtö 3 – A: 4,6 B: 7,3,2,8,9,1,11,10,5

4 Stoneisle Tornado juoksi uransa avauskilpailussa keulan kannassa ja kiri 14-lopetuksessa varmoin ottein voittoon. Ensimmäinen maili mentiin tosi rauhassa, ja terävästi spurtanneelle tammalle jäi reilusti voimia varastoon. Suoritus oli niin vakuuttava, että tamma on suosikki tässä kovemmassa tehtävässäkin. 6 Mountain Maddox aloitti kahdella voitolla, joista etenkin jälkimmäinen tuli laatusuorituksella. Viimeksi ori kadotti ravinsa viimeisellä takasuoralla ja sortui pian laukkaan. Tuo esitys nosti ilmaan paksun kysymysmerkin. 7 Southampton Sea paineli Ylivieskassa päätöskierroksen keulasta hieman päälle 16-vauhtia, eikä muilla ollut asiaa edelle. Takamatka ja kovempi vastus vaikeuttavat voittokannassa jatkamista, mutta ruuna voi pystyä parantamaan vaikka kuinka paljon.

Lähtö 4, Toto5-1 – A: 8,9,2 B: 7,4,3,5,1,11,10,6,12
Viivalla on iso nippu kelpo rahasarjalaisia, ja monen kohdalla joko tauko tai viimeisin kilpailusuoritus tekevät arvioimisesta vaikeaa. 8 Bond Eagle on jo luokkansa näyttänyt, ja hevosen voittosumma voisi olla paremmilla tuureilla moninkertainen. Ori voitti Seinäjoen startin keulasta tosi lupaavalla suorituksella, mutta ei kyennyt Vermon Talvicupin karsinnassa parijonosta parhaalle tasolleen. Alla on parin kuukauden tauko, millä ei sinänsä ole mitään merkitystä, kunhan hevonen on taas kohdallaan.

9 Cod A’la Doc voitti viimeksi Stayer Cupin karsinnan hyvällä suorituksella ja on lievätä ylisarjasta ja takarivistä huolimatta pelihevosia. Ruuna on vasta pääsemässä starttirytmiin ja voi parantaa edelleen. 2 Horsetail’s O’Neil ei pystynyt samassa Stayer Cupin karsinnassa lainkaan omalle tasolleen. Edellisessä startissa ruuna piti sisäradalta keulat, mutta laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. Edelliset Bodenin suoritukset ansaitsevat kehuja. Jos kaikki on kunnossa, pystyy vauhtikestävä ruuna paljoon. 7 New Sensation kohtasi viimeksi muutaman kovan, mutta taipui silti keulan takaa yllättävän aikaisin. Nopea avaaja pystyy parempaan ja voi yltää juoksun onnistuessa totosijalle. 4 Wildest Dreams oli viimeksi lähinnä matkavauhdin uhri, mutta kiri katkesi kolmoskaistalla silti hyvissä ajoin ennen maalisuoraa. Aiempien starttien veroinen suoritustaso riittäisi tässäkin kärkeen.

Lähtö 5, Toto5-2 – A: 10,11,5,4,9 B: 1,7,8,6,3,2
Viivalla ei ole viime kuukausien voittajahevosia, ja melkeinpä kaikki osallistujat ovat mukana helpommassa tehtävässä kuin vähään aikaan. 10 Kleppe Spödå voitti viime kaudella tätä kovempiakin lähtöjä ja on suosikki, vaikka viime suoritus keulan takaa oli vaisu. Tamma on paljon viime sijoituksiaan parempi. 11 Niemen Eemil otti taulun voittonsa keulajuoksuilla ja mailin matkalla. 2100 metrillä ja toisten takaa ajettuna motivaatio on ollut usein hukassa. Nopeudeltaan ori on tähän porukkaan kova tekijä.

5 Sanahelinä on tyytynyt viime aikoina seurailuun kirivaiheessa, mutta lähdöt ovat toisaalta olleet kovapalkintoisia ja tätä tasokkaampia. Tamma pystyy sopivalla selkäjuoksulla ja pienellä terävöitymisellä totoon. 4 Taistelu Jaska teki Kaustisella väkevän suorituksen alkulaukan jälkeen. Kuopiossa laukka vei enemmän asemia, eikä muiden tavoittaminen enää onnistunut. Rehdisti työtä tekevä ruuna pärjää ehjällä suorituksella. 9 Dag Jo juuttui viimeksi sisäradalle pussiin, eikä sijoitus kerro täyttä totuutta suorituksesta. Ei ori kuitenkaan kirinyt erityisen lujaa tilaa saatuaan. Tässä olisi vastuksen puolesta hyvä paikka palata voittokantaan.

Lähtö 6, Toto5-3- A: 8,2,7 B: 6,5,3,4,1
8 Troopers riittää omissa sarjoissaan etelän lauantailähtöjä myöten ja pärjää tässäkin ”ylisarjassa”, jos juoksusta ei tule liian kuluttava. Ruuna matkasi viimeksi valtaosin toisella ilman selkää ja pysyi totokamppailussa päätössataselle saakka. Sama juoksupaikka voi olla tiedossa tässäkin, kun eturivin nopeimmat ovat selvittäneet ensin omat välinsä. 2 Jugador on aloittanut Eija Sorviston tallista laatusuorituksilla. Kaustisen voitto irtosi lennokkaalla 500 metrin kirillä, ja muissa viime aikojen starteissa matkavauhti oli voiton kannalta liian hiljainen.

7 Callela Leonard jäi Rovaniemellä voimissaan pussiin ja oli Kuopiossa neljännestä ulkoa täysin matkavauhdin uhri. Ruuna on löytänyt tänä talvena hyvän vireen ja pystyy tässäkin nopeudellaan paljoon. Selkäjuoksu lienee taktiikkana tässäkin, vaikka lähtönopeus voi riittää keulaan. 6 Shotproof matkasi Ylivieskan hidastahtisessa lähdössä toisella ilman selkää ja voitti lopun kiihdytyskisan hyvällä tyylillä. Edelliskerralla ruuna kesti reippaan vauhdin toiselta ilman selkää ihan hyvin, vaikka voitto lipesi kavioista jo hyvissä ajoin ennen maalisuoraa.

Lähtö 7, Toto5,4, Troikka – A: 5,11,10 B: 1,14,9,16,7,12,2,13,3,8,15
Tauolta hyvätasoiseen lähtöön palaava 5 Roughenough Vice nostetaan heti suosikiksi, mutta mitään huviajelua voittoon ei ole luvassa. Ruuna paransi viime kaudella koko ajan otteitaan ja päätti kautensa pieneen epäonnistumiseen Ponsse Cupin finaalissa. Pienet kilpailutauot eivät ole aiemmin olleet este voitolle. 11 Sagredo Hanover otti Bodenissa pahan lähtölaukan ja se lähtö oli sillä selvä. Edellisessä startissa ruuna lopetti ulkokautta 12-vauhtia, mutta ei päässyt ohi keulahevosesta. Sitä edellisessä 75-lähdössä Sagredo Hanover oli paljon sijoitustaan parempi. Jenkkiruuna kilpailee ensimmäistä kertaa 3100 metrillä, mikä tuskin on ongelma ainakaan selkäjuoksulla.

10 True Noice jumittui viime karsinnassa kolmannelle radalle, eteni keulaan ja taipui siitä ennen loppukurvia. Ruuna saa alun voimistelun vuoksi hieman anteeksi. Aiemmat suoritukset olivat joka tapauksessa parempia, ja niiden tasolle yltäessään True Noice pystyy tässä korkealle. 1 Mr Jones palasi Ylivieskassa tauolta voittamalla ylisarjan keulasta ilman suurempia ongelmia. Ori on nyt ehkä uransa kovimman tehtävän edessä, joten parannusta vaaditaan, ja sitä on hyvin todennäköisesti myös luvassa. 14 Enter Mayweather on viime kertaa lyhyemmällä starttivälillä vaarallinen pitkältä pakiltakin. Ruuna ei uhannut viimeksi totohevosia, mutta kesti pitkän kirinsä perille saakka. Hevosen viime kauden parhaat suoritukset olivat 75-tasoa.

Lähtö 8, Toto5-5 – A: 4,8,9 B: 5,2,3,6,10,7,1
4 B.G.Frida voitti viime Äimäraution kilpailunsa keulasta, vaikka heitti keulasta päätössatasella vaihteen vapaalle ja ajautui pari-kolme rataa ulospäin. Kuopiossa tamma ei pystynyt kirimään ulkokautta lähellekään kärkihevosia. Hankala vauhdinjako antaa hieman anteeksi. Nopea avaaja pystyy hyvänä ollessaan vetämään alusta loppuun. Tauolta palaava 8 Esther Rich on tottunut kiertämään 75-lähtöjä ja myös menestymään niissä. Kasirata on selkeä haitta, mutta tällä hevosella voi tehdä tarvittaessa aikaisia ratkaisuja. Taktiikka voi toki olla tässä vaiheessa passiivinen.

9 Anni Sue kiri Kaustisella sisäradalta terävästi maaliin ja lähestyi voittajaa koko ajan. Tamma oli parempi kuin kahdessa edellisessä keulajuoksussa ja voi yltää korkealle takarivistäkin. Rauhallisen matkavauhdin jälkeen voittaminen olisi kova temppu. 5 Earl Grey on ollut koko ajan positiivinen, ja taulun ainoan heikompi sijoitus selittyy pussituksella. Ruuna ei voinut Seinäjoella mitään kärkiparille, kun vauhti oli ensimmäiset puolitoista kierrosta maltillista. Juoksun onnistuminen ei ole varmaa, kunto riittää totosijalle. 2 Flying Duck oli Kuopion 75-lähdössä aseeton takajoukoista, eikä ihan niin huono kuin sijoitus antaa ymmärtää. Tamma teki viime kaudella ilman kenkiä pari oikein hyvää suoritusta. Ehkä tässä ei ole vielä voiton vuoro, vaikka lähtöpaikka on kohdallaan.

Lähtö 9, Troikka – A: 4 B: 5,1,7,6,10,11,9,2,3,8
4 Ne Quitte Pas näytti kaksi viikkoa sitten voittajalta jo lämmityksestä alkaen, eikä saanut tosipaikassa muista kunnon vastusta. Ruuna teki uransa parhaan suorituksen ja varmistuu koko ajan rutiinin karttuessa. Iso voittajasuosikki, vaikka viivalla on muitakin viime aikoina pärjänneitä hevosia. 5 Springwind Lotta kilpaili viimeksi reippaassa ylisarjassa, mutta sillä ei ollut merkitystä, kun tamma kiri ulkokautta hyvin kakkossijalle. Uran paras suoritus, ja parempaa voi olla luvassa. 1 Wilakka voitti viimeksi kaikki muut paitsi suursuosikin noin 40 metrillä. Tamma vaikuttaa nousukuntoiselta ja on sisäradalta mahdollinen troikkahevonen, vaikka nopeus ei välttämättä riitä alussa parhaille.

Lähtö 10 – A: 3,8 B: 5,2,4,6,7,1
3 Sillankorvan Uljas on nopea ja voittosummaansa parempi hevonen, mutta motivaation kanssa on ollut usein ongelmia ratkaisuhetkillä. Vuoden tauolta palaavan ruunan viime voitto on peräisin montélähdöstä, ja silloin kiri kantoi kiihtyvällä tahdilla perille saakka. 8 Hyvityksen Pyry on hyvin samaa kastia edellisen kanssa. Monessa startissa menohalut loppuivat totaalisesti, ja luultavasti hevoselle haetaan uutta puhtia montén puolelta. Kyvyt riittävät tässä varmasti. 5 Perhon Liito ei ollut ennen taukoa lähelläkään parastaan, mutta menestyi aiemmin mukavasti etenkin montén puolella. Tosi vaikea pelilähtö, vaikka osallistujia on vain kahdeksan.

Lähtö 11, Troikka – A: 3,4 B: 10,8,2,1,14,5,9,7,13,11,12,6
3 Landen Vinkka on esittänyt selvästi porukan parhaat näytöt ja on selkeä ykköshevonen puolen vuoden tauoltakin. Ruunalla on tiedossa pystysuora sarjanousu heti kun rutiinia karttuu tarpeeksi ja laukat saadaan pysymään poissa. Syksyn kilpailujen suoritukset eivät kerro hevosesta totuutta. 4 Hetimite on toinen kyvykäs tauoltapalaaja. Harvakseltaan kilpaillut ruuna voi yltää suoraan tauoltakin uransa parhaaseen suoritukseen. 10 Normaali Noora esitti parissa viime laukkastartissa kelpo vauhteja tälle tasolle. Tamma pystyy parantamaan vielä paljon.

Toto5-vihjesysteemit (189 / 630 riviä)

8,9,2 + 7,4 (3,5)

10,11,5,4,9,1,7 (8,6)

8,2,7 (6,5)

5,11,10 + 1,14,9 (16,7)

4 B.G.Frida (8,9)

Troikka L7 (20 riviä)

5 – 11,10,1,14,9 – 11,10,1,14,9

Troikka L9 (20 riviä)

4 – 5,1,7,6,10 – 5,1,7,6,10

Troikka L11 (20 riviä)

3 – 4,10,8,2,1 – 4,10,8,2,1

[Vihjeet: Teemu Hyvönen]