Vihjeet 7.3.2022
6.3.2022
Lähtö 1 – A: 4,6 B: 7,9,1,2,3,8,5
4 Eddi juoksi viimeksi Killerillä keulahevosen ulkopuolella ja tippui kiripuolikkaalla ulos totosta, kun kärkipari kiihdytti tahtia maaliin saakka. Suoritus oli OK, ja nyt tamma on mukana selvästi sopivammassa tehtävässä. 6 Jullen Miina meni viimeksi koko matkan ravia ja voitti paikallisravitasolla ajetun Eri-Poika-lähdön. Rima nousee hieman, mutta totossa jatkaminen ei yllättäisi lainkaan. 7 Valon Valma saa rattailleen maamme ykköskuskin ja voi parantaa sen myötä otteitaan vaikka kuinka paljon. Viime suoritukset paikallistasolla eivät riittäisikään tässä kärkikahinoihin.
Lähtö 2 – A: 8,7,1 B: 3,5,2,4,6
8 Iron Queen avasi kilpauransa Kuopiossa tyylipuhtaalla keulavoitolla. Mauri Jaara ajoi koko matkan hieman alle 20-vauhtia, eikä tamma joutunut lopussa ollenkaan tiukoille. Tehtävä ei ole nyt niin suoraviivainen, mutta voittoon on silti hyvät mahdollisuudet. Viimeksi suosikille 20 metrin pakilta selityksittä hävinnyt 7 Fiador saattaa olla nyt vakavampi vastustaja. Tamman pitää kuitenkin parantaa voiton eteen hieman. 1 Governor Vice juoksi kokeessa pitkän pätkän yksikseen, eikä vaikuttanut antavan itsestään kaikkia tehoja irti. Kilpailuoikeuden hankkiminen kuitenkin onnistui helposti. Takamatkan kovan kaksikon haastaminen vaatii terävöitymistä.
Lähtö 3 – A: 3,7,5 B: 1,6,2,4
7 Danilo Brick jäi viime Äimäraution vierailullaan keulahevosen taakse voimissaan pussiin ja vaikutti lupaavalta suoraan tauolta. Rovaniemen suoritus oli selkeä pettymys, kun ruuna ei pystynyt kirimään reippaan vauhdin jälkeen toisesta ulkoa oikein mihinkään. Jos kaikki on kunnossa, pystyy ruuna kaatamaan tämän vastuksen hieman raskaallakin juoksulla. 5 Lastsundayinmay kohtaa aiempaa kevyemmän vastuksen ja pystyy palaamaan voittokantaan. Nopeus on tamman paras ase, jota voi käyttää sekä alussa että lopussa. Viime suoritus 75-tasolla toisesta ulkoa oli tasainen. 1 Vulcano OP juoksi Teivossa sisärataa pitkin selissä, kun keulahevonen sai mennä korostetun rauhassa. Ruunasta ei jäänyt vauhdinjaon vuoksi selkeää kuvaa, ja tämä startti paljastaa nykytilanteesta enemmän.
Lähtö 4, Toto5-1 – A: 5 B: 9,7,4,6,8,2,3,1
5 Torrent d’Inverne on suuri suosikki, vaikka paluu lähes vuoden mittaiselta tauolta päättyi pettymykseen. Ruuna veti keulassa nyörit pinkeänä ja oli jo hävinnyt lähdön, kun sortui laukalle sata ennen maalia. Hyppyyn paloi korkeintaan kolmossija. Ruuna voitti reilu vuosi takaperin 75-finaalin ja muitakin tätä kovatasoisempia lähtöjä. Viime startti luultavasti poisti suurimmat paineet, ja Kari Alapekkalan suojatti on rauhallisena pysyessään tiukasti kiinni keulavoitossa.
9 Amiraal Victor avasi viimeksi tulisesti, mutta menetti keulat kaartessa. Ruuna nousi kierros juostuna keulan rinnalle ja otti vakuuttavan voiton. Samanlainen suoritus riittää pitkälle tässäkin, vaikka takarivi vaikeuttaa tehtävää tuntuvasti. Suomeen palannut 7 Big Sexy Deli on hyvä hevonen täkäläiselle iltaravitasolle. Suosikin lyöminen näistä asemista ja suoraan tauolta olisi pieni yllätys. 4 Cape’s Captain palaa pieneltä huililta epäonnistumisten jälkeen. Viimeksi ruuna jäi kirivaiheessa pussiin ja laukkasi kontaktitilanteessa pitkäksi. Edelliskerralla ravi ei ollut priimaa, ja suoritus oli sen mukainen. Vaikea arvioitava, kyvyt riittävät voittoon.
Lähtö 5, Toto5-2 – A: 1 B: 5,7,8,2,6,4
Viime kauden kokonaan väliin jättänyt 1 Silica Bank venytti Seinäjoella montévoittojen putkensa viiteen starttiin. Ruuna juoksi valtaosan matkasta toisella ilman vetoapua ja kiihdytti kiripuolikkaalla vauhtia perille saakka. Varaa näytti jäävän. Vastassa on pari hyvää pohjoisen montékilpuria, mutta koko matkan johto vaikuttaa silti todennäköiseltä. Alla on reilun kuukauden paussi, joten nykyvire on hieman hämärän peitossa.
5 Explosive Elvis laukkasi Rovaniemellä johtopaikalta ensimmäisessä kaarteessa, jatkoi keskijoukoissa ja nappasi nelosrahat kohtalaisella suorituksella. Edelliskerralla Silica Bank oli selityksittä paljon parempi. Ruuna kulki parissa aiemmassa kilpailuissa paremmin, ja tässä pärjääminen edellyttää paluuta omalle tasolle. 7 Zulamit on juossut syksystä alkaen lähinnä kärrylähtöjä, ja ihan kelpo menestyksellä. Tamma kulki kesällä hyvin montén puolella, ja usein myös tätä kovemmissa tehtävissä. Suosikin lyöminen kahdelta pakilta on toki paljon vaadittu. 8 Zeki Font juoksi Kaustisen voittokisassa toisella ilman selkää ja piti ykköseksi marginaalia varmemmin. Kaksi viime kisaa pilaantuivat lähtölaukkaan. Tammassa on vielä näkemätöntä potentiaalia, eikä voittokaan ole nappisuorituksella poissuljettu asia.
Lähtö 6, Toto5-3- A: 7,2,1,8 B: 9,6,4,3,5
7 Liisinko teki loistavan viime kauden ja on ”vanhoilla” näytöillään niukka suosikki vaikean oloisessa pelilähdössä. Suoritusvarmuus leimasi ruunan menoa viime vuonna, ja alla onkin hurjat 14 peräkkäistä ehjää starttia ja totosijaa. Sarjojen nouseminen tuskin pysäyttää menestystä vielä tässä vaiheessa. Tauko sen sijaan arveluttaa hieman. 2 Vihjeen Vinha näytti viime voitossaan siltä, että jatkoa voi seurata vielä monessa startissa. Seuraavan kisan pilasi alkulaukka, ja viimeksi yksi vastustaja oli yksinkertaisesti parempi. Ruunassa on edelleen paljon kykyjä voittosummaan nähden, ja keulavoiton mahdollisuuteen pitää suhtautua vakavasti.
1 Olaus Magnus on ollut tänä vuonna koko ajan positiivinen, ja viime startissa tapahtui paluu voittokantaan lähtölaukasta huolimatta. Ruuna kohtaa pienemmästä palkinnosta huolimatta hieman viime kertaa kovemman vastuksen. Nousukunnon jatkuessa voittokin on mahdollinen. 8 Lystilän Lento teki loistavan viime kauden ja kantaa parhaiden suoritusten perusteella voittosummansa myös tänä vuonna. Ruunan viime startti oli täysi epäonnistuminen, eikä siltä voi odottaa tässä vaiheessa huippusuoritusta. Ravin kasassa pysyminen olisi iso asia. 9 Leijan Liito teki Rovaniemellä plusmerkkisen suorituksen onnistuneella sisäratajuoksulla ja hävisi vain kahdelle tosi hyvälle. Ruuna voi olla startti alla vielä parempi ja pystyy kirimään korkealle.
Lähtö 7, Toto5,4, Troikka – A: 11,7,6,13 B: 9,14,4,12,8,1,5,2,3,10,15
11 True Noice oli voittostarteissaan tosi vakuuttava ja viimeksi jopa parempi, vaikka tippui lopussa toton ulkopuolelle. Ruuna jumittui alussa kolmoskaistalle, eteni toiselle ilman selkää ja taipui maalisuoralla hieman, kun keulavoittaja avasi kaasuhanat. Vastus oli kovaa tasoa ja suoritus oikein hyvä. Ruuna on juossut aiemmin pari kertaa 2600 metrillä, eikä pitkän matkan pitäisi olla ainakaan miinusta. Juoksusta voi tulla jälleen raskas. 7 Austin vaikuttaa enemmän vahvalta kuin nopealta kilpurilta. Joensuussa ruuna sai kiritilat maalisuoran alussa ja näytti virtavalta, mutta pomppasi saman tien laukalle. Huonosti istuva sarja ei ole iso miinus voittosummaansa paremmalle hevoselle.
6 Horsetail’s O’Neil piti viimeksi sisäradalta keulat, mutta lipsui kaarteessa laukan puolelle. Edelliset Bodenin suoritukset kertoivat vahvasta kunnosta. Ruuna voitti viime syksynä 2600 metrin matkalla ja sopii nykyään ominaisuuksiltaan kaikille matkoille. Sisäradan paikka voltissa arveluttaa hieman. 13 Enter Mayweather menetti viimeksi mahdollisuutensa ainoaan heikkoon puoleensa, eli lähtönopeuden puutteeseen. Viidenteen sisälle jäänyt ruuna ei pystynyt lopun kovassa vauhdissa kärkeen, vaikka tuli kiihtyvällä tahdilla maaliin. Matka on iso etu ja totosijaan hyvät saumat, jos vire on kohdallaan pieneltä paussilta. Ensimmäissä karsinnassa jättiyllättänyt 9 Frozen A.F. starttaa nyt 20 metriä taaempaa, ja voiton uusiminen vaatii paljon. Ruuna ohitti viime voitossaan keulassa juosseen suosikin lopulta helposti, ja yllätyksen suuruus oli enemmän pelaajien ja vihjaajien heikkoutta kuin tuurinkauppaa.
Lähtö 8, Toto5-5 – A: 6,4,1 B: 7,2,3,8,5,10,9
6 Mountain Maddox avasi uransa voittamalla matalatasoisen lähdön keulasta. Perään tuli heti toinen ykkössija, ja tuon startin suoritus kertoi paljon hyvää hevosesta. Paikka johtavan rinnalla ei haitannut, ja voitto tuli aika kevyen näköisesti, vaikka yksi vastustaja lähestyi aivan päätösmetreillä. Rima nousee edelleen, ja hevosesta pitää löytyä lisää vaihteita. 4 Ne Quitte Pas on mukana uransa ensimmäisessä autolähdössä, vaikka Hippoksen statistiikka näyttää sille ennätyksen auton takaa. Ruunan viime voitot tulivat keulajuoksuilla varmaan tyyliin. Laukat ovat sotkeneet menoa, ja hevosen kyvyt sekä kunto ovat voittosummaa selvästi edellä.
1 Honey Trix on tarjonnut tällä kaudella omistajilleen draamaa koko rahan edestä. Ensin ruuna kiri Joensuussa voittoon, mutta hylättiin murtautumisesta. Seuraavassa startissa sijoitus maalissa oli toinen, mutta ykkösenä linjan ylittänyt hevonen hylättiin. Viimeksi ruuna laukkasi maalisuoralla Mountain Maddoxin ulkopuolelta ja saattoi menettää voiton. Kiihdytyksen onnistuminen ratkaisee tamman kohdalla paljon. 7 Nemea Katana on aloittanut uransa pohjoisessa plusmerkkisesti, mutta kohtaa nyt parhaiden osalta tasokkaan vastuksen. Voitto vaatii tuuria juoksunkulkuun ja uran parhaan suorituksen. Tuomo Määttäsen tallista avaava 2 Karela Boko on kyvykäs tamma ja lähdön jokerikortti, vaikka alla on kuukausien tauko.
Lähtö 9, Troikka – A: 6 B: 2,3,4,1,8,7,5
6 Tamerlan Gran teki Kuopion välistartissa tosi jykevän suorituksen toiselta ilman vetoapua ja löi keulahevosen, mutta ei kyennyt vastaamaan lähdön suosikin loppukiriin. Ruuna teki hyvää työtä myös aiemmissa kisoissa ja on tässä selkeä suosikki, vaikka vastassa on pari-kolme kelpo nousukasta. 2 Clapton Treb ei voinut viimeksi keulavoittajalle mitään, mutta kiri mukavasti kakkoseksi ja parantanee startti alla. 3 Golden Gaia kohtasi viimeksi kaksi oikein hyvää hevosta ja laukkasi maalisuoran alussa kolmossijalta. Tamma otti viime vuoden lopulla pari keulavoittoa ja voi päästä tässäkin porukan vetäjäksi. Voitto ei yllättäisi ollenkaan.
Lähtö 10 – A: 4,7 B: 6,3,5,1,2
4 Fuego voitti viimeksi suoraan tauolta 30-vauhtisella kirikierroksella ja vaikutti jopa paremmalta kuin kesän starteissa. Ruunan viime kausi ei mennyt nappiin, mutta ehkä nyt on aika uuteen nousuun. 7 Juhannes on varmistunut viime aikoina merkittävän paljon, vaikka viime startissa tulikin pieni laukka loppukurviin. Ruuna on päässyt näyttämään oikeaa osaamistaan ja sijoittuu tässäkin kärkeen ilman pahempia askelvirheitä. 6 Kotirannan Ilo on tuloillaan, mutta ravin hajoaminen ja pienet laukat riivaavat edelleen. Viimeksi kohtalona oli pussitus kahden pienen hypyn jälkeen, ja kunnon puolesta hevonen riittää tässä varmasti voittoon asti.
Toto5-vihjesysteemit (48 / 192 riviä)
5 Torrent d’Inverne (9,7)
1 + 5,7,8,2 (6,4)
7,2,1,8,9 (6,4)
11,7,6,13 + 9,14 (4,12)
6,4,1 (7,2)
Troikka L7 (20 riviä)
11 – 7,6,13,9,14 – 7,6,13,9,14
Troikka L9 (20 riviä)
6 – 2,3,4,1,8 – 2,3,4,1,8
[Vihjeet: Teemu Hyvönen]